Hetkellinen tasapaino

Vaikka olen oppinut rakastamaan kesää kipeästi, tuo alkusyksy minulle mielenrauhan. Syksyisin on lupa olla arkinen ja harmaa, uppoutua velvollisuuksiin ja pukeutua tylsästi. Saa syödä pullaa miettimättä kiloja ja jättää lenkin väliin vedoten sateeseen ja väsymykseen. Sosiaalinen media täyttyy politiikasta, ei ihmisten lomakuvista. Ei tarvitse elää nopeammin, saa juurtua maahan. Kaupungin hiljalleen herätessä poljen töihin, pysähdyn hetkeksi sillalle ihailemaan järveltä nousevaa sumua.Vaihtuvat vuodenajat muistuttavat minua Jyväskylän kauneudesta, kehottavat katsomaan tarkemmin. 

 Lapsi osaa seisoa tuettuna ja ymmärtää sanan ”ei” merkityksen. Hän tietää myös, että alikulkutunneleissa on tapana huutaa ja kuunnella kaikua. Tänään aamulla saatuaan vaivalla vanhempansa ylös kello kuusi hän tokaisi dramaattisesti ”huh-huh”. Ilmoitin meidät vauvasirkukseen kehitettyäni kriisin siitä, etten ole koko vuoden aikana hankkinut yhtään äitikaveria.

Olen suosiolla päättänyt unohtaa opinnot vähäksi aikaa. Minulla on tunti omaa aikaa päivässä ja tahdon tehdä sillä mitä haluan. Lauantait on pyhitetty lapselle, ei valmistumisesta stressaamiselle. Vielä joskus minulle koittaa loma ja sitten aion saattaa kaiken valmiiksi. 

Ei tämä sitä ole, että näin olisi just hyvä. Olen ymmärtänyt, että minun täytyy alkaa unelmoimaan jostain paremmasta ja tehtävä kovasti töitä sen unelman eteen. En haluaisi tehdä nykyistä työtäni vuosikymmeniä: raataa vain saadakseni peruselannon ilman mitään ekstraa ja kohdata toisinaan alentavaa asennoitumista. Mutta nyt: ei minun kuulu olla missään muualla, kuitenkaan.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *