LÄSKIT miksi ette laihduta?

Mua ärsyttää ylipainoiset ihmiset. Eikö ne tajua, että läski ihminen on ruma ja hoikkana olisivat paljon kauniimpia ja hyvinvoivempia. Eikö olisi ihana pomppia kevyenä menemään. Pitää itsestään huolta ja näyttää siltä! Mua ahdistaa läskien ihmisten puolesta. Olis järkyttävää joutua kantamaan ylimääräistä taakkaa ja huohottaa pienestäkin rasituksesta. Olis kamalaa, kun olisi kaksoileuka, monen kilon hinkit ja kauheet vatsamakkarat ja sämpylät kainaloissa. Mun mielestä ylipainoiset on laiskoja ja ahneita.

Tämä ei ole minun tekstiäni. Poimin sen keskustelupalstalta. Samoin kuin seuraavan:

LÄSKIT miksi ette laihduta?

miten ette saa itseänne niskasta kiinni ja laihduta? mäkin onnistuin siinä..5kk ja -20kg helppoa kuin heinänteko!! syö vaan vähemmän kuin kuluttaa..eikä herkkujakaan tarvitse jättää kokonaan pois..ei vaan syö joka päivä niitä!!

Ja tämän:

Lihavuus on ällöttävän näköistä, samoin kun vaikka rasvaiset pesemättömät hiukset. En minä kenellekään mene sanomaan, että laihduta, mutta olen ainakin ajatellut että suurinosa haluaisi laihtua. Monen kävelykin näyttää vaikealta, eikä jakseta kauheasti mitään.

Näitä esimerkkejä löytyisi puhelinluettelon paksuisen kirjan täytteeksi, tai keskikokoisen kirjaston. Mutta keskustelupalstahuutelijat eivät ole ainoita. Lilyn Facebookissa linkkaamaan postaukseeni turhasta läskipuheesta on kommentoitu, että – – Vatsamakkarat eivät ole terveellisiä. – –

Kun vastasin, että kirjoittamassani postauksessa puhuttiin kuvitteellisista vatsamakkaroista eikä suinkaan puolusteltu vakavaa ylipainoa, vastaus oli En kyllä muista niiden koskaan olleen olemattomia. Koskaan?

Meininki jatkuu blogeissa:

Mietin myös sitä pitäisikö Fit-lehden ehkä hetki miettiä mitä sivuilleen painaa. Tällainen artikkeli antaa taas muutamalle kampaviinerin syöjälle hyvän tekosyyn jatkaa sitä pullansyöntiä ja itsensähyväksyntää siellä sohvan nurkassa.

Hesarin artikkelin mukaan aikuisista on ns “terveitä mutta lihavia” noin 20-30 prosenttia – eli 70-80 % lihavista ei ole terveitä. Kuinka moni ylipainoinen lukaisi artikkelista pelkän otsikon ja sai taas itselleen yhden verukkeen lisää tarttua tyytyväisenä pullapussiin ja ottaa pari palaa Aura-juustoa iltapalaksi ? (Hesarin juttu.)

Lihava on ruma. Laiska. Ahne. Ällöttävän näköinen. Syö (pelkkää) pullaa ja kampaviinereitä sekä Aurajuustoa, kykkii sohvan nurkassa, että se kehtaakin. Totta joka sana, vai mitä?

Hain tähän netistä sopivaa kuvaa. Niistä tuli vaan paha mieli, niin valitsin sitten tämän, asian vierestä mutta hauska. Itsehän juoksen koska en uskalla käyttää huumeita.

Perinteinen feministinen kikka ilmiöiden tarkasteluun on vaihtaa sanan ”nainen” tilalle sana ”mies”, jolloin huomaa miten syrjivää ja naurettavaa kielenkäyttö on. Tuohon voisi vaihtaa vaikka jonkun muun syrjityn ihmisryhmän. Mua ärsyttää vammaiset ihmiset. Saamelaiset ovat ällöttävän näköisiä. Mun mielestä tummaihoiset on laiskoja ja ahneita. Tällainen artikkeli antaa taas muutamalle homolle hyvän tekosyyn jatkaa sitä itsehyväksyntää.

Mistään muusta ”ihmisryhmästä” kuin ylipainoisista ei sovi puhua tuollaiseen sävyyn, mutta heidän kohdallaan se tuntuu jopa normaalilta. Mutta jotkut syntyvät homoiksi, saamelaisiksi, tummaihoisiksi ja vammaisiksi! Lihavuus on oma, itsekäs valinta joka aiheuttaa sairauksia ja siten kustannuksia!

Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, että on epäselvää, missä määrin ylipainoisuus on oma valinta. Jos puhutaan pelkästään henkilökohtaisesta valinnasta, on aivan varmaa että ylipainoisuuden on tieten tahtoen halunnut osakseen hyvin pieni määrä (länsimaisista) ihmisistä. Vai tunnetteko montakin lihavaa, joka ei vaihtaisi normaalipainoiseksi saman tien jos se olisi mahdollista?

