Koti-ikävä ja tunteet
Olin hyvin tietoinen siitä, että kun lähden tälle reissulleni koti-ikävä iskee ei yhden kerran vaan varmasti aika monesti. Ajattelin Suomessa, että Balilla minulla tuskin hirveetä koti-ikävää iskee, koska tämä maa on minulle kuin toinen koti. Enemmin olin varma siitä, että Australiassa (tai mihin lienee nyt sitten päädynkään) tulee se suurin koti-ikävä ja monesti. Nyt alan pikkuhiljaa tajuamaan, että en näe perhettäni hetkeen. Olen esimerkiksi äitini kanssa erittäin läheinen ja kun näin aamulla kuvan minusta, veljestäni ja äidistäni hymy suissa Helsinki-Vantaan lentokentällä – tajusin, etten oikeasti näe äitiäni niiiin pitkään aikaan. Olen siis itkenyt koko aamun nyt tässä sängyllä ja päätin samalla kirjoittaa tätä – koska nyt on tunteet pinnassa ja varmasti kirjotan siltä miltä sydämessäni tuntuu.
Useasti pohdin tämän viimeisen puolen vuoden aikana, että haluanko oikeasti lähteä noin kauas. Olisiko sittenki Euroopan maista joku hyvä? Myös monet ihmetteli sitä, että lähden yksin. Ja kyllä – toki olisi ollut ehkä helpompi lähteä tänne kaukaisuuteen näin pitkälle reissulle ystävän kanssa kuin yksin. Mutta toisaalta koin, että minun pitää tehdä tämä matka itseni kanssa.
En suinkaan paennut mitään ja lähtenyt tälle matkalle sen takia. Niin kuin ensimmäisessä postauksessani kirjoitin, olen haaveillut tästä varmaan 8 vuotta. En tiedä vain miksi en ole lähtenyt aikaisemmin. Ehkä on pelottanut vain liikaa pystynkö tähän. Ehkä olin liian nuori lähteäkseen. Ehkä elämäntilanteeni oli silloin niin kunnossa, että en tahtonut edes lähteä.
Kun aikuistut ja alat oppimaan itsestäsi, tiedät mitä haluat. Itselleni tämä tapahtui noin vuosi sitten. Olin ensimmäistä kertaa pidemmän aikaa reissussa itseni kanssa (3 viikkoa Balilla) ja pohdin asioita. Palattuani Suomeen elokuun alussa aloin oikeasti miettimään mitä tahdon elämältäni tällä hetkellä. Onko tämä se elämä mitä tahdon elää? Ja valitettavasti vastaus oli ei. Mietin pitkään, miten pystyn tämän unelmani toteuttamaan. Onko tässä mitään järkeä olen 30 vuotias. Muutaman kuukauden ajan ajatukseni kävivät vuorotellen ”lähden” / ”en lähde”fiiliksillä. Olin miettinyt jo viime kesänä, että lähden tammikuussa. Mutta sain työtarjouksen ja ajattelin, että katson vielä sen kortin ja mietin myöhemmin mitä aion tulevaisuudessa tehdä. Tammikuussa 2019 tein päätöksen, että lähden. En kertonut tästä monelle – parhaille ystävilleni tietenkin. Tammikuun lopussa irtisanoin vuokra-asuntoni ja muutin ystäväni luokse rivarin vierashuoneeseen. Myin paljon tavaroitani pois. Sitten aloin pikkuhiljaa tajuamaan, että olen oikeasti lähdössä! Ostin lentolipun ja irtisanoudun töistä pari kk ennen lähtöä. Ajatukseni oli tosiaan, että olen ensiksi Balilla ”lomalla” 3kk ja sitten suuntaan Australiaan vuodeksi Working Holiday visalla ja teen töitä. MUTTA niin kuin olen sanonut monelle, että en voi tietää mitä esimerkiksi tässä 3kk aikana tapahtuu ja mistä löydän itseni syyskuussa. Tai jos sairastun tai perheeni sairastuu tämän vuoden aikana, on ilmiselvää että tulen kotiin heti.
Tällä hetkellä fiilis on enemmän go with the flow.
Ainut asia jonka tiedän syvällä sisimmässäni on se, että minun piti lähetä ja tehdä tämä reissu itseni kanssa.
Kuva kertoo enemmän kuin nämä 450 sanaa.
