Korkeanpaikankammoinen Flowparkissa

Partioleireilyn ohella pääsimme Turun reissulla tutustumaan myös Flowpark -seikkailupuistoon. Olen pitkään hingunnut testaamaan tämmöistä kiipeilyratapuistoa, siitä huolimatta että pelkään korkeita paikkoja aivan tolkuttoman paljon.

Ennen pääsyä radoille meille pidettiin turvallisuusohjeistus, eikä kipuamaan tietystikään päässyt ilman asiaankuuluvia varusteita. Monille nämä toimivat myös henkisesti rauhoittavasti sen lisäksi, että ne oikeasti tekevät ylhäällä puissa koikkeloinnista turvallista, mutta minua se ajatus ei helpota kun ei tämä ole mikään rationaalinen pelko.

Siis aivan normaalisti ja rentona seisoskelen tässä. En ole niinkuin laisinkaan huolissani.

Flowparkissa on useampia ratoja, jotka on luokiteltu vaikeusasteen mukaan. Helpoimmat ovat Skidi-ratoja lapsille. Vaikeustaso ei mene korkeuden mukaan vaan etenemisen vaativuuden, joskin kaikki lasten radat menivät melko matalalla. Korkeatkaan radat eivät maasta katsottuna vaikuttaneet kovin pahalta, vaan toista oli yläilmoissa!

Yritin pariin otteeseen mennä aikuisten radalle, mutta teki niin pahaa että ihan oikeasti oksetti. Nytkin kädet hikoavat tätä kirjoittaessa kun muistelen. Keskityin siis lasten ratoihin.

En suinkaan hiissaudu tuossa lähes maata myöten!

Niissäkin huoletti aluksi kovasti, mutta sitten totuin ja tykästyin. Skidi-radat eivät olleet fyysisesti hirveän rankkoja, mutta toki niissäkin voimaa tarvittiin. Hikikin tuli kun ramppasin ratoja useampaan kertaan, ne olivat oikeasti hauskoja ja sopivasti kuormittavia.

Sekä helpot että haastavammat radat toimivat samalla tavoin: tukipisteeltä toiselle edettiin jonkun heiluvan ja huojuvan jutun, kuten muovitynnyreistä tai laudanpaloista tehdyn riippusillan avulla tai pystyasennossa olevaa eestaas kiikkaavaa kangassermiä pitkin. Välistä liu’uttiin seuraavalle tukipisteelle tai verkkoon vaijerin varassa.

Korkeimmillaan lasten radat menivät ehkä 1,5 metrissä.

Ne mukana olleet oikeat skidit, eli Partiomestari-kilpailijat taas joutuivat ”aikuisten” radoille. Itse en olisi selvinnyt siellä millään! Muut matkalla olleet bloggaajat tykkäsivät korkeammista radoista kovasti, kuten myös ainakin osa lapsista.

Kilpailijat etenivät radalla viestijoukkueina, ihan huimissa korkeuksissa.

Ja olivat vielä kuvattavinakin koko ajan. En voi edelleenkään kuin ihmetellä, miten reippaita he olivat!

Flowparkiin pääsee kiipeilemään Turun lisäksi Vierumäellä, Ähtärissä ja Lappeenrannassa. Suosittelen – myös korkeanpaikankammoisille!

*Flowpark-käynti oli osa bloggaajamatkaa Partiomestari-ohjeman kuvauksiin, enkä vastannut kustannuksista itse.

***

I fear heights so much. But I still tried to climb in heights when visiting Flowpark in Turku. It was fun, but I have to admit that I only climbed childrens’ routes!