Meikä bloggaa
Valtaan tämän mediatilan päämäärättömälle itsetutkiskelulle, turhamaisille kriiseille, yhteiskuntamesoamiselle ja muutoin näkymättömille ajatuksilleni. Pääkallolippu tähän, kas näin. Aivan liikaa tulee kulutettua muiden tekemää, eikä luotua itse.
Tilastojen mukaan olen avosuhteessa oleva yliopisto-opiskelija ja pienen pojan äiti. Muuten määrittelisin itseäni esimerkiksi seuraavanlaisesti:
Olen kausi- ja projektiluontoinen ihminen. Innostun joka ikisestä some-ilmiöstä ja trendi-ruuasta. Urheilutavoitteeni muuttuvat yhtä nopeasti kuin vauvan mieliala. Lupaan elää viikon japanilaisella ruokavaliolla ja kirjoittaa joka kuukauden päivänä yhden rap-lyriikan arjestani. Pitkäjänteisissä hankkeissa olen huonoimmillani.
Ihailen Slavoj Zizekin aivoja ja Max Perttulan elämänasennetta.
Nautin runsaista ja kauniisti asetelluista aamiaisista, moniulotteisista tv-sarjoista, siitä miltä meri näyttää öisin elokuisen tähtitaivaan alla (äärettömältä) ja hampaattoman pienen hemmon naurusta. Siitä, kun saan kaivettua oikein suuren räkäklöntin sen hemmon nenästä (parhaimmillani olen väijynyt sitä päiviä). Nautin julmasta huumorista ja häpeilemättömästä turhamaisuudesta.
Kipuilen riittämättömyyden tunteen kanssa, joka pilaa minulta asioita, joista voisin nauttia. Yhdeksänvuotiaasta asti olen ollut aloittamatta harrastuksia, koska olen kokenut itseni liian vanhaksi tullakseni enää oikeasti hyväksi.
Suurin akateeminen perversioni on diskurssianalyysi. Sanotussa aiheessa kiehtovinta on se, miten se on sanottu. Sanotaan, että ruumiinkieli on tärkeämpi osa ilmaisua kuin sanat. Minä uskon kiinnittäväni eniten huomiota ihmisten käyttämään retoriikkaan.
Viimeksi luin Lena Dunhamin esseekokoelman Not That Kind of Girl: A Young Woman Tells You What She’s ”Learned”. Kirja edustaa sitä, mistä Dunhamissa tykkään: vaivaannuttavaa avoimuutta ja peittelemätöntä itsekeskeisyyttä. Kerrankin tarina rikkaasta lapsesta, josta tuli rikas aikuinen. Kertomus siitä, kuinka jonkun elämän suurin tragedia on lievä ylipaino. Ja sellainenkin tarina on ihan ok kertoa.
Ja tämä blogi kertoo tästä kaikesta. Koska sellaisetkin tarinat on ihan ok kertoa.