Lisää lapsia?

Viimeaikoina olen katsonut haikeana raskaana olevia naisia. Kuinka kauniilta he näyttävät kohoavine vatsoineen, jotka ovat sisällä kasvavalle taimenelle kokonainen kosmos. Muistan, kuinka raskaana ollessani ajatukseni kiersivät jatkuvasti sisällä kasvavassa elämässä. Kuinka yritin pitää ilmeen peruskukemilla kirjastossa, kun pallomahan sisällä lapsi diskosi puolelta toiselle. Muistan tämän paitsi taianomaisena, myös yksinäisenä aikana. Niinä kuukausina kukaan ei jakanut todellisuuttani.

En ole niitä naisia, jotka kuvaavat synnytystä voimauttavana tai kauniina kokemuksena. En ole koskaan kokenut olevani niin vailla ihmisarvoa ja kontrollia kuin synnyttäessäni. Niin eläin. Vauvan pää oli vinossa ja supistukset heikkenivät, mikä johti kahden ja puolen tunnin ponnistusvaiheeseen. Synnytyksen jälkeen tunsin lohdutusta ajatellessani, ettei minun tarvitse enää ikinä kokea sitä uudestaan, jos en tahdo. Toistin ”ei oo pakko” – mantraa itselleni seuraavat viikot ajatusten eksyessä synnytyssaliin.

Ennen raskautumista kaipuuni lapseen oli vahvaa. Olen pelännyt lapsettomuutta jopa järjettömyyksiin saakka, vaikka raskauduin lopulta melko nuorena ja etukäteen suunnittelematta. Haaveissani on aina ollut lapsi. Yksi lapsi. Minulle riittää tämä. Olen onnellinen yhden lapsen äitinä, enkä koe seuraavan tekevän minua tai meitä eheämmäksi. Uskon olevani parempi äiti ainokaiselle kuin katraalle. Tahdon pitää pienen itsekkään tilan elämässäni, en hukkua arjen pyöritykseen. Ennen kaikkea olen jo kokenut ison perheen sellaiseen kuuluvana lapsena ja aikuiselämältäni tahdon jotain uutta, omanlaista arkea. 

Silti maalaillessani tulevaisuutta suunnittelen siihen vielä yhden ensimmäisen hymyn, yhden tutulta tuntuvan muukalaisen. Pienen siskon tai veljen hemmolle. Halu ei ehkä lähde niinkään omista tarpeistani, vaan tulevaisuuden turvaamisesta lapselle. Sydäntäni riipii ajatus hänestä yksin, kun meistä aika jättää. Tahtoisin siis kai lisätä todennäköisyyttä siihen, että hänellä olisi aina joku kenelle soittaa, joku joka tuntee hänet ja välittää hänestä.

En epäile, etteikö minulta löytyisi rakkautta seuraavallekin pikkuhemmolle, mutta en tiedä tuleeko koskaan hetkeä, jolloin alan varsinaisesti unelmoimaan uudesta vauvasta. Haaveilen kyllä vauvaan liittyvistä triviaalimmista asioista, kuten lapsen nimeämisestä. Ehkä tahtoisin myös suuremmalla todennäköisyydellä tulla isovanhemmaksi. Kaikki nämä tuntuvat kuitenkin todella laskelmoiduilta syiltä saada lapsi, kun varsinainen äitiyden kaipuu on jo täytetty.

Kuva täältä.