Tavallaan ajattelin koko viikon osallistua Lilyn denimhaasteeseen, mutta 1.) en pukeutunut farkkuihin, 2.) läppäri hajosi, 3.) en keksinyt mitään aihetta millä änkisin teeman blogiini. Nyt kuitenkin keksin erittäin huteran aasinsillan ja raahauduin studion puolelle pöytäkoneelle (täällä on hirveää, näkisittepä vain!).

Viikon päästä toivon mukaan olen juossut kolmannen maratonini. Kaikkiin näihin kolmeen olen teoreettisesti ajatellut valmistautua myös niin, että olisin hiukan kevyempi. En sitten kuitenkaan ole jaksanut, vaikka laskureista olen katsonut, että joku kymmenenkin minuuttia voisi loppuajasta laskennallisesti lähteä ihan tolkullisella painonpudotuksella. Mutta kun tykkään oluesta ja sokerista ja rasvasta, niin ei sitten ole tullut kokeiltua, että toimisiko. Ehkä ensi kerralla sitten