Mikä meni vikaan?

Viimeisin maratonini ei siis mennyt ihan nappiin. Odotin, että se olisi sujunut ihan kelvosti, ottaen huomioon että lähdin yhtä heppoisella treenillä myös Ateenan maralle. Sehän sujui oikein kivasti (vaikkakin hitaasti), vaikka reitti on huomattavasti raskaampi. No tällä kertaa ei sujunut, mutta miksi?

Varmaan vielä kerkeän vähän tankata tällä suklaalla?

Ensimmäinen syy on varmasti treenin puute. Juoksin edellisen vuoden aikana kaksi kokonaista ja viisi puolimaratonia, mutta en treenannut käytännössä lainkaan vammautumisen takia. En käynyt kuin parilla lenkillä Ateenan (marraskuun alussa) ja Las Palmasin (tammikuun lopussa) välissä. Lopetin myös vesijuoksun, koska se alkoi ärsyttää jalkaani. Vaihdoin nämä spinningiin, jonka olisin uskonut olevan hyödyksi. Vaan eipä tainnut olla.

Olen edelleen sitä mieltä, että maratonin läpäisyyn ei tarvita sekopäistä määrää treeniä, eikä juoksu välttämättä ole vaikeaa vähäisemmälläkään harjoittelulla. Silti, näin heppoisella treenauksella en enää aio lähtöviivalle asettua!

Eihän se nyt kovin pahalta näytä, eihän? Ööö.

Toinen syy saattoi olla se, että olin ehkä kipeä. Muutamia päiviä ennen maratonia minulla oli lievää kurkkukipua ja ikävää tunnetta keuhkoputkissa, sekä vähäistä nuhaa. Mutta kenellä ei ole tällaisia oireita pitkin talvea? Ja kenellä ei ole tällaisia oireita paria päivää ennen maratonia, ainahan silloin uskoo tulevansa kipeäksi!

Väijyvän flunssan varalta ryhdyin epätoivoisiin toimiin ja ostin Sokoksen luontaistuoteosaston tyhjäksi. Vedin iltasella auringonhattu-uutetta, D-vitamiinia, C-vitamiinia ja sinkkiä sekä ”vastustuskykyä parantavia” tabletteja. Söin myös puoli laatikollista valkosipulihapankaalia sekä tein kasviswokin, johon syydin hulluna chiliä ja inkivääriä. Aamulla heräsin jos en nyt hyvinvoivana, niin ainakin normaaleissa merkeissä. (Mitä nyt ehkä normaalia haisevampana.)

Koska tunsin itseni terveeksi, uskalsin lähteä maratonille kahta aamua myöhemmin. Mutta ehkä en kuitenkaan ollut ihan terve. Flunssa ei tosin iskenyt päälle juoksun jälkeenkään, ja toivuin koitoksesta nopeasti, joten vaikea sanoa.

Löytyykö nimi listasta?!

Kolmas syy on unenpuute. Nukuin kahtena edellisenä yönä liian vähän, ja kaikenlainen suorituskykyni kärsii todella paljon jos en saa nukuttua tarpeeksi. Pakkauskiireissä en saanut mentyä tarpeeksi ajoissa nukkumaan, ja kone lähti 7 aikaan. Nousin ylös jo ennen viittä, enkä juuri saanut koneessa nukuttua. (Muun muassa siksi, että vieressä istuvat herättivät minut heidän 10-vuotiaan lapsensa halutessa vaihtaa paikkaa. Ei siis mennäkseen vessaan, tai muusta tolkun syystä, vaan huvikseen. Lapsi ei myöskään ollut täysillä kirkuva, järkipuhetta ymmärtämätön uhmis, vaan sen ikäinen jolle voi ihan hyvin sanoa, että nyt ei voi rampata. Olen edelleen katkera tästä!)

Maratonia edeltävänä iltana taas nukkumaan meno venähti siksi, että yritin epätoivoisesti selvittää, miten pääsisin lähtöalueelle.

Hei tyypit, minusta tuntuu, että unohditte tästä hommasta tuon ”fun”-osuuden jonnekin!

Neljänneksi syytän hermoja. Minulla on ollut vähän rankka alkuvuosi, eikä ihan iisiä ennen sitäkään. Koska henkistä kuormitusta on ollut melko lailla, uskon, että ihan täyttä lastia energiaa ei ollut maratonilla käyttää.

Lisäksi oli uskomaton show päästä itse lähtöpaikalle, voi olla että siihenkin hermoiluun meni voimia. Lähtöpaikka oli siirretty bussiaseman vierestä, ja uuteen paikkaan kesti matkustaa kauemmin. Saaren eteläosan lomakohteista ei taas tullut yhtään sen enempää busseja. Katsoin aikatauluja netistä ja bussipysäkiltä, ja soitin kahdesti respaan. Tämän tuloksena minulla oli neljät eri saapumisaikaa muutamille eri busseille. Enkä tiennyt ehtisinkö yhdelläkään niistä ajoissa.

Valitsin muutamasta hasardista vaihtoehdosta vähiten epäilyttävän (joka oli sekin erittäin epäilyttävä), ja päätin etten huolehdi ehtimisestä. Jättäisin suosiolla väliin, jos en kerkeäisi perille. Ehdin kyllä, mutta ehkä vähän turhan rassaantuneena.

Ai katsos siellähän sitä olikin.

Viides syy voi olla heikko valmistautuminen. Ajattelin, että tällä kerralla en vedä niin ylenpalttista hiilaritankkausta kuin yleensä. Jostain syystä en sitten juonutkaan niin paljon kuin yleensä. On mahdollista, että energia- ja nestevarat olivat turhan vähäiset. Suurempi syy lienee kuitenkin se, että ilman ritualistista tankkausta en uskonut olevani täydessä iskussa.

Kuudenneksi voisi vielä laittaa lihaskuntoharjoittelun puutteen. Koska en ole pystynyt kunnolla juoksemaan, olen pyrkinyt olemaan starttiviivalla vähän kevyempi. Ja olen huomannut, että painoni tippuu helpoiten lopettamalla lihaskuntoharjoittelu. Se on paljon tehokkaampi keino kuin syömisen vähentäminen, mihin ei huvita lähteä ollenkaan. Vaan taitaa olla, että se ei ole kovinkaan fiksu keino!

Seitsemäs syy saattaa olla maratonien tiheys. Monet juoksevat niitä suunnilleen viikottain, mutta voi olla että kroppani ei vielä jaksa näin taajaan toistuvia kokomaroja. Edellinen oli kuitenkin vain 2,5 kuukautta aiemmin. Nythän olen lähdössä Roomaan vielä lyhyemmällä tauolla, joten saa nähdä miten se vaikuttaa.

Jos nyt vielä oikein haetaan, niin kahdeksanneksi syyksi saadaan se, että olin juossut Las Palmasissa jo kahdesti. Luulin sen olevan etu, mutta nyt reittiä oli vähän muutettu, ja meni jotenkin pasmat sekaisin sen kanssa.

Yhteenvetona sanoisin, että treeni on toki tärkeintä, mutta henkisillä tekijöillä on todella suuri vaikutus. Sen tässä oppi, että vaikka olisi juossut jo useamman maratonin, ei sitä koskaan tiedä, mitä tulee vastaan kun starttiviiva jää taakse. Tosin se on iso osa tämän homman viehätystä!

***

My fifth marathon was quite an experience, and not in a good way. I’m not sure what caused it, but I think I had trained too little, slept too little, maybe even eaten too little, and I’ve been thru some hard things lately so I guess I lacked some mental energy and stamina, too. For now on I need to run more and I can’t skip strenght training either.