Päivää.

Heissan turun sateesta!

Työmatkalla ollaan taas, joten valitettavasti vaatevaranto ei tänään kasva.

Olen tässä mietiskellyt omaa pukeutumistani tämän päivän aikana ja mietin kovasti, jotta miksi ihmeessä se on niin vaikea pukeutua fiksusti? Haaveilen aina sellaisesta ”vakavasti otettavasta” lookista, mutta jotenkin se ei ikinä tunnu omalta ja vaihdan johonkin rennompaan. Kärsin vaikealaatuisesta Valkoinen vaate -syndroomasta. Ne ei vaan pysy puhtaana. Ei mitenkään! Lisäksi kenkäni näyttävät aina olevan vähän rempsallaan ja meikkikin on viimeistään iltapäivällä vahingossa hieraistu silmän alle. Ihan kuin en 15 vuoden meikkauskokemuksella olisi vieläkään tottunut silmämeikin olemassa oloon.

Kun teen koulutuksia niin haluaisin pukeutua siten, että jo vaatteeni antavat minusta hyvän vaikutelman. Siksi pakkaan mukaan aina asiallisia vaatteita. Kuitenkin aamulla peilin edessä hartiani lysähtävät kasaan. Ei se toimi. Tuntuu kuin esittäisin jotain, yrittäisin olla tietynlainen stereotypia jostain.

Onko näin, ettei voittajaloimi tee ponista laukkahevosta? Ehkä kollegoideni antama lempinimi hömppäliisa on minun juttuni. Olla se hieman homssuinen ja höpsähtänyt..Helposti lähestyttävä ja maanläheinen. Eihän se tietotaitoani tai ammattiosaamistani vähennä tippaakaan, mutta jotenkin sitä haluaisi luoda vakavamman ensivaikutelman. Mutta ehkä se miten pukeudun kuvastaakin omaa intohimoani työtäni ja elämää kohtaan..En pidä turhasta stressistä ja toivon nauttivani elämän jokaisesta päivästä sekä kodin, vaatteiden, että työn osalta. Vaatetukseni perusteella sopisin välillä huomattavasti paremmin töihin lastentarhaan tai skeittikauppaan kuin kauneudenhoitoalalle. Äitini aina vetää kaapistani ”fiksuja” vaatteita..Miksi et pukeutdu näihin? Miksi teillä ei ole työasua? Itselleni on äärettömän vaikeaa valjastaa itseäni tiettyyn muottiin, jossa olo ei tunnu hyvältä. Uskon, että olen päätynyt ammattiin ja pärjännyt siinä olemalla rehellisesti oma itseni ja tekemällä parhaani. En ulkonäköni tai vaatteideni takia. Se, että joutuisin pukeutua epämukavasti veisi tavallaan maton jalkojeni alta. Haluan nauttia työstäni, joka kuitenkin vie ison ajan ja osan elämästäni ja jota todella rakastan ihan omana itsenäni. Ja kun pukeudun oman persoonani mukaisesti, on minulla myös hyvä olla. Uskon tämän välittyvän ympärilleni.

 

Kuinka paljon te luotte mielikuvia ihmisten pukeutumisesta? Onko esimerkiksi tatuoitu pankkivirkailija vähemmän luotettavan oloinen kun tatuoimaton? Entä myyjä? Mitä jos autokauppiaalla olisi huppari päällä? Tekisikö t-paita ja farkut Jari Sarasvuosta tai Hjallis Harkimosta vähemmän business miehen? Mitä jos Zaran myyjillä olisikin verkkarit?

 

Mitä mieltä te olette työasuista?

 

Kommentit (5)
  1. Työpukeutuminen riippuu kyllä aika paljon alastakin. Itse kyllä teen ihmisestä johtopäätöksiä sen paljon puhutun ensivaikutelman perusteella, ja mistäpä muusta se ensivaikutelma tulee kuin ulkonäöstä – tai tietenkin äänestä ja jutuista, jos tutustumme vaikka puhelimitse tai sähköpostitse.

    Mutta kyllä minulle tulisi tietyllä lailla outo tunne, jossain tilanteissa, joissa vastassa olisi ammattilainen, joka näyttäisi ulkomuotonsa takia minun mielestäni epämääräiseltä. Jos menisin vaikka pitkän harkinnan jälkeen muuttumisleikkiin ja kampaaja ja meikkaaja olisivat ulkonäöllisesti nuoruusvuosiensa 80-luvun mukaisesti meikattuja ja pukeutuneita – vaikka sitten osaisivatkin kaikki tämän hetken jutut ja vinkeet.

    Tai jos asuntoani myymään palkkaamani kiinteistövälittäjä tulisi paikalle rennoksi kokemassaan asussa, vaikkapa ihannoimassaan Jamppa Tuominen tai Kikka -t-paidassaan ja velourhousuissa. Vaikka sitten olisikin se toimistonsa paras myynti-ihminen.

    Minulle pukeutumisella on merkitystä ja se vaikuttaa – sekä oma että muiden – ja kyllä, sillä voi osin myös hämätä. Tiedän omassa elämässänikin (sekä työ- että vapaa-ajan) useitakin tilanteita, joissa olen antanut ehkä tieto-taitojani pätevämmän tai positiivisemman vaikutuksen ulkoisen olemukseni ansiosta. En silti ole valehdellut tai halunnut tietoisesti ”hämätä” mutta tiedän kyllä että näin on käynyt.

    Enkä tarkoita että uskottavuus tulee vain ja ainoastaan jakkupuvusta, mutta jollain aloilla minuun se toimii. Ja puhun tietenkin taas omasta puolestani, enkä tahdo yleistää.

  2. Joskus vuosia sitten näin naisen, joka pukeutui ehkä eriasteisiin liilanvärisiin neulevaatteisiin, mielikuva tyylistä on säilynyt vaikka yksityiskohdat eivät. Vaatteet roikkuivat tyylikkäästi päällä ja näyttivät todella mukavilta. Jotenkin nainen onnistui näyttämään niissä boheemin taiteelliselta, ja käsittääkseni sellainen hän olikin. Vaikutelma oli positiivinen.

    Myönnän, että eräässä kampaamossa halusin vetäytyä kiireesti taka-alalle ja ulos ovesta, kun ainakin toisella kampaajista oli valtava kiharablondiperuukki (ainakin oletan, että se oli peruukki, koska oli niiiin överi). Kyllä hän varmasti asiansa osasi, mutta se alkushokki oli melkoinen. Tosin kävin itse hänen kampaajakaverinsa tuolissa. Hänellä taas oli fuksianpunainen tukka.

    Valitettavasti monella turkulaisella on tapana muuttaa puhetyyliään, kun he esittävät jotain tai yrittävät olla virallisia. Trust me, olen seurannut asiaa jo kauan ja tuntenut myötähäpeää usein. Puhetyyli muuttuu todella teennäiseksi, ja sitä on aivan hirveää kuunnella. Tuskin ongelma on pelkästään turkulaisten, mutta luulen että kyse on siitä, että pyritään pois melko vahvasta murteesta, ja tulos on huono. Tai ylipäätään ollaan epäaitoja. Uskon, että pukeutuminen on vähän samanlaista. Jos olet valokuvassa tyylikkäässä jakkupuvussa saatat olla uskottava, mutta jos luonnossa persoona ei kohtaa pukeutumista, mielikuva saattaa olla hämmentävä ja epäuskottava. Joten sama ohje kuin muillakin, pukeudu vaatteisiin, jotka tuntuvat hyviltä. Ja jos löydät jakkupuvun jossa viihdyt, se varmaan sopii persoonallisuuteesikin. 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *