Pikkukaupungista ja sen miehistä
Juhannus pikkukaupungissa ja idealisoidut odotukset. Ehkä se teini-iän ahdistus oli ihan vaan teini-iän ahdistusta. Luonto, rauha, merenranta. Perhe koossa. Junan ikkunasta näkyy tuttuja kadunkulmia. Hengitykseni muuttuu pinnallisemmaksi ja tiheämmäksi.
Tämä pieni teollisuuskaupunki on tänä päivänä erittäin ruma näky. Täällä on Suomen korkein työttömyysprosentti ja rikostilastoissa edustetaan kärkipäätä. Keskellä päivää keskustan kadut täyttyvät maleksivista miesporukoista, leikkipuistot juopoista. Sadan metrin päässä olevaa autotietä kehotetaan vaunujen kanssa välttämään, koska siitä jää viikoittain kiinni huumekuskeja (tämä sen jälkeen, kun todistimme yhtä takaa-ajoa). Ympärillä on paljon rumuutta ja pahoinvointia.
Nyt olen tuonut tänne pienen poikavauvani ja tunnen möykyn rintalastassa, kun mietin kuinka hänestä kasvaa joskus aikuinen mies. Uskon, että pieni kaupunki voi olla etenkin nuorelle miehelle raskas paikka kasvaa. Haluan tarjota lapselleni ympäristön, jossa on muitakin miehen malleja kuin tuning -poika tai narkkari.
Miehiä täällä arvostetaan sen mukaan, kuinka paljon kirkasta nämä voivat vetää sen tuntumatta missään tai kuinka nämä ovat sankarillisesti voittaneet jossain, mielellään fyysisessä lajissa useampia miehiä vastaan. Miehiä pilkataan, jos he ovat osoittaneet naisellisiksi nähtyjä ominaisuuksia, kuten väsyneet muuttopuuhissa, olleet neuvottomia autonkorjaamisen kanssa tai muuten olleet selviämättä jostain miehiseksi koetusta tilanteesta. En halua, että kukaan koskaan arvottaa mun lasta sen perusteella, onko tämä jaksanut lapioida koko yön tai kuinka homo se on. Toivon, ettei mun lapsi koskaan mieti, miten olla tarpeeksi mies.
Tässä kaupungissa asumisen, ja muun maailman seuraaminen eri medioista täytyy olla suuressa ristiriidassa keskenään. Täällä on mahdotonta olla yritysideoita pursuava hipsteri. Ei, jos et muuta pois. Pienen kaupungin miehet näyttäytyvät luusereina ympäröivän maailman ideaaleja vasten. Pärjäät hyvin, jos saat pitää tehdasduunisi, etkä ala narkkariksi, mutta mistään muusta on turha haaveilla. Viikon teet paskatyötä, viikonloppuna vedät viinaa.
Tulevaisuuden perhejuhlissa en tahdo näyttää, kuinka miehet menevät autotalliin vetämään viinaa ja vääntämään kättä. Kuinka lasten tehtävänä on olla huomaamattomia ja hiljaa, jotta aikuiset saavat ryypätä itsensä tiedottomiksi. Kuinka aikuiset kerjäävät toisiltaan huomiota. Keskustelu on lähinnä sarja monologeja, joissa kaikki yrittävät kehua saavutuksiaan ja itseään. Lapsi huutaa katso isi mitä minä osaan, jolloin hänen käsketään rauhoittua ja mennä nukkumaan.
Olen täällä ylimielinen inisijä, joka valittaa kun vauvaa ei saa nukutettua aikuisten yöllisen metelöinnin takia. Olen käynyt vähän yliopistossa ja kuvittelen olevani parempi kuin muut. Huomaan häpeäväni tätä maailmaa ja vähän suuttuvani, kun poikaystävälläni ei ole sietokykyä suvun miehiä kohtaan. En minä voi heille naureskella, enkä tahdo puhua hänen kanssaan pahaa heistä, koska häpeän liikaa. Suurimman osan ajasta toivon, että he olisivat hiljaa. Että kukaan ei saisi kuulla niitä sovinistisia, rasistisia ja homofobisia kommentteja. Rentoudun, kun he painuvat sinne autotalliinsa. Onneksi pikkuveljistä ei ole tullut sellaisia. He ovat kestäneet sen pilkan, hamekankaista vihjailun.
Kun minun vauva kasvaa, suvun ryyppymiehet ovat vanhuksia, joiden puheet voi kuitata seniiliydellä. Kaikki muut voivat viettää perhejuhannusta, johon lapset, naiset ja homotkin ovat tervetulleita.