Torstain tunnelmia.

Kävin ensimmäistä kertaa tänään paikallisella ostarilla. H&M logo kiilui punaisena ja käteni teki muutaman pakkonykäisyn takkini taskussa kun ajattelinkin sinne pääsemistä. Miettikää, kehossani tuntui samalta kun istut nälkäisenä pöytään tai sokerihammasta kolottaessa Makuuniin ja vesi herahtaa kielelle. Itselläni meni kylmät väreet ja tunsin jo sellaisen hyvän olon huuman kun katsoinkin näyteikkunassa olevia neuleita ja rekeissä roikkuvia takkeja. En ole ikinä ajatellut, että shoppailu (tai sen puute) voisi aiheuttaa näin fyysisiä tuntemuksia. Olen kuvitellut sen vain tuottavan hyvää mieltä ja siinä kaikki.1_9.jpg

Jos saisin ihan vapaasti nyt päättää niin hankkiutuisin luultavasti 80% vaatteistani eroon ja aloittaisin alusta. Huomaan kaipaavani vain kulahtaneita ja päällä mukavalta tuntuvia vaatekappaleita. Sellaisia, mitkä äitini on luultavasti uhannut polttaa.

Yrityksen omistajana yritin aluksi pukeutua siististi ja hieman konservatiivisesti. Se ei sovi minun tyyliini ollenkaan. Rakastan virttyneitä ja reikäisiä paitoja, kuluneita farkkuja ja likaisia kenkiä. En tykkää laittaa hiuksiani sen kummemmin ja meikkinikin on aika luonnollinen. Olen aina ollut jonkun sortin poikatyttö ja vaikka olen kokeillut kaikenlaisia tyylejä, olen aina palannut takaisin omaan resuiseen tyyliini. 

Tämän projektin myötä, aion ehdottomasti olla rehellisempi itselleni ja olla oma itseni. En ole minihame naisia koska pelkään pyllisteleväni jatkuvasti. En ole nainen, joka osaa pukeutua valkoisiin vaatteisiin ja pitämään ne koko päivän puhtaana. En todellakaan ole pastelli sävyihin pukeutuja. En kauluspaita nainen, enkä urheilullinen, enkä osaisi käyttää bling bling -koruja. Jos pukeudun hameeseen, tunnen oloni mukavaksi vain jos saan jalkaani kulahtaneet maiharit ja päähäni joko hatun tai pipon.

Ihannoin kuitenkin kaikkea edellä mainitsemiani asioita ja olen jokaista tyyliä  kokeillut. Olen kuvitellut ihmisten odottavan minulta tiettyä ulkonäköä tai arvostavan minua enemmän jos pukeudun tietyllä tavalla. Olen uskonut, että minut otetaan vakavasti vain jos pyrin näyttämään tiettyyn muottiin sopivalta. Kuitenkin tällaisena ikuisena omien polkujen tallaajana oloni on ollut huomattavasti epävarmempi ja epämukavampi koettaessani sulautua rooliin joka ei selvästikkään minulle sovi. Ja miksi minut pitäisi ottaakkaan niin vakavasti kun itse pyrin olemaan aina keventämässä tunnelmaa. En minä ole piin kova bisnes ihminen vaikka minulla oma yritys onkin. Uskon, että rehellisellä, ahkeralla työllä ja olemalla lojaali kollegoilleni, sekä asiakkailleni saan sellaisen lopputuloksen kun toivonkin. Nauttia työstä, jota rakastan ja vieläpä ihanien ihmisten ympäröimänä. Minulla on onneksi hyvä tukiverkosto pitämässä huolta asioista, joissa kovuutta vaaditaan.

On jännä huomata, miten monia asioita jo pelkkien vaatteiden pukeminen päällemme saa aikaiseksi elämässämme. Ne määrittelevät omaa itseämme ennemmän kuin jotkut haluaisivat myöntääkkään. Ne vaikuttavat ihmisten arvioon siitä, ketä me olemme. Voimme käyttää vaatteita suojanamme ja vaikuttaa paljon siihen, kuka meitä ihailee tai inhoaa. Voimme järkyttää ihmisiä tai ilahduttaa heitä. Voimme pukea päällemme jotain seksikästä, söpöä, konservatiivistä, kovaa tai mitään sanomattomia massaan sulautuvia vaatteita.

Jo näin aikaisessa vaiheessa projektia olen jo saanut paremman käsityksen siitä, millainen minä haluan olla ja millainen en. Mihin tämä kaikki vielä meitä viekään hyvät lukijat?

Mielenkiintoista tämä elämä.

Ps. 13. päivä otin käyttöön meikit. Niistä lisää jahka kerkeän. Ihanaa iltaa!

 

Kommentit (5)
  1. Hairahduin blogisi sivulle Eparin jutun vuoksi. Olen tuumaillut samanlaisia asioita kuin sinä tässä tekstissä. Sain laihdutettua vuoden aikana 15 kg (eli palasin ns. omaan oikeaan painooni, ihannepainoon on vielä matkaa, mutta sellainen ei minua kiinnosta, nyt on hyvä) ja aloitin vaatekaapin siivoamisen päästäkseni eroon liian isoista vaatteita. Niitä tulikin muutama pussillinen. Siitä innostuneena kävin huivikokoelam kimppuun – pari pussillista pois. Yhtäkkiä muistin ne kaikki kengät, joita en koskaan käytä – kolme pussillista. Entäs meikit? Siivoukseen! Korulaatikkokin meni uuteen uskoon.
    Annoin äidilleni ja kavereilleni mahdollisuuden tonkia pussit läpi ja ottaa sieltä haluamansa, loput kannoin ensin naisvaltaiselle työpaikalle pengottavaksi ja mitä jäljelle jäi, meni vaatteiden kierrätyslaatikkoon kaupan edessä.
    Kävin jokaisen omistamani vaatten kohdalla keskustelun, joka olisi tietenkin kannattanut käydä jo ostohetkellä: Tarvitsenko todella tätä? Sopiiko tämä muihin vaatteisiin? Milloin viimeksi olen tätä käyttänyt?
    Jäljelle jäi ne mukavat kulahtaneet maiharit ja tennarit, sekä parit mukavat korkokengät. Luomivärejä ei tarvitse olla seitsemää sorttia, jos käytän vain yhtä ja sitäkin vain jos on jotain erityistä juhlan aihetta.
    Vaatteista jäljellä on lähinnä mukavia farkkkuja, toppeja eri väreissä, pari hupparia jne. Minäkin tajusin, että ei kaikkien tarvitse omistaa kauluspaitoja jos niitä ei koskaan edes käytä. Minihame-ihminen en ole koskaan ollut, joten niitä ei enää kaapissani säilytellä.
    On mielestäni hyvä, että teet projektistasi julkisen, toivottavasti muutkin saavat tästä inspiraation 🙂

    1. Kiitos viestistäsi! Hauska huomata, että niin monet ovat painineet samojen asioiden ympärillä. Ja miten sitä huomaakaan keräävänsä kaikkea mitä kuvittelee tarvitsevansa. Aloitan tällä viikolla pienehkön karsimisen vaatteiden osalta, jotta saan ne jakoon ennen joulua. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *