Esittely

Uuden blogin esittely on yhtä nihkeää kuin istuisit lapsen vanhempainillassa tai missä tahansa jossa katseet kohdistuu aina puhujaan, siihen naapurin vesselin äitiin, kädet hikoaa, sanat takkuilee ja kuulostat ehkä typerimmältä ikinä. Naurahdat tyhmästi kuin anteeksipyytäen käyttämääsi puheenvuoroa ja painat kasvosi kohti lattiaa kiljuvanpunaisena. 

Olen kahden lapsen ylityöllistetty äiti, joka hankkii työstään vapautusta tiskeistä, erotuomaruudesta, kotisairaanhoidosta ja pyykinpesusta. On täysin rakastumaisillaan uuteen kuivausrumpuun, joka arjen sankarina on nipistänyt vaatekuivaustelineiden, kaappien ovissa roikkuvien vaatteiden määrän minimiin, tehnyt arjestasi myös hitusen iisimpää, sillä juuri se pyykinpesu ei vaan ole allekirjoittaneen mieleen.

Äiti, joka juo aina palanutta kahvia, seisoo jämäkästi jääkaapin edessä kuin haukka vartioimassa pieniä näpistelijöitä ja robottimaisesti selittää ties kuinka monetta kertaa samaa litaniaa ”nyt ei vaan mennä sinne tonkimaan nakkipaketteja, olisit syönyt silloin kun ruoka oli tarjolla”. Ja nyt päästiinkin vaiheeseen, jossa lapset elää puolet arkipäivistään eineksillä. Hyvät kasvukäyrät on ja liikarasva poltettuna ulkoilmaan. Mutta joskus (hyvin harvoin kylläkin) tunnen suurta omantunnonpistosta rinnassa, kun naapurin lapsia kutsutaan päivälliselle, lounaalle ja ties monelleko välipalalle tasatunnein. Meillä, kun se ei ole aina niin kellon päälle!

Sängyn toista reunaa ja rivarikolmion taloutta jakaa avopuoliso. Hänestä nyt voi kertoa ihan mitä tahansa, mutta sanotaanko näin, että suhteemme myötä elämme myös suurperheen arkea – kylläkin vain joka toinen viikonloppu. 

Sellainen tietopläjäys yhdeltä istumalta. Ois varmaan monien muiden vanhempainillassa kallisarvoista arkiaikaa kuluttaneen naama venähtänyt tällaisen esittelyn myötä, uskoisin ainakin. 

Hyvää tiistain jatkoa! Vapaapäiväänsä kotosalla viettävä,

_ellutuulia