Pakaragate
Toissapäiväinen postaukseni sai uskomattomat mittasuhteet. Jutun tykkää Facebookissa -nappia on painettu 21 000 kertaa ja blogiani käytiin lukemassa ainoastaan eilisen aikana pyöreästi 130 000 kertaa (!!!). Virallisista viestimistä aiheesta kirjoitti ainakin Uusi Suomi ja Kouvolan Sanomat. Tokihan peput kiinnostavat, mutta tällaisia lukemia en osannut odottaa. Haluan ajatella, että tämä kertoo aiheen tärkeydestä.
Aiemmat lukijani tietävät, että tartun tämänkaltaisiin kysymyksiin aika usein. Voidaan keskustella siitä, onko se järkevää, ja voidaan keskustella myös siitä, keskitynkö lillukanvarsiin ja kirjoitanko lesbofeminististä paskaa (ilmaisu lukijan). Minä ja aika iso osa teistä lukijoista kuitenkin taitaa olla sitä mieltä, että näin ei ole. Että tuolla tavalla ei vaan voida kirjoittaa mediassa.
En pysy tuon laskurin tahdissa.
Iltalehdestä vastattiin sähköpostia lähettäneille. Minä en ole saanut Iltalehden taholta mitään vastausta, mutta enpä myöskään lähestynyt heitä suoraan.
Palautteenne johdosta
Iltalehti on toistuvasti yrittänyt vastata eri urheilulajien kohdalla siihen lukijoitamme askarruttavaan kysymykseen, mitkä urheilijan fyysiset ominaisuudet ovat eduksi lajissa menestymisen kannalta. Olemme yrittäneet vastata esimerkiksi mäkihyppääjiä, F1-kuljettajia, jääkiekkoilijoita tai yleisurheilijoita koskeviin kysymyksiin mm. urheilijoiden painoista, pituuksista ja myös rasvaprosenteista. Onpa lukijoita on askarruttanut joskus jopa Zlatanin kengännumeron tai Ronaldon jalkaterän anatomian suhde urheilijan huippusuorituksiin.
Naispikajuoksijoiden kohdalla lukijoissamme on herännyt kysymys, miksi lajin huipulla on fyysisiltä ominaisuuksiltaan hyvin erityyppisiä urheilijoita. Mielestämme kysymys on aiheellinen, koska nykyisessä huippu-urheilussa korostetaan usein ihanteellisia fyysisiä ominaisuuksia. Iltalehden jutussa pikajuoksuvalmentaja Petteri Jouste selittää mies- ja naispikajuoksijoiden eroa. Jousteen mukaan fyysisiä ominaisuuksia tärkeämpää lajissa on tekniikka. Iltalehden juttu ei arvostele kenenkään urheilijan ulkonäköä. Jutun tarkoitus on vastata ainoastaan siihen, miksi pikajuoksussa menestytään erilaisilla fyysisiällä ominaisuuksilla kuin vaikkapa suomalaisessa valmennuksessa on ajateltu. Ja voisivatko nämä huippujuoksijat olla mahdollisesti vieläkin nopeampia.
On totta, ettei juttu tähän tyhjentävästi vastaa. Kuitenkin pääargumentti siitä käy ilmi.
Ystävällisesti, Juha Jaakkonen, toimittaja
Muistatte varmaan, että yritin hakea jutusta jotain pointtia. Mikäli sen oli tarkoitus olla yllä oleva, se oli huonosti ilmaistu.
Aiheessahan ei sinänsä ole mitään vikaa. Minuakin kiinnostaa esimerkiksi Michael Phelpsin jalan koko. Sehän on valtava, eurooppalaisessa koossa lähes 49, ja siitä on kiistatonta etua lajissa. Lukisin oikein mielelläni jutun siitä, millä tavoin iso jalka ja sen erikoislaatuinen notkeus vaikuttaa propulsioon ja niin edelleen. Mutta se ei ole sama asia kuin kirjoittaa että maailman nopein nainen kantoi mukanaan silminnähtävää määrää rasvakudosta, tai että maailman kolmanneksi nopeimman naisen takapuolessa ja reisissä on ylimääräistä. Demonstroituna lähikuvalla pakaroista.
