Onneksi aikuisuus on tätäkin
Asioita, jotka saavat erään muijan sydämen väpättämään villisti:
Päivästä toiseen jaksaa naurattaa, että hemmo näyttää ihan barokkikerubilta. Huonolla tukalla.
Illat, jolloin lauletaan kaikki kolme Freddie Mercuryn tahtiin teatraalisesti tanssien. No, hemmo ei juuri tanssi, mutta laulaa kyllä mielellään. Eilen illalla teimme iltakävelyn naapuritalon ohitse, jossa joku kuuntelee klassista musiikkia täysillä 24/7. Hemmo innostui kovasti oopperalaulannasta ja kajautti ilmoille mojovat sävelmät. Uskon, että naapuri arvosti, jos kuuli.
Aamut, jolloin hemmo kierähtää sivuvaunustaan viereeni helliteltäväksi, ja sopertelee hymysuin juttujaan.
Se ihan-melkeen-puhuu. Se osaa huudahtaa hei! oikeissa kohdissa lukiessani sille kirjaa, jossa Puppe tervehtii erinäisiä eläimiä. Joskus hän myös selkeästi sanoo mi-TÄ, jota täällä itsekseen mumisijoiden taloudessa usein huudellaan. Mun vauva! Tai, joidenkin lähteiden mukaan esitaapero, vaikka taaperrus on meidän menosta kyllä vielä kaukana…
Mad Men. En ole aiemmin tutustunut sarjaan, koska ajattelin sen suosion juontuvan ihmisten villityksestä 50 -lukuun, joka ei mulle henkilökohtaisesti ole se inspiroivin aikakausi. Mutta nyt oon ihan koukussa tähän laadukkaaseen draamaan, sen henkilöhahmoihin ja valtapeliin.
Inspiroivat naiset, etenkin äidit, ja heidän tarinansa. Esimerkiksi Jemima ja Domino Kirke. Jälkimmäisen haastattelu sai mut googlettamaan, miten doulaksi voi tulla. Klik.
Ostin nettikirpparilta jäätävän suuren vaatepaketin, jonka noudan huomenna. Tulin niin lapsellisen onnelliseksi tästä, koska siinä on just semmoisia vaatteita, mihin nyt tahtoisin itseni verhota ja voin sen paketin ansiosta oikeastaan heivata kaikki mun vanhat kaavut jonnekin. Tekee mieli sopia viini-illallisia ympäri kyliä vain jotta saisin pitää niitä jossain. Kiitos sinä nuori ihminen, joka ostelet holtittomasti (kauniita) vaatteita, joita et käytä.
