WHAT THE HECK AM I DOING?

Eka postaus, apua, no näillä mennään mitä on tällä hetkellä käsissä…. Let’s go.

MIKSI BLOGI?

Koska tykkään kirjoittaa ja usein kirjoitankin ajatuksiani läppärin tiedostoihin, jonne ne myös jäävät pölyttymään, niin mietein, että miksi en perustaisi blogia jossa voisin näitä ajatuksia jakaa muidenkin kanssa.

Osan teksteistä joudun toki editoimaan niin että ne olisivat edes jotenkin julkaisukelpoisia täällä internetin ihmeellisessä maailmassa. Filteröin itseäni ehkä hieman ainakin näin aluksi, vaikka en haluaisikaan, mutta nykysuomessa se on pakollista. Yksikin väärä sana tai lause, niin sinut luokitellaan jo joko rasistiksi tai terroristiksi. 

MITÄ BLOGISSA?

Päätin tarttua näihin Suomessa ja muualla maailmassa velloviin asioihin omalla tavallani, ja kirjoittaa omalla tyylilläni. Joskus saatan jaaritella liikaa, mutta pyrin kuitenkin pitämään paketin yhtenäisenä. En ole ammattikirjoittaja, joten en voi luvata täydellisyyttä, mutta opin varmasti asioita matkan varrella, sillä eihän kukaan ole seppä syntyessään.

Päädyin kirjoittamaan anonyymisti, paljastamatta kasvojani tai koko nimeäni, oli se kuinka raukkamaista tahansa ja vaikka kirjoitankin anonyymina ei se missään nimessä tarkoita ettenkö seisoisi sanojeni takana. Tällä hetkellä anona esiintyminen on itselle armollisempaa ja sen avulla pystyy myös erottamaan oma henkilökohtainen elämä ja nettielämä erillään toisistaan. Ainakin hetken ajan.

KUKA?

Voin kaikesta huolimatta kertoa itsestäni muutaman yleisen faktan, koska onhan se nyt ihan kiva tietää minkälainen ihminen blogin takana on, oli se sitten anonyymisti kirjoitettu blogi tai ei. Ja jos joku minut näistä tunnistaa, niin se on ihan okei, eihän kirjoittaja ole pääasia vaan se mistä kirjoitetaan ja mitä sillä halutaan saavuttaa. Joskus kirjoitustyyli yksistään voi paljastaa henkilöllisyyden tai tapa jolla selostaa jonkin asian, mutta en minä siiheen missään nimessä kuole, jos paljastun 🙂 Joten lepo vaan tutut ja tuntemattomat.

Mutta nyt siihen esittelyyn… Olen vuonna 1984 syntynyt nainen, suomen kansalainen, suomalaiset vanhemmat ja isovanhemmat omaava ihminen. Tiedän ja tunnen monista eri kulttuureista tulevia ihmisiä, joten esim rasismia käsittelevät tekstit ovat ihan oikeasti totta, eikä mitään päästä vedettyjä juttuja, joita vain huvikseni kirjoitan. Politiikka taas on asia, josta en tiedä paljonkaan mitään, mutta se ei tarkoita ettenkö kansalaisena voisi tarttua minuun ja läheisiini vaikuttaviin aihe-alueisiin tuomalla omaa näkemystäni esille. 

Olen elänyt tällä maapallolla about 32 vuotta, ja elämänkokemusta on kertynyt ihan tarpeeksi melkeinpä aiheesta kuin aiheesta. Olen kuullut isovanhemmiltani tarinoita heidän lapsuudestaan ja millainen Suomi oli sota-aikana sekä sen jälkeen. Olen kuullut äidiltäni hänen nuoruudestaan ja lapsuudestaan, olen elänyt ajan ennen internettiä ja älypuhelimia. Omassa lapsuudessani kavereita pyydettiin ulos leikkimään, niin että käveltiin itse kaverin kotiovelle ja kysyttiin että voiko/saako hän tulla leikkimään. Ei tekstattu tai soitettu, että hei pystytkö hengaamaan tänään. Oli pakko nähdä vaivaa, ja muistaa myös en kotiintulo-ajat ruoka-aikana ja sitten ihan se lopullinen kotiintulo-aika. Nykyään moni käyttää FB-tä tai muuta sosiaalista mediaa, pitämällä yhteyttä ystäviin ja tuttuihin, itsellä oli muutama kymmenen kirjekaveria joiden kanssa vaihdeltiin kuulumisia ihan käsin kirjoittaen. Olen kokenut myös lama-ajan vaikka en välttämättä muista siitä paljoa, mutta opein ettei raha kasva puissa ja aina ei saa haluamaansa.

Haluan kirjoituksillani tuoda esiin mennyttä Suomea, sitä jota meidän isovanhemmat ja isoisovanhemmat (jne) olivat rakentamassa. Mutta vastapainoksi haluan kirjoittaa myös nyky-Suomesta ja siitä miten paljon maailma on muuttunut viime vuosien aikana. Tarkoituksena on kirjoittaa myös hieman kevyemmistä aiheista, mutta ei niistä vielä tässä vaiheessa sen enempää.

MIKSI LILY?

Syy miksi valitsin tämän portaalin, enkä bloggeria tai wordpressia tms, on yksinkertaisesti se, että lilyssä on paikka meille kaikille ja juuri sille aihealueelle mistä itse haluamme kirjoittaa. Ei tarvitse olla muotibloggari, lifestylebloggari, sisutusbloggari tai edes musabloggari, jotta voisi liittyä lilyyn, ei tarvitse kategoriouta miksikään valtavirtabloggariksi. Minä haluan kirjoittaa mielipiteistä ja ajatuksista, ilman että joudun miettimään sopiiko tämä teksti nyt muuhun blogin teksteihin tms. En halua stressata asukuvista tai siitä, että miten asetella kuvattavat asiat oikealla tavalla. Haluan vain kirjoittaa. Blogger ja wordpress alustoina ovat ihan ok:ta, mutta niille kirjoittaminen olisi sama kuin tekstien talletaminen oman koneen uumeniin. Kukaan muu ei niitä näkisi, koska edellä mainituille alustoille perustettuja blogeja pitäisi mainostaa, mainostaa ja taas mainostaa, eikä se oikein sovi minun tyyliini. Ei sillä että hakisin mitään miljoona yleisöä näillä teksteillä, mutta jos nettiin haluaa jotain kirjoittaa, eikö ole parempi tehdä se alustalle josta tietää varmemmin, että joku saattaa vahingossa eksyä juuri sinun sivustollesi?

Tiedän, että tämä ensimmäinen postaus on varmaan sekavampi kuin haluaisin ja ehkä jollakin tavalla myös asioiden toistoa, mutta toisaalta, tämä oli vasta ensimmäinen ja se on aina se vaikein, eiksje? 🙂

Allekirjoitan jokaisen postaukseni SU:lla, joka siis löytyy myös oikeasta nimestäni. *wink wink*

Kuullaan taas pian, XO SU

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *