Mini maratonilla

Vaikka jätimme Helsinki City Marathonin tänä vuonna väliin muutaman viikon päässä häämöttävän Berliinin maratonin takia (voiapua), vähäsen piti päästä päivän tunnelmaan mukaan. Esikoinen halusi osallistua Minimaratonille, ennen kaikkea siksi, että sieltä saisi mitalin.

Olimme testanneet kilometrin juoksemisen aiemmin kun olimme koko perhe treenaamassa Eltsussa. Kepeästihän se meni, ja lapsethan nyt juoksevat vaikka kuinka edes huomaamatta että se saattaisi väsyttää. Täysin käsittämätöntä näin keski-iän kynnyksellä raahustavan näkökulmasta….

Olisipa aikuisillekin maalissa ilmapalloja! Sellainen Juoksinpa juuri maratonin -pallo olisi päheä, kertoisi kaikille ohikulkijoillekin että mistäs tässä oikein tullaan!

Tapahtuma oli kivasti järkätty, Oona Kivelä (!!!) Gymiltä veti alkulämpän ja maalissa sai palauttavien eväiden lisäksi myös ilmapallon. Sekä tietysti sen mitalin! Eläintarhan kentällä oli HopLopin pomppulinnoja ja erilaisia tuotemaistatuksia. Ainoa kritisoitava seikka oli se, että juoksureitillä oli melkoisen paljon ruuhkaa. Vaikka kyseessä on leikkimielinen tapahtuma ilman ajanottoa, olisi silti kiva että halutessaan koko matkan pääsisi juosten.

Kipitin kilsan palleroni mukana, ja ehdin siinä ajatella että noin kymmenen vuoden päästä voisimme osallistua yhdessä juoksutapahtumiin, mutta jäisin kyllä auttamattomasti jälkeen vaikka treenaisin kaikki nämä vuodet. Ei tarvinnut odottaa niin kauan, maalisuoralla lapsi päätti juosta niin kovaa kuin pystyy eikä siinä ollut toivoakaan pysyä mukana! En tiedä mistä se tolkuton vauhti tuli, minulta ei ainakaan.

Kotimatkalla minulle kerrottiin että Hoplopeista, Gymeistä ja suklaavanukasmaistiaisista huolimatta kivointa oli juokseminen, ja että ensi vuonna pitää päästä uudestaan.

No on se tankoilukin aika hauskaa!

***

My older child ran a childrens marathon (1K). It was fun – and taught me how soon one’s kids get faster than their parents…