Laihan, terveen ja hyväkuntoisen on helppo sanoa, että senkun syö terveellisesti ja liikkuu. Mutta eihän se, että se on itselle helppoa tarkoita että se on sitä kaikille muillekin! Lihava ihminen on voinut oppia jo pikkulapsena huonot ruokatavat, voi olla että häntä ei ole koskaan ohjattu liikunnan pariin, tai ehkä hänellä voi olla jokin ylipainoa kerryttävä tai ylläpitävä sairaus. Elämä voi jostain syystä olla niin rankkaa, että syömisistä ja liikkumisesta ei jaksa huolehtia, siitä huolimatta että ymmärtää että ne auttaisivat jaksamaan. Lisäksi lihavuuteen vaikuttaa paljon asioita, joita emme tiedä. Ehkä kemikaalit, hormonit ilmeisen paljonkin, jotkut bakteerit, synnynnäinen aktiivisuustaso, geenit, ruoan imeytyminen ja niin edelleen.

Mutta mitä väliä näistä. Kyllähän tässä yhteiskunnassa jokaisella on ihan samanlaiset mahdollisuudet ja jokainen on oman onnensa kroppansa seppä.

En tiedä liittyykö se taloudellisesti tiukkoihin aikoihin vai yleisesti invidualismin kasvuun, mutta nykyisin on suosiossa uskoa, että kaikki on itsestä kiinni. Vaikka ei tietenkään ole. Paljon on, mutta ei missään tapauksessa kaikki. Mutta koska ajattelemme, että menestyksemme on kiinni omista ansioistamme, täytyy myös muiden epäonnistumisen johtua heidän vajavuudestaan. Lihavat ovat epäonnistuneet täydellisen vartalon tai täydellisen terveyden tavoittelussa (sehän on suunnilleen velvollisuutemme), ja sen täytyy olla heidän omaa syytään. Mitäs ovat niin laiskoja, velttoja ja saamattomia ja ahneitakin vielä.

Niin se laiskuus. Lihavien oletetaan olevan automaattisesti laiskempia kuin normaalipainoisten, ja lihavuuden olevan jossain määrin seurausta tästä oletetusta laiskuudesta. On olemassa sellainen ilmiö kuin kulttuurillinen ehdollistaminen, siihen tämä laiskuusjuttukin lukeutuu. ”Luemme” lihavista ihmisistä ominaisuuksia, joita olemme tottuneet liittämään lihaviin. Se ei tee näistä mielikuvista ja assosiaatioista tosia.

Laiskuuttakin on monenlaista. Myös mielen ja ajatuksen laiskuutta. Stereotypioihin nojaaminen on erittäin laiskaa: ihminen ei jaksa tehdä sitä monimutkaista tutustumisen ja arvioinnin ja uudelleenarvioinnin työtä, mitä toisten tilanteiden todellinen ymmärtäminen vaatii. On helpompaa turvautua yleistyksiin. Lihava on lihava omasta syystään ja siksi häntä sopii halveksia. Samalla voi kätevästi nostaa omaa statustaan: minä olen sentään normaalipainoinen, itseni hillitsevä, aktiivinen menestyjä.

Kauheinta tässä on se, että stereotyyppinen ajattelu ei rajoitu sinne keskustelupalstoille ja blogeihin, vaan vaikuttaa esimerkiksi työnantajien asenteisiin. Yle uutisoi asiasta vuonna 2012:

–  Naisten kohdalla merkittävä ylipaino alensi palkkaa sekä lisäsi työttömyysriskiä, mutta miesten kohdalla sitä ei havaittu, sanoo professori Pekka Räsänen Turun yliopistosta.

Lihavien naisten työttömyysriski on jopa kaksinkertainen hoikkiin naisiin verrattuna. Hoikat naiset saavat samasta työstä viitisen prosenttia enemmän palkkaa kuin lihavat,  mutta koulutetuilla hoikilla naisilla palkkaero on jo huomattavasti suurempi.

 – Meidän omassa tutkimuksessa, kun vertailtiin hyvin koulutettuja naisia, niin hoikilla palkka oli jopa viidenneksen suurempi kuin lihavilla, se oli ihan merkittävä osuus, sanoo vanhempi tutkija Kaisa Kauppinen Työterveyslaitokselta.

Nämä asenteet ovat järkyttäviä, samoin kuin tuo kielenkäyttö. Lihavuuden aiheuttamia terveysongelmia voi pyrkiä aktiivisesti vastustamaan siitä huolimatta, että puhuu asiasta neutraalisti ja muista ihmisistä kunnioittavasti. Arvostava kielenkäyttö ei tarkoita sitä, että pitäisi ylipainoisuutta toivottavana tai vähättelisi sen aiheuttamia terveyshaittoja. Sekään, että ottaa huomioon useita näkökulmia ja hyväksyy sen, että kaikkien kroppa ei toimi juuri kuten minun, ei ole mitään päänsilittelyä tai ongelman maton alle lakaisua.

Tässä on viime päivinä keskusteltu siitä, vaikuttaako yläpuolelle asettuminen ja tuomitseminen arvostelun kohteena olevien käytökseen. Vaikuttaisiko sinun – ja mihin suuntaan?

***

I hate fat shaming. It’s sad, useless, pointless and mean. Like all body shaming. I was checking am I using the right term and found this. My point exactly.