Ei hermoheikoille – Rooman maratonin järjestelyt

Luulin, että useampaan otteeseen Espanjassa juosseena tietäisin, millaista meininki siellä päin Eurooppaa on. No enpä tiennyt.

Jostain hämmentävästä syystä olin tosi lungi koko ajan, vaikka homma oli melko kaaottista kaikin puolin. Jos olisin ollut ensimmäistä kertaa maratonmatkalla, en varmaan olisi selvinnyt ilman rauhoittavia.

Lähdimme matkaan perjantaiaamuna, ja emmekä osanneet odottaa vaikeuksia. Lufthansa oli lakossa, mutta me lensimme SAS:illa. Kentällä selvisi, että lakossa oli myös Italian lennonjohto. No pomot hoitaa näissä tapauksissa, eikö niin, ei tajuttu huolestua.

Vaihtokentällä Kööpenhaminassa ei lentoamme näkynyt. Lopulta se ilmestyi ruudulle, lähtö hieman myöhässä. Ihan sama, Norwegian näytti lähtevän kohti Roomaa useita tunteja lähtöaikaa jäljessä. Odotellessamme sometimme, mikä oli virhe. Feedit olivat täynnä viestejä siitä, kuinka Barcelonaan matkalla oleva kaveri oli lennätetty Roomaan, ja Riikan kautta Roomaan tulijat olivat saaneet tiedon, että maasta ei lähtisi yhtäkään konetta Italiaan. Vähän alkoi paniikki hiipimään. Jäämmekö Kööpenhaminaan yöksi? Lähdemmekö junalla kohti etelää?

Pääsimme kuitenkin koneeseen, vain hieman myöhässä. Kone ajoi kiitoradan päähän, ja meille kuulutettiin, että olemme saaneet Roomasta luvan lähteä matkaan, mutta laskeutumisaikaa ei tiedetty. Odotimme ja odotimme. Uusi kuulutus: Italian lennonjohto on evännyt lähtölupamme, kone ajaa takaisin porteille.

Kökötimme koneessa, Kööpenhaminan lennonjohto oli viestittänyt, että emme pääse takaisin sisälle. Odotimme edelleen. Seuralaiselle tuli tekstari, että koneenne uusi lähtöaika on noin vartin päästä. Hieman myöhemmin kuulutettiin, että yritämme lähtöä uudelleen. Taas kiitoradan päähän kökkimään. Tällä kertaa pääsimme lähtemään, ja myös laskeutumaan, ja saavuimme Roomaan pari tuntia myöhässä. Matkan väsyttäminä emme jaksaneet lähteä expoon hakemaan tavaroita.

Otimme expon ohjelmaan seuraavana päivänä. Lauantaina siellä oli melkoinen ruuhka, ja jouduimme odottamaan sisäänpääsyä parikymmentä minuuttia. Jonossa tunsimme syvää epävarmuutta siitä, oliko meillä nyt kaikki liput ja laput mukana. Itse olin saanut vahvistuksen osallistumisoikeudestani vasta torstai-iltana.

Italiassa juoksutapahtumiin tarvitsee lääkärintodistuksen, jossa sanotaan osallistujan olevan terve ja kunnossa koitosta varten. Minulta hylättiin kaksi todistusta (ensimmäinen, koska siinä ei lukenut sanaa maraton, ja toinen, koska siinä ei lukenut todistuksen olevan voimassa 22.3.2015), ja lopulta väärensin kolmannen. Sori vaan.

Lappuset menivät läpi, ja saimme kisapaketit. Osallistumismaksu oli ollut 40 euroa, ja sillä sai juoksun lisäksi ihan laadukkaan oloisen repun, t-paidan sekä perussälää kuten pastaa ja aurinkovoidenäytteitä. Olin innoissani jälkimmäisestä, sillä ennuste oli kuulemma vaihtunut aurinkoiseksi ja pelkäsin palavani kuten Ateenassa.

Itse en ole expoista kovin kiinnostunut, mutta jotain vaatteita tuli hiplattua. Ennen kaikkea tuli astuttua Frankfurtin maratonin esittelijän minulle hienovaraisesti esittämään ansaan.

Minä: Oh, Frankfurt. Do you guys have beer at the finish?

Esittelijä: Yes we do!

M: Really? Alcoholic beer?

E: We do! We have four different beers at the finish!

M: You DO?

E: We have weiss, we have…

M: Weiss? You have weiss?

E: Yes!

M: I’m in!

Exposta selvittyämme oli ohjelmassa syömistä ja vähän lisää syömistä. Illalla jotenkin ahdisti koko maraton, enkä millään saanut laitettua kamoja valmiiksi.

Aamulla tosiaankin oli järkyttävä kaatosade. Siitä huolimatta meikkasimme raivokkaasti. Kuvia ottaessa aika hujahti, ja lähdimme lähtöalueelle kenties hieman liian myöhään.

Paikalla olin aivan sekaisin siitä, minne tulisi mennä, ja niin näyttivät olevan kaikki muutkin. Kylttejä ei ollut missään. Erosin seurueestani päästäkseni omaan lähtökarsinaani. Löysinkin perille, mutta siitä ei kyllä ollut mitään hyötyä. Myöhemmin minulle selvisi, että viimeisessä lähtöryhmässä lähteneet kaverini olivat päässeet liikkeelle reilusti minua aiemmin.

En tiedä vieläkään, mitä lähdössä oikeastaan tapahtui, mutta ylitin lähtöviivan 10 minuuttia startin jälkeen, ilmeisesti ihan viimeisten joukossa. En myöskään lähdössä tajunnut, että lähtö todellakin oli siinä, vaan päädyin sompailemaan reitille muovikassi kädessä ja kaikin puolin pihalla. Lähtö oli kyllä merkattu kaariportilla, mutta kaaressa ei lukenut START. Yhtäkään järjestäjää ei myöskään ollut paikalla viittomassa, että mene nyt jo hölmö turisti.

Itse reitti oli yllättävän nopea ja melko helppo. Muutama mäki osui matkan varrelle, ja näistä yksi oli vähän hankalampi. Mukulakivet eivät olleet lainkaan niin pahoja, mitä olin pelännyt. Ne olivat hieman liukkaita sateen takia joissain kohdin, mutta suurimmaksi osaksi niistä ei ollut haittaa.

Tarjoilut olivat hyvät: urheilujuomaa, vettä, makoisia keksejä, appelsiineja, omenoita ja banaania. Vettä ja urheilujuomaa joutui valitettavasti joissain kohdin odottelemaan. Vessoja oli kiitettävästi pitkin reittiä, vaikka ei niitä koskaan tunnu tarpeeksi olevan. Kilsat oli merkattu huolettomasti, en bongannut kuin ehkä joka toisen merkin.

Yleisö oli hyvin kannustavaa silloin kun heitä jossain oli. Reitti meni autioiden alueiden läpi. Mitään kovin kummoista nähtävää ei matkalla ollut, mikä ihmetytti, juostiinhan kuitenkin Roomassa. Voi olla tosin, että sekä kaatosade että silmälasien hotelliin jättäminen vaikutti kokemukseeni. Pietarinkirkko oli vaikuttava näky, mutta muuten en saanut mitään kiksejä pyramidista tai espanjalaisista portaista – saati radanvarresta tai parkkipaikoista.

Jänikset olivat ihan huippuja, ja kaverilta kuulin, että häneltä oli tiuhaan kyselty vointia ja jaksamista. Maalissa vastaanotto oli ystävällinen, mutta onnistuin missaamaan osan tarjoiluista.

Kokonaiskokemuksena Rooman maraton oli toistaalta aivan ihana, ja toisaalta hieman antikliimaksi. Kun aloitin juoksemisen, ja olin selvinnyt ensimmäisestä 25 minuutista, ryhdyin saman tien haaveilemaan maratonista. Ajatuksenani oli juosta ensimmäinen nimenomaan Roomassa. Ja nyt kun sen juoksin, se ei ollutkaan myyttinen ja mieletön. Toisaalta se oli myös aivan ihmeellisen hyvin sujunut juoksu ja toistaiseksi paras maratonkokemukseni. Että ehkä se olikin myyttinen ja mieletön. Minun mielessäni Rooma on aina ollut yksi välttämättömiä maratonkohteita, mutta jos sinulla ei ole mitään erityistä suhdetta kaupunkiin, saat huippukokemuksen varmimmin esimerkiksi Berliinistä.

Spessuvinkit:

– Suorat lennot ovat tietysti helpoimmat, mutta takaisin tullessamme Lufthansalla saimme aivan upeaa palvelua. Maybe some sparkling wine to celebrate your marathon? Maybe some more? Jalkatilaakin oli hämmentävän paljon, mikä ilahdutti könkkäkoipisia kotiinpalaajia.

– Älä ota edellisen päivän lentoja! Kaveri on käynyt paikalla useana perättäisenä vuotena, ja maahanpääsy on kuulemma aina ollut vähän jännää.

– Hanki majoitus ajoissa ja läheltä Colosseumia.

– Tarvitset lääkärintodistuksen. Käytä valmista lomaketta järjestäjän sivuilta tai varmista, että todistuksessa lukee maraton ja että se on voimassa tapahtumapäivänä ja vielä kuukauden sen jälkeen. Todistuksen saat yksityiseltä puolelta ja se maksaa useita kymmeniä euroja. Kunnallisella puolella on kiellettyä kirjoittaa näitä.

– Käy expossa perjantaina, jolloin ei kuulemma ole jonoja.

– Varaudu sateeseen. Huhujen mukaan joskus 2000-luvun alussa Rooman maralla on ollut aurinkoista. Huhuihin tuskin on luottamista.

– Ole AJOISSA startissa.

– Ole skarppi, mutta älä stressaa mistään.

– Juokse jäniksen kanssa. Roomassa on jopa ”emme juokse aikaa” -jänis.

– Seuraa järjestäjiä somessa ja käytä asiaankuuluvia häshtägejä. Missään aiemmassa kokemassani tapahtumassa ei osallisteta juoksijoita yhtä paljon ja yhtä hyvin. (Tarkoittaa siis käytännössä, sitä, että osallistujien jakamia kuvia käytetään tapahtuman somemarkkinoinnissa, korvauksetta, mutta tykkäät kuitenkin saada naamasi mainokseen.)

***

Rome marathon wasn’t super organized but I liked it anyway.  Eventually everything turned out just fine, but if you plan to ran this race, a certain amount of zen will come handy. As an experience Rome marathon is not that spectacular one would expect, but for me it was a must. I’m quite sure I’ll go back next year or for some year at least.