Onko olemassa bloggaajan vastuuta?

Olette ehkä törmänneet Onnenpäivä-Annen juttuun siitä, että netissä keskustellaan hänen oletetusta itserakkaudestaan ja turhamaisuudestaan? Postauksen kommenteissa vierailija esittää huolestumisensa siitä, että tällaiset treeniblogit ja treenibloggaajat antavat huonoa esimerkkiä: Itsestään pitäminen on aina hyvä asia. Huono asia sen sijaan on se, että esittelee kulttuurin luomaa erittäin korostunutta ulkonäköihannetta muille ja olettaa saavansa siitä pelkästään myönteistä palautetta. Tällainen äärimmämisyys on monenlaisen ongelmakäytöksen lähtökohta. Kun asetetaan korkeat tavoitteet, jotka on vaikea tavoittaa, siitä seuraa mielen rikkoutuminen.

Ottamatta kantaa postauksen varsinaiseen aiheeseen saati Onnenpäivään ja sen kirjoittajaan, vierailija ei puhu ihan höpöjä. Treenatun vartalon esitteleminen netissä ei ole ongelmaton juttu, vaan se voi todella pönkittää haitallisia käsityksiä. Siitä huolimatta miten hyvät aikeet kuvien julkaisijalla olisi.

Bloggaajana ajatus on helposti, että tokihan sitä nyt saa näyttää, omaa kroppaansa omassa blogissaan. On hyväkin näyttää: oma timmiyshän voi motivoida muita! Motivointi esitetään usein päällimmäiseksi syyksi pitää treeniblogia, samoin motivoituminen syyksi lukea niitä. Treenijuttuja luetaan myös mielenkiinnosta, ja ehkäpä äärimmäisyys kiinnostaa enemmän kuin perusmeininki. Siksi suosittu treenibloggaaja saattaa olla kovinkin timmi, paljon treenava ja tarkasti syövä. Samanlainen ekstreme ja eskapismi kiinnostaa myös muotiblogeissa: ilmeisesti keskivertolukija haluaa nähdä bloggaajan juomassa skumppaa luksusmerkkien ostoskassien ympäröimänä.

Yletön treenaaminen ei kuitenkaan ole hyväksi, niin kuin ei ole yletön skumpanlatkinta ja shoppailukaan. Molempien esittely voi paitsi kannustaa haitalliseen toimintaan (ja ääritapauksissa olla yksi tekijä tuossa mielen rikkoutumismahdollisuudessakin), myös tukea sellaisia näkemyksiä ja uskomuksia jotka eivät ole millään tavalla hyväksi. Tämä on fakta, vaikka ei ehkä sellainen jonka bloggaaja mieluusti myöntäisi.

On helppo sanoa, että lukijan ei tarvitse ottaa bloggaajasta mallia. Omia aivoja saa käyttää, eikä inspisjutuista ole pakko inspiroitua. Se, että bloggaajalla on timmi vartalo, ei tarkoita sitä, että lukijallakin pitäisi olla. Eikä näitä liiallisuuksiin menijöitä suinkaan joka blogista löydy, ja iso osa postauksista on oikeasti tsemppaavia tai harmittomia. Mutta mitä enemmän vaikkapa sikspäkkejä julkisessa kuvastossa näkyy, sitä normaalimmiksi – ja normittavammiksi – ne muuttuvat. En sano, että treenibloggaajien pitäisi lopettaa kroppansa esittely. Sanon, että on hyvä tiedostaa tämä. Suositulla bloggaajalla on melkoinen yleisö, jolloin tekemisistään olisi hyvä tuntea vastuuta.

Useimmitenhan vastuu vyörytetään lukijalle: Lukijan pitää ymmärtää, että blogi ei ole koko totuus. Että siinä esitetään valittu osa elämästä. Että totuutta voidaan taivuttaa sekä estetiisten vaatimusten että tarinallisten tarpeiden mukaan. Medialukutaitoa pitää olla. Bloggaajan elämää ei pidä seurata, jos sen kokee haitalliseksi. Mikään pakko ei ole lukea jos ei miellytä!