Ai miksikö? Koska niissä ei ollut mitään ”ylimääräistä”. Kuten alkuperäisessä jutussakin ”valistettiin”, myös huipputasolla urheilevan naisen kropassa on jonkin verran rasvaa: se ei ole asiaankuulumatonta tai virhe. Mikäli jollakin kropalla voitetaan maailmanmestaruus, on kyseinen kroppa kyseiseen tarkoitukseen optimaalinen. Toisissa kisoissa voi olla toinen tilanne ja toisenlaiset kropat, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että nykyisissä olisi jotakin vikaa.
Rasvakudoksen tai ruokavalion vaikutuksesta urheilusuoritukseen voi toki pohtia. Sekä siitä, millä tavoin naisten ja miesten fysiikka eroaa toisistaan, ja mitä se tarkoittaa tulosten kannalta. Mutta myös niin kiehtovasta aiheesta kuin naisen pepusta on kyettävä puhumaan asiallisesti. Jos toimittaja ei siihen pysty, niin ehkä hänen olisi syytä verestää osaamistaan. Ihan ensimmäinen asia, joka ainakin minulle toimittajakoulussa opetettiin oli se, että omat asenteet eivät saa tulla läpi journalistisesta tekstistä (pakinat ja muut sitten erikseen –ja blogit). Mikäli kokee, että jonkun pakaroissa on liikaa rasvaa, eikä sitä kerta kaikkiaan voi olla ruotimatta, kannattaa päivittelyt jättää sinne kotisohvalle. Samoin jos uskoo, että ulkomaalaisten urheilijoiden tulisi oppia syömään oikein, voi oman sapuskansa ylivertaisuutta miettiä ihan itsekseen.
Olihan tuossa jutussa muitakin ongelmia kuin nämä, mutta ne ovat tulleet esille jo postauksessani sekä siitä syntyneessä keskustelussa. Kommentoin nyt ainoastaan Iltiksen vastausta. Harmillista oli kuulla, että palautetta antaneet olivat kaikki saaneet saman ympäripyöreän vastauksen. Toisaalta ymmärtäähän sen, kiire laatujournalismia tehdessä ja sillee.
Jatkossa toivoisin toimituksissa ja vastaavissa huomioitavan, että kieli luo todellisuutta. Tämä on yleisesti hyväksytty fakta eikä suinkaan lesbofeministinen paskamielipide. Siksi erityisesti vaikutusvaltaisessa asemassa olevien kielen käyttäjien –kuten juuri toimittajien– tulisi käyttää erityistä harkintaa sen suhteen, mitä näppikseltään tai suustaan päästävät.
Lopputulemana: Upeaa, että tämä asia sai näi paljon huomiota. Ja hashtagin #pakaragate, kuinka siistiä! Haluan mikrosortsit joissa lukee takamuksen päällä #pakaragate.
P.S. Sori lupailin Motivaatiosarjan kolmososan eiliseksi, mutta takamusasiat veivät kaiken huomioni. Pyrin pistämään sen linjoille huomenna. Luvassa rottien ja ihmisten sielunelämän vertailua sekä pohdintaa siitä ovatko jumppakärpäset tekopirteitä pätijöitä vai tuleeko heille oikeasti liikkumisesta siis niin ihana olo.
P.P.S. Lisää ”ihan hauskaa vaahtoamista” löytyy asianlaita-tägätyistä jutuista. Muut tekstit sisältävät sekalaisempaa, jollain aasinsillalla treenaamiseen liittyvää horinaa, tervetuloa lukemaan.
***
A Finnish newspaper wrote about athletes in women’s 100m finals in Moscow using such descriptions as ”she had so much fat on her that it was clearly visible” and ”excess [fat] on her hips”. Yes, seriously…