UBUD

Päästiin Ubudiin tiistaina puolen päivän aikoihin. Matka oli aika rankka vaikka kesti vain n. tunnin, mutta molemmilla oli pikkasen krapulaa ja univelkaa takana 😀 Hotellihuoneemme on tällainen pieni mökki hyttysverkkoineen ja lasi-ikkuna kylppärillä – yövytään siis Bisma Cottagessa. Tämä on siis ensimmäinen kerta molemmille kun ollaan Ubudissa. Ja kaverit uskokaa tai älkää ME OLEMME TÄÄLLÄ VIHDOIN! 😀 Ollaahan me jo vuodesta 2010 sanottu, että ”joo no ens kerralla sit käydää Ubudissa” – ei hirveen hyvin tämä ole toteutunut, kun nyt 9 kerran jälkeen 😀 Ubudissa maisemmat on ihan omaa luokkaansa, paljon riisipeltoja, palmuja, vehreyttä ja sitä aitoa indoelämää (huom. ei Ubudin keskustassa). Matka oli sen verta raskas tiistaina ja univelkaa oli niin paljon, että nukuimme iltapäivällä pari tuntia ja sitten lähdettiin illalliselle kreikkalaiseen ravintolaan. Kun olimme tarpeeksi vetäneet todella valkosipulista tsatsikia oli hyvä aika mennä kotiin ja käydä nukkumaan. Ilmastointilaite on tosi huono tossa meidän ”mökissä”, joten nukkuminen oli aika tuskaisaa kun oli niin nihkeä ja tunkkainen ilma yöllä.

Herättiin keskiviikkona aamuna aikasin 7.30 syötiin hotellin kämänen aamupala ja pakattiin retkikamat (lue. instakuva vaihtovaatteet) reppuun ja lähdettiin kiertelemään Ubudia. Suunnattiin ensiksi Tegalalang Rice Terracelle. Näkymät oli aivan mahtavat ylhäältä, ”sisäänpääsy” riisipelloille maksoi 10 000 IDR eli n. 65 senttiä.Lähdettiin sitten talsimaan vaan riisipeltoja alaspäin ja otettiin kuvia ihanissa maisemissa. Linda meni vielä kokeilemaan kuuluisan instaswingin – mä en uskaltanut 😀 Paluu takaisin ylös, oli aika tuskaisaa koska lämpötila oli +30, riisipeltojen kosteus ja mooonta rappusta. Kun vihdoin pääsimme ylös käytiin haukkaamassa avokadoleivät ja kylmät kookokset sekä ihailtiin vielä ihanaa riisipelto maisemaa. Sitten taas skoba alle ja menoks – suuntana Tegenungan Waterfall.

Mulla oli myös yksi ehto kun Ubudiin tulen niin haluan nähdä vesiputouksen, koska en sitäkään ole nähnyt täällä vielä. Vesiputoukselle maksoi sisään 20 000 IDR eli 1,30e. Käytiin ottamassa muutamat instakuvat vesiputouksilta ja lähdettiin pois. Ihan kiva vesiputous, mutta mielestäni ei kovin hääppöinen. Myös turisteja aika paljon – samoin kaiken maailman kojuja ympäriinsä. Vesiputouksen luona soi myös suht lujaa kajareista pop musiikki, mikä mielestäni ei nyt hirveen kivasti sopinut tähän luonnonnähtävyyteen. Oltiin aika poikki tästä 6h retkeilystä, niin päätettiin sitten ajaa vain hotellille ja mennä hetkeksi poolille. Illalla käytiin vielä syömässä terveellisesti Watercressissä ja tämän jälkeen Linda kävi hieronnassa ja mä otin manikyyrin.

Viime yö olikin aika tuskallinen itselleni, koska sähköt olivat poikki melkein koko yön ja ilmastointilaite ei toiminut – eli kuuma oli enkä saanut kunnolla nukuttua. Heräilin tunnin välein ja valvoin vielä 2.30-04.00… Aamulla herätessä kroppa vain huusi KAHVIA – joten eikun aamupalalle ja sain niin hyvän cappuccinon ettei mitään rajaa <3 Tänään täällä on aamupäivä satanut ja nyt on pilvistä. Kävin äsken tunnin kokovartalo hieronnassa, mikä oli paras hieronta mitä olen Balilla koskaan saanut – ja tämä maksoi 5e. Nyt maataan poolilla, koska ei sada ja toivotaan että päästäisiin vielä auringonlasku katsomaan yhteen paikkaan.

Huomenna lähdetään Ubudista kohti Seminyakia!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *