Kevään juoksukuviot
Arvaas, mitä meinaan keväällä?
Heijastinliivi, trikoot ja pipo Asics, takki Helly Hansen, blogin kautta saatuja.
Oikein! Meinaan vähän juosta.
Aloitan tuttuun tapaan tammikuussa Las Palmasista maratonilta. Tämä tulee olemaan kolmas kertani siellä. Treenit ovat jääneet vähälle, mutta ei se ole ennenkään menoa haitannut.
Kanarian maratonin jälkeen meinaan mennä suunnilleen suorilta ylimenokausilta toiselle kokonaiselle Roomaan. Se juostaan maaliskuun lopussa. Nähtäväksi jää, miten kroppa ottaa kaksi maratonia noin lähellä toisiaan. Koska tämä tilanne on minulle ihan uusi, en suunnittele mitään erityistä Rooman suhteen. Todennäköisimmin lähden sinne samanlaisella turistimeiningillä kuin Ateenassa olin.
Toivon mukaan olen ihan kunnossa myös Rooman jälkeen, jolloin viikon – pari pankotettuani olisi tarkoitus palata harjoitteluun vähän toisenlaisessa mielessä. Toukokuun alussa on HCR, jolle treenaan Asicsin Better your best -porukassa. Helsinki City Runilta olisi tarkoitus hakea puolikkaan enkka. Toiveena on saada semmoinen kolme minuuttia nykyisestä ennätyksestä pois. Tosin tämä tavoite on pistänyt hanttiin jo useamman vuoden, joten nähtäväksi jää..!
Noin kuukauden päästä tästä, kesäkuun alussa, on vuorossa HHM, jossa en sitten ole omien enkkojen perässä, vaan tarkoituksena on juosta tasaisesti tiettyyn kellonaikaan maaliin eli toimia jäniksenä.
Jos vain saan pysyä terveenä ja vammattomana, niin siinä olisi vuoden ensimmäisen puolikkaan kuviot. Edellinen vuosi vaan opetti siihen, että yhtäkään askelta, lenkkiä saati kisaa ei voi pitää itsestäänselvyytenä. Toiveissa kuitenkin olisi näille kaikille päästä!
Loppuvuosi onkin sitten ihan auki. Tallinnassa tai Tukholmassa olisi kiva piipahtaa puolikkaalla. Vähintään yhtä kokonaista toivoisin myös vuoden jälkimmäiselle puoliskolle. Vaan missä sen tai ne juoksisi, en tiedä vielä!
Syntymäpäivänäni joulukuussa sattuisi olemaan Honolulussa maraton. Se kiinnostaa kovasti. Harmi vain, että Honolulu on niin jumalattoman kaukana – minä kun en oikein pitkistä lennoista välitä. Mahdollinen noin 30 asteen lämpötila ja suuri ilmankosteus eivät ihan hirmuisesti houkuta nekään. Mutta olisi se sentään Honolulu…
***
My running plans for this year. First half: a full marathon in Las Palmas, then another in Rome followed by couple of half marathons in Helsinki. The latter half: let’s see what happens!
Onpas upeita kuvia! Missä on noin paljon lunta? Täällä Phoenixissa on valitettavan lumetonta… (Sigh)
Kiitos 🙂 Nämä on kuvattu Turengissa jouluna, ei täällä Helsingissäkään ole. Välillä tulee hirveä läjä (kuten ilmeisesti justiinsa nyt) ja sitten se sulaa taas pois, lämpötilat vaihtelee tosi paljon.
Hyviä suunnitelmia ja mahtava juoksukevät sulla tulossa! 🙂 Mulla on ihan sama juttu, että enää en pidä yhtään itsestäänselvyytenä koko juoksemista tai johonkin kisaan osallistumista. Aina ensimmäinen tavoite on päästä terveenä sinne lähtöviivalle, sitten voi katsoa miltä päivän kunto näyttää!! Mä menin ilmoittautumaan viime viikolla Barcelonan maratonille, joka juostaan 15.3 (viikkoa ennen Roomaa), joten maratonfiiliksissä täälläkin! 🙂 Tsemppiä treeneihin!
Joo aika harmillista, mutta ehkäpä sitä osaa sitten arvostaa enemmän..? Nyt mä vähän mietin, että olisiko kuitenkin pitänyt uskaltaa treenata Las Palmasia varten, kävin hölkkäämässä kolme tuntia ja se ei aiheuttanut mitään ongelmia. No, eipä tässä enää mitään voi tehdä, näillä mennään 😀
Oi että Barcelona olisi ihana kanssa! Ehkä ensi vuonna 😀 Kiitos samoin sinulle!