Rentouttava vauva-arki

 

Vaikka kurjuuden kuolettamista kirjoituksistani voisi niin päätellä, otsikko ei ole sarkasmia. Tein tällaisen positiivisen huomion eilen ja hämmästyin siitä itsekin. Poikaystävä on ollut tämän viikon matkoilla. Viimeisen puolentoista kuukauden ajan hän on ollut kotona lomalla, ja passivoinut minut siihen pisteeseen, että koen soseiden syöttämiseenkin tarvittavan kaksi aikuista. Uskaliaana marttyyrisotilaana toivotin hänelle hyvää matkaa, ja mietin mikä kaaoksen ja tylsyyden rintama meidät perii. Vähän saatoin jotain mutista, jotta poikaystävä ymmärtäisi minun tekevän uhrauksen. 

Mutta. Ensimmäisenä iltana saatuani lapsen nukkumaan, mietin kuinka kiva ja letkeä päivä meillä onkaan ollut.

Kunpa olisin tiennyt tämän niinä talven pitkinä, pimeinä päivinä. Niinä loputtomina tunteina, kun hytkyttelin vauvaa tunti toisensa perään jumppapallolla ja imetin jatkuvasti. Etenkin imetin. Aina. Olisinpa tiennyt tämän silloin, kun vauva sai primitiiviset raivarit vieraissa paikoissa ja koin olevani lukittu kotiin. Kun pahimpina hetkinä ajattelin, että vauvavuosi on vain kestettävä, jotta saa nauttia lapsuuden hyvistä puolista.

Kunpa olisin tiennyt, oikeasti tiennyt vakaana tunteena enkä vain tyhjinä sanoina, että kahdeksan kuukauden ikäisenä vauvan kanssa on seesteistä ja helppoa. Ihanaa, jopa.

Viimeisen kuukauden aikana olemme onnistuneesti matkustaneet kahdeksan ja puoli tuntia junassa, vauvan ollessa seurueen iloisin heppu. Olemme käyneet Ruotsissa päiväreissun. Olemme istuneet kahviloissa ja ravintoloissa, tehneet retkiä. Tänään kävimme vauvan kanssa kaksin rintaliiviostoksilla ja hengailimme puistossa. Minulla on ollut aikaa käydä päivittäin suihkussa ja meikatakin. Nauretaan samoille jutuille ja ollaan molemmat vähän aamu-unisia. Vauvan päiväunilla olen lähinnä katsonut Weedsiä ja etsinyt pinterestistä helppoja (paino sanalla helppo) keinoja elävöittää päähäni juurtunutta kulahtanutta ponnarikampausta (jonka senkin onnistun aina jotenkin mokaamaan). Olen oppinut kaksi (2!), mikä on minulle suuri harppaus sekä ponnari-ihmisenä, että etenkin äiti-ihmisenä. Elävöitynyt ponnari olkoon uuden aikani symboli.

11739719_10200695578147447_1197323473_n.jpg

 

                                           Rentoutuneen mutsin ponnari kelmeässä vessavalossa.

Nyt vauva-arki on sellaista, mitä sen ennen idealistisimpina hetkinäni kuvittelin olevan. Saan olla sellainen äiti, mikä on minulle luontevaa ja tuntuu hyvältä, kun voin ottaa vauvan omaan elämääni mukaan, en poistua elämästäni vauvan mukana. Kun hyviä hetkiä on runsaasti enemmän kuin huonoja.

Vauvavuosi, voitin sut! 

Orastava vauvakuume, VAIMENE!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *