Muistatteko ne paidat (ja mukit) 2000-luvun alussa, joissa julistettiin otsikon mukaisesti? Silloin se tuntui olevan valtavirtavitsi, hauskaa ja ehkä tottakin aika monen mielestä. Enää noin ei voi sanoa. Vai nyökyttelitkö muka, totta totta, niihän se on?
En usko, että nyökyttelit, sillä negailu ja ankeuttaminen on nykyisin sosiaalisesti täysin sopimatonta. ”Kurjuus on niin nähty”, julistaa Hanna Gullichsen Oliviassa (1/14). Only good vibes, sattuu silmään jonkun tuntemattoman tyypin asenne Instagramissa. 99% blogeista kertoo keskittyvänsä hyviin hetkiin, jakavansa hyvää fiilistä, haluavansa tuoda positiivisuutta päivään.
Se on hienoa. Se, että sosiaalisessa mediassa jaetaan mukavia fiiliksiä voi paitsi auttaa kiinnittämään niihin enemmän huomiota, myös ihan oikeasti lisätä sekä jakajan että vastaanottajan iloa. Tutkimusten mukaan positiiviset ihmiset elävät pidempään ja terveempinä. Lisäksi heillä on varmasti myös hauskempaa.
Jos aloit kaihota otsikon mukaista paitaa, niin hyviä uutisia, täältä niitä saa.
Mutta mutta. Ehkä olen väsynyt nillittäjä, silti: jokin tässä positiivisuuden pakossa kaivaa. On totta, että asenne vaikuttaa todella paljon, ja on totta että positiivinen varmasti huomaa enemmän mahdollisuuksia, pärjää ja nauttii elämästään negailijaa enemmän. Tyhjästä valittaminen on tosiaankin niin nähty. Se vain, että pirtsakkuusvaatimus tuntuu menneen tästä yli. Affirmaatiouskovaiset väittävät, että kaikki negatiivinen, mikä ihmiselle tapahtuu, johtuu siitä, että hän lähettää ikäviä viboja ympäriinsä. Jos ajattelee epäonnistuvansa, epäonnistuu. Kuulostaa kieltämättä todennäköiseltä.
Mutta maailmassa on isoja suruja joita ei voi välttää sillä, että keskittyy päivät pääksytysten hyvään ja kauniiseen, kissanpentuihin ja kukkasiin. On suorastaan keskiaikainen näkemys ajatella, että syöpäsairas tai lapsensa menettänyt saa siten rangaistuksen asenteestaan. Tiedätte varmaan miksi ennenmuinoin uskottiin jumalien rankaisuun ja pahojen henkien vaikutuksiin? Siksi, että ei tiedetty, mikä sairaudet aiheuttaa, ja siksi että epäoikeudenmukaisilta tuntuville asioille haluttiin selitys. Näköjään kaipaamme selityksiä edelleen.
Sekin on varmasti totta, että vastoinkäymisen osuessa kohdalle oma ajattelu on hyvin merkityksellinen tekijä selviytymisessä. Mutta kotinsa, puolisonsa tai terveytensä menettäneelle on jotensakin falskia mennä sanomaan, että on kuule ihan itsestäsi kiinni miten tähän suhtaudut.
Blogimaailmassa nousee taajaan keskustelua siitä, että bloggaajat esittävät elämänsä hohdokkaana, ehkä hohdokkaampana kuin se onkaan. Puolustautuminen on aina sama: kyllä lukijan täytyy ymmärtää, että blogi ei ole koko totuus elämästä. Että sinä sanot jotain ja näytät jonkinlaisia kuvia, ja minun täytyy ymmärtää, että asia onkin toisin? Oookei.
Totta kai medialukutaitoa voi ja pitää edellyttää blogimaailmassakin, mutta on aikamoista pakoilua vyöryttää kaikki vastuu oikeanlaisesta ymmärtämisestä lukijalle. Toinen vastalause on tämä on minun blogini ja minulla on oikeus näyttää siinä mitä haluan. Totta sekin. Silti, kaikki julkiset tekstit muokkaavat ja uusintavat käsitystämme todellisuudesta. Se, että ”kukaan ei halua nähdä kuvia pyykkivuorista” on ensin mielipide ja apinamaisen toistelun jälkeen totuus, johon kaikki uskovat. Siitä huolimatta, että pohjimmiltaan se on edelleen vain mielipide.
Tämä on se ongelma. Kaiken kivan levittäminen ympäristöönsä on ihanaa (enkä sano tätä yhtään ironisesti). Sekin on upea juttu, että nykyään jopa Suomessa voi sanoa, että on mukavaa, ja kukaan ei paheksu sitä, että pyrkii omannäköiseen ja nautittavaan elämään. Eskapistinenkin ihkuttelu omassa blogissa tai niitä lukiessa on sallittua, eikä se ole automaattisesti haitallista, saati typerää tai falskia. Siltikään se ei ole ongelmatonta. Sotkun, vaikeuksien ja epävarmuuksien piilottaminen pois näkyvistä ei poista niiden olemassaoloa. Ja elämä on auttamatta myös sotkuista, vaikeaa ja epävarmaa. Eikä se ole huono asia, saati kätkemistä tai pakenemista vaativa virhe. Mutta siltä se alkaa tuntua, jos missään ei näy kuin täydellisiä sisustuksia, täydellisiä asukokonaisuuksia, täydellisiä aterioita, lapsia, vartaloita, elämiä.
Positiivisuus on hyvästä, monella tavalla. Mutta pelkkä positiivisuus, joka kieltää toisenlaiset tunteet ja asiat, latistaa elämää sen sijaan että tekisi siitä täydempää. Se on perseestä.
***
One of the best things in social media is its positivity. People capture and share their good moments, witch can make us all feel better and help to concentrate on the positive. But I wish that we also could share our downs, not just the ups. There’s sad and bad things in life and we should accept them, not hide them, if we want to live a full life.
