Kaksi vuotta media- ja kulttuurialan yrittäjänä – tällaista se on tänään
Media- ja kulttuurialan yrittäjänä on aika ihanaa. Saan olla mukana luomassa viihdettä, taidetta ja journalismia – suunnitella ja panna toteen suuruudenhullujakin kokonaisuuksia ja olla osa toisten hienoja visioita. Valitettavasti se on paljolti myös lukuja, taulukoita, raportteja, jatkuvaa tavoitettavissa oloa ja ikuisia silmäpusseja.
Avasin tämän blogin toiveikkaana jo pari kuukautta sitten. Ajattelin, että työn vastapainoksi voisi olla hauskaa kirjoitella vapaa-ajalla myös vähemmän virallisia juttuja ja prosessoida omia ajatuksia sitä kautta. No, eipä tässä sen jälkeen ole juuri vapaapäiviä ollut. Tai ajatuksia. Blogi jäi silloin avauspostaukseen.
Se sirpaleinen arki
Tänään tuli kuluneeksi kaksi vuotta toiminimeni käynnistämisestä. Silloin minulla oli olemassa vasta jonkinlainen arvaus siitä, millainen tulevaisuus voisi itsensä työllistävänä olla. Suurelta osilta arvaus meni pieleen, mutta onneksi hyvällä tavalla.
Kulttuuri- ja media-alan freelancerina arkeni koostuu lukuisista projekteista, joita yritän mahduttaa kalenteriini siten, että kaikki saisivat ansaitsemansa ajan ja että olisin sen ajan puitteissa vielä kutakuinkin toimintakykyinenkin. Välillä se onnistuu, useimmiten ei. Kaksivuotisen yrittäjyyteni kunniaksi päätin kertoa tavallisesta päivästäni freelancerina. Tältä se tänään näytti.
8:00
Aamukahvin aikana tarkistin hallinnoimani some-tilit (vastaan sosiaalisen median kanavista eräässä Ylen ajankohtaissatiirissa) uusien kommenttien varalta ja silmäilin saapuneet sähköpostit läpi otsikkotasolla. Tällä hetkellä minulla on aktiivisessa käytössä neljä sähköpostiosoitetta, ja niiden huolellinen läpi käyminen ja viesteihin vastaaminen vie helposti useamman tunnin päivässä.
Kuuntelen yleensä aamutoimieni aikana uutisia, koska harvemmin ehdin lukea niitä ajatuksella. Tänään katsoin kuitenkin meikatessani toisella silmällä televisio-ohjelmaa, jota minun oli pyydetty työni puolesta tarkkailemaan.
10:00
Vähän yli kymmenen aloitimme sisältötiimin tapaamisen tuotantoyhtiöllä, jonka tulevassa realityssa olen toimittajana. Kävimme läpi kuvauskäytäntöjä ja kilpailijoihin liittyviä asioita. En ole aikaisemmin tehnyt tosi-tv:tä, joten esitin sarjatulella tyhmiä kysymyksiä, kun siihen kerrankin oli mahdollisuus. Useimmiten uuden projektin aloittaminen on altaan syvään päätyyn hyppäämistä ja uiman opettelua, koska kenelläkään ei ole aikaa perehdyttämiseen tai koska työnkuva luodaan itse hankkeen edetessä.
14:00
Palaveri loppui kahden maissa. Kävin hakemassa kaupasta noutosalaatin ja menin syömään sen aurinkoiseen puistoon rakkaan ystävän seurassa. Lääräsimme siinä ehkä tunnin, minkä jälkeen palasin kotiin.
15:30
Vastailin kriittisimpiin sähköposteihin ja laitoin pari muistutteluviestiä tulevien tapahtumien yhteistyökumppaneille. Laitoin astian- ja pyykinpesukoneet käymään viivyttääkseni vääjäämätöntä, mutta lopulta minun oli ryhdyttävä päivän päähomman pariin: STEA:n investointiavustushakemuksen tekemiseen.
Teen palkkatyönä toimittajan hommia, mutta vedän samalla pariakin kulttuurihanketta. Niistä massiivisin on uusi alakulttuurikeskus, jonka aiomme työryhmäni kanssa perustaa Helsingin Suvilahteen. Olemme jo käynnistäneet toiminnan lainatiloissa, mutta haemme parhaillaan rahoitusta oman tilan remontoimiseen.
Täytin hakemusta noin neljä tuntia ja oikoluin samalla vielä laajempaa, Opetus- ja kulttuuriministeriölle suunnattua hankesuunnitelmaa, jota olen tehnyt työparini kanssa edeltävän viikon ajan. Onneksi tiimimme aikaansaavempi osapuoli on hankkinut hakemukseen vaadittavia liitteitä: käynyt läpi rakennuspiirustuksia, tavannut arkkitehtia ja hankkinut lausuntoja. Itse olen saanut keskittyä lähinnä hankesuunnitelman aukikirjoittamiseen.
Valtionavustusten kohdalla hakemuksiin joutuu käyttämään hirveitä määriä työtunteja. Haettavat summat ovat suuria ja yhdistyksemme on pieni – todennäköisyys isommalle rahoitukselle ei siis ole kovin suuri. Olen silti päättänyt jatkaa niin kauan, että onnistumme.
20:00
Kun alkoi tuntua, etten enää ymmärrä lukemaani, tein ruokaa (erinomaista vegaanista sieni-lehtikaalipastaa, näin ohimennen sanoen!) ja tyhjensin samalla astianpesukoneen. Yritän taukoina siivota kaaoksen vallassa olevaa asuntoani, sillä järjestän viikko sitten päättyneen festarimme työryhmälle kotonani karonkan tulevana lauantaina, ja aikataulu on siihen asti täynnä.
Tätä kirjoittaessani olen saanut syötyä, ja keskeneräinen hakemus kummittelee edelleen välilehdellä. Jatkan sen valmiiksi huomisen työpäivän jälkeen – hyvissä ajoin, sillä molempien hakemusten palautuksen deadline on vasta ylihuomenna!
Kuulostaako hohdokkaalta? Eipä varmasti. Näin äärimmäisen tylsistä päivistä televisioviihde ja siistit kulttuuritapahtumat oikeasti syntyvät.
En ole koskaan halunnut pyöritellä papereita tai numeroita, mutta valitettavasti pelkkään suunnitteluun ja luomiseen keskittyminen ei ole pienyrittäjälle ainakaan tällaisilla tuloilla mahdollista. Kahdessa vuodessa olen kuitenkin tullut tehneeksi ainakin toimituspäällikön ja toimittajan töitä, videohaastatteluja, kampanjakonseptointia, telkkaria, markkinointisuunnitelmia, tiedottamista, joukkorahoituskampanjan, some-sisältöjä ja sankaritarinoita satukirjaan. Lisäksi olen saanut ympärilleni ihanan työryhmän, jonka kanssa oikeasti vielä perustamme uuden kulttuurikeskuksen. Pelkästään tänä keväänä olemme toteuttaneet sen tiimoilta niin paljon tapahtumia, että niiden erittelyyn menisi loppuilta.
Olen varmasti lihonut ja vanhentunut ja ainakin olen koko ajan väsynyt, mutta minulla on edelleen jopa ainakin jonkinmoinen sosiaalinen elämä. En edelleenkään kieri rahassa ja teen edelleen liikaa töitä ilmaiseksi, mutta ainakin teen juuri sitä mitä haluan.
Se tässä freelancerin hommassa onkin parasta, että se mikä ei ole ihanaa vaan sontaa, on sentään itse aiheutettua!