Kevät tekee tuloaan ja taas se on mielessä: kesäkunto. Kuinka siihen pääsisi? Mutta olen tässä miettinyt, että kesäkuntohan on vähän niin kuin kesäheila. Siitä nautitaan hetki, eikä siihen ole tarkoituskaan sitoutua sen pidempään.

Toisillehan liikunta on kuin parisuhde. Siihen sitoudutaan ja kuntoa huolletaan, tavoitteena elinikäinen liitto. Joku sitoutuu jo nuorena vakavasti vain yhteen lajiin, toiset kokeilevat useampia ennenkuin löytävät sen itselleen parhaiten sopivan. Polyamoria on tosin liikunnassa huomattavasti yleisempää kuin parisuhteissa.

Mutta sitten ollaan me sitoutumiskammoiset. Pelkkä kesäheila ei minulle ainakaan riitä, sillä lihan taikka liikunnan iloista olisi mukavaa nauttia ympäri vuoden. Jatkuva lajista toiseen hyppiminen ei sekään innosta, sillä on raskasta aloittaa aina alusta. Mieluiten kuitenkin nimenomaan nautin liikunnasta ja pidän sen kanssa hauskaa! Sitoutuminen alkaa nopeasti ahdistaa. Tavoitteellinen saliohjelma alkaa äkkiä tuntua pakkopullalta. Jos olet vakavissaan, pitää viettää aikaa yhdessä vähintään kolmesti viikossa, ja tehdä yhdessä niitä asioita joita muutkin tekee. Koska ne ovat odotukset.

Mulle sopii sellainen liikunta, jonka parissa saan viettää aikaa juuri silloin kun siltä tuntuu ja juuri niin kauan kuin haluan. Kun se on omaehtoista, siitä tulee hyvä fiilis, siitä nauttii ja sen kanssa haluaa viettää aikaa uudelleenkin. Kun lähtee lenkille sillä fiiliksellä, että ihanaa nauttia raittiista ilmasta, niin siihen jää koukkuun ja sitä haluaa tehdä useamminkin. Kun räntää tulee vaakatasossa ja lähtee lenkille koska täytyy käydä kolmesti viikossa koska täytyy näyttää hyvältä, niin siitä jää vain paha maku suuhun eikä ensikerrallakaan millään huvittaisi nousta sieltä sohvalta ylös.

Hyvä liikunta on vähän niin kuin seksisuhde naapurin komistuksen kanssa. Hyväksi ja nautinnolliseksi todettu, helposti saatavilla, mutta ilman painostusta tai sitovia suunnitelmia tulevaisuudesta.

Tämä leidi lähtee nyt lenkille!

-Eve