Totta sekin. Lukijan tulee ymmärtää, että bloggaaja voi kirjoittaa ja esittää asiat miten tahtoo. Aidoinkin postaaja jättää aina jotain pois ja korostaa jotakin. Sekä kirjoitettu teksti että sen lukeminen on aina tulkintaa, kuvista nyt puhumattakaan, joten mitään absoluuttista totuutta ei voida edes saavuttaa. Halutessaan bloggaaja voi myös valehdella suut silmät täyteen, se on ihan sallittua.

Lukijalla on vastuunsa, mutta se ei poista bloggaajan vastuuta. Vastuuta siitä, minkälaista elämäntapaa esittelee ja millaiseen toimintaan kannustaa. Siitä huolimatta että lukijoiden mahdolliset syömishäiriöt tai itsetunto-ongelmat eivät ole bloggaajien vika, puhumattakaan nyt jostain vaatteiden tuotannon ongelmista. Mutta jos on asemassa, jossa voi vaikuttaa muiden ihmisten käsityksiin, näkemyksiin ja elämään muutenkin kuin vain asuinspiraation tasolla, eikö ole aika pöljää jättää se mahdollisuus käyttämättä? Koska minulla on oikeus toimia näin?

1397504107973.jpg

Treeni on mennyt hukkaan jos siitä ei ole kuvaa. Vaan miten meihin vaikuttaa jatkuva kuvatulva saleilta?

Ei se vastuullisuus tietenkään ole yksinkertaista vaan melkoista tasapainottelua. Totta kai jokainen haluaa esittää itsensä positiivisessa valossa, ja mitä nyt sellaisestakin treeniblogista tulisi, jossa bloggaaja treenaisi kerran kahdessa viikossa ja kertoisi lopun ajan sipsien syönnistään. Aika höpsöä olisi myös julkaista kuvia, jossa ei näy lainkaan kroppaa, että ei vain anna kenellekään sellaista käsitystä että kaikkien pitää näyttää samalta.

Toisaalta terveimmästä, rennoimmaista ja vastuullisimmastakin asenteesta huolimatta bloggaaja ei voi kontrolloida sitä, miten hänen blogiaan luetaan. Jotkut näkevät turmiota siellä missä sitä ei ole, ihan samoin kuin hyvettä siellä mikä on siitä kaukana, mikä on ehkä se hankalin asia koko kuviossa. Onnenpäivän tapauksessa koko blogia ja kirjoittajaa arvioitiin yhden postauksen perusteella. Joskus ei lueta sitä yhtäkään juttua, mutta näkemys turmiollisen materiaalin levittämisestä on selvä.

Silti minusta olisi hyvä, että jokainen julkisesti luettavaa blogia kirjoittava miettisi edes hiukan minkälaista maailmankuvaa ja millaisia asenteita sanoillaan ja kuvillaan välittää. Se, että vastaanottajan tulkintaa ei voi kontrolloida ei ole syy vetäytyä vastuusta. Eikä mun blogi mun säännöt ole hyvä perustelu kuin ehkä hiekkalaatikkoikäisen mielestä.

Blogiahan kirjoitetaan lukijoille, ei se muuten olisi julkinen. Asiakaspalvelua siis. Vaikka on hienoa haluta tarjota motivaatiota, inspiraatiota, iloa ja kepeyttä, ei niiden tarvitse sulkea tiedostavaa asennetta pois. Toki voidaan keskustella blogien funktiosta ylipäätään, mutta mielestäni kevyessäkin viihteessä voi olla taustalla vastuullinen pohjavire. Se on parempaa asiakaspalvelua kuin pelkän hötön tarjoilu.

***

Is a blogger responsible for her/his affect on readers? I think that is. It’s often said that everyone is allowed to blog the way they want, and it’s true. Nevertheless, I think that everyone who writes public texts should think what kind of attitudes they present.

suhteet oma-elama liikunta ajattelin-tanaan
Kommentit (31)
  1. Olipa hyvä teksti tärkeästä aiheesta. Itseäni on alkanut viime aikoina kovasti häiritä tämä valtaisan lihaksikkuuden vaatimus, joka on tullut entisen laihuusihannoinnin tilalle. Moni blogisti hehkuttaa sitä, kuinka hienoa on, että sairaalloisesta laihuuden tavoittelusta on siirrytty ”terveen” lihaksikkaan vartalon tavoitteluun. Loppujen lopuksi kyseon kuitenkin samanlaisesta loputtomasta vartalon piiskaamisesta, kuin jatkuvassa laihduttamisessa. Uutta nähdäkseni on se, kuinka avoimen ylpeinä oman kehonmuokkausprojektin tuloksia esitellään netissä:”tässä on mun pylly, katsokaa kuinka hieno”. Kiva sinäänsä, että ihmiset ovat omaan kehoonsa tyytyväisiä, mutta valitettavasti tämä kyllä aiheuttaa lukijassa paitsi innistusta, myös ahdistusta. Itse olen laihduttanut viitisentoista kiloa, ja kuvittelin ennen urakan alkua, että,kunhan olen normaalipainoinen, olen viimein tyytyväinen kroppaani. Valitettavasti vaan olen hakenut inspiraatiota projektiin blogimaailmasta, ja vaivihkaa tämä jatkuvasti tarjollamoleva kuvasto on pikku hiljaa vaikuttanut minuunkin siten, ettei normaalipainoinen vartalo tunnukaan enää lähimainkaan riittävältä, vaan lisäksi pitäisi olla äärimmäisen lihaksikas. Järjen tasolla tiedän kyllä, että kelpaan ja riitän ihan tällaisena, mutta silti tunnen jatkuvaa riittämättömyyttä blogimaailman timmimimmien rinnalla. Ja minä sentään olen 40-vuotias, akateemisesti koulutettu, feministisen maailmankuvan omaava tiedostava nainen. Enkä siltikään pysty välttämään tuon jatkuvan kuvavirran vaikutusta. Voin vain kuvitella millä tavoin se vaikuttaa nuoriin, joiden oma minäkuva on vasta muotoutumassa.

    Ilahduttava poikeus treeniblogeihin on luonnollisesti tämä Fitness-fuhrer, jossa painopisteenä on liikunnan ilo, jonka sivutuotteena sitten kehokin jonkin veran muokkautuu. Pidän kovasti kuvia kumartelemattomasta ja kriittisestä asenteestasi.

    1. Se on kyllä totta, että lihaksikkuus on vaan uusi vaatimus. Enkä tiedä onko se edes terveellisempi kuin laihuus, laihuuteen teoriassa riittää pelkkä vähäinen syöminen, mutta lihaksikas laihuus vaatii enemmän hommaa. Teoriassa se voi olla huonompikin juttu. Koska eihän tämä strong is the new skinny -ihanne sitä tarkoita, että olisi hyvä olla normaalipainoinen, liikunnallinen ihminen, vaan se ihanne on nimenomaan tosi treenattu ja vähärasvainen, ainakin siis kuvaston perusteella.

      Tätä kuvastoa ja näitä ihmisiä on sitten niin paljon blogeissa ja muualla somessa että kyllä se alkaa jo normittamaan käsityksiä. Aiemmin kun on ollut puhetta noista missien arvosteluista, niin siinäkin on tullut sellainen, että missin kroppakaan ei riitä kun sen pitäisi olla bikinifitness-kilpailijan kroppa…joista yksikään ei näytä siltä kisakuntoiselta koko ajan. Kyllä se vääristää ja aiheuttaa jos ei nyt ahdistusta niin paineita ainakin. Eikä sille tee immuuniksi ikä eikä koulutus, mutta todella, kasvuikäisten saamat käsitykset kyllä huolettaa. Siksi mä yritän puhua näistä asioista vaikka tavallaan olen mukana tukemassa ilmiötä kyllä itsekin.

      Kiva kuulla että pidät 🙂

  2. Kaenuulaenen
    18.4.2014, 16:23

    Minä olen kirjoittanut Onnenpäivä-blogiin tänne lainaamasi pätkän. Olen puolijuntti kainuulainen mies. Metsästelen, kalastelen ja lueskelen kirjoja. Feminismiä pikemminkin vastustan kuin kannatan. Se on minusta joutavanpäiväistä vouhotusta. Me olemme eukkoni kanssa saaneet asiat neuvoteltua kumpaakin tyydyttäviksi ihan vain puhumalla ilman ideologioita. Jos myöhemmin on ilmennyt tyytymättömyyttä, niin sitten on neuvoteltu uudestaan. Ei ole tarvinnut riidellä, mököttää tai pelata valtapelejä.

