Voihan ihana, kamala ihastus! Ja saavuttamaton sellainen.
Me olemme työkavereita. Hänellä on tyttöystävä. Minä olen liian hiton moraalinen olento enkä ikinä tekisi aloitetta. Samaten hän, ja se on yksi syy miksi hänestä niin paljon pidänkin.
Mutta hän tulee aamuisin työpöytäni luo, nojautuu minua kohti ja jakaa kuin maailman suurimman salaisuuden, vain minulle: Siellä on tuoretta kahvia.
Kun vietämme työporukalla iltaa sinkkunaiset flirttailevat hänelle räikeän avoimesti ja utelevat miten kaukosuhteessa menee, olisiko ehkä ryppyjä rakkaudessa ja saumaa napata tuo huomattavan komea, pitkä, fiksu ja hauska mies itselleen. Hän vetäytyy kohteliaasti näistä tilanteista, mutta tulee juttelemaan minulle. Katsoo silmiin ja hymyilee kun ohitamme toisemme baaritiskillä käydessä. Keskustellessamme hän vaikuttaa olevan jopa hieman ujosti hämillään. Kysyessäni kuulumisia hän usein livauttaa kuin varkain väliin maininnan salitreenistään tai kokkaustaidoistaan. Ikään kuin tuo komea mies yrittäisi tehdä minuun vaikutuksen ja olisi jopa hieman epävarma itsestään seurassani.
Jos hän olisi sinkkumies katsoisin häntä röyhkeästi silmiin hieman liian pitkään ja koskettaisin olkapäätä keskustellessamme. Istuisin kylkeen kiinni illanvietossa ja kuiskaisin korvaan jotain sopivan vihjailevaa mutta viatonta.
Nyt vaihdan aihetta, livautan ehkä keskusteluun tiedon tulevista Tinder-treffeistäni. Minähän en sinua haikaile tai odottele.
Sitten mietin kaikkia niitä tuntemiani pariskuntia, jotka alunperin tapasivat epäsuotuisassa tilanteessa. Jotka laittoivat itsensä etusijalle, eivät jarrutelleet ja siitä seurasi lopulta jotain ihanaa. Ja mietin olenko ikuisesti yksin, kun en anna edes mahdollisuutta mikäli kaikki ei mene soveliaan käsikirjoituksen mukaan. I’m a people pleaser enkä ota riskiä, että joku vihaisi tai vaikka vain ei pitäisi minusta sen tähden.
Sitten mietin tulevaa mökkireissua jonne hän myös tulee, ja että kuinkahan tässä käy. Enkeli ja piru tanssivat olkapäillä.
-Eve