    Tämmöisenä tyhmänläntänä kainuulaisena perusjunttina minua ihmetyttää nuorten naisten blogimaailma yleensä. Joskus ajattelin, että puhe maalaisjärjestä on vain maalaisten alemmuutta, jolla he pyrkivät nostamaan itseään kaupunkilaisiin nähden, mutta sittemmin olen ruvennut ajattelemaan, että nuorilla naisilla on taipumus höyrähtää.

    Tarjoan esimerkiksi Kemikaalicocktailin, jonka kirjoittajaa pidän sekä suhteettomana että itselleen sokeana. Tuttavapiiriini ei kuulu ainuttakaan noin materialistisesti elävää ihmistä, mutta silti kukaan heistä ei väitä elävänsä ekologisesti. Sen sijaan kemikaalicocktailija luulee kai ihan oikeasti tekevänsä eettisiä valintoja, kun ostaa viherpestyjä tuotteita. Tekee siis sitä, mistä toistuvasti syyttää muita.

    Maalaisjärkinen kyllä ymmärtää, että ekologisuutta on se, kun pienen asunnon, välttämättömän ruoan ja lämpiminä pitävien vaatteiden lisäksi ei osta mitään ylimääräistä. Kaupunkilaisille tämä ekologisuuskin näyttää kuitenkin tarkoittavan jotain aivan muuta.

    Siitä jutun juoneksi, jos jokus tekee mieli vastustaa kainuulaista miestä, joka ei ymmärrä nuoria kaupunkilaisia naisia. Siitä vastekkainasettelustahan sinäkin kiksisi saat.

    http://kemikaalicocktail.blogspot.fi/
    http://www.kemikaalicocktail.fi/

    1. No muakin ihmetyttää nuorten naisten blogimaailma aika paljon, vaikka siinä mukana olenkin! Tässä on hirveän paljon sellaista, mitä mä en tajua ollenkaan, ja melko lailla myös sellaista, mikä musta ei ole yhtään hyvästä.

      Mutta on tässä sitten paljon hyvääkin. Ja ilmiönä bloggaaminen (myös itsestään ja omasta kropastaan bloggaaminen) on paljon monimutkaisempi ilmiö kuin pelkästä narsistisuudesta tai huomiohakuisuudesta johtuva. Totta kai siinä on huomiohakuisuutta ja tunnustuksenkaipuutakin mukana, mutta aika monille se ei ole päällimmäinen eikä ainoa vaikuttava tekijä.

      Itse mä bloggaan tosi paljon sen takia, että haluan keskustella asioista. Mekään ei ehkä koskaan puhuttaisi toisillemme, mutta tässä voidaan vaihtaa ajatuksia kuitenkin, musta se on aika hieno mahdollisuus.

      Ja olen kyllä tosi paljon samaa mieltä tuosta viherpestyjen tuotteiden ostamisesta. Kyllähän kaupunkilaiselle ekologisuus on ihan hirveästi egologisuutta, tietyillä tuotteilla ja elämäntavalla rakennetaan omaa imagoa ja esitetään tietynlaista ihmistä. Se tietysti taipuu omien halujen mukaan: kyllä matkoille voi lentää monta kertaa vuodessa kunhan maksaa lentosakkoa ja ostaa luomivärit ja lattemaidot luomuna 🙂

      Joo, ei mun blogista tulisi hirveästi mitään ilman vastakkainasetteluja, mutta en mä nyt tiedä olenko erityisesti vastustanut kainuulaisia miehiä jotka eivät ymmärrä nuoria kaupunkilaisnaisia. Ennemmin olen kritisoinut nuorten naisten elämänpiiriin vaikuttavia ilmiöitä, jotka tuskin kovin suurissa määrin ovat kainuulaismiesten aiheuttamia 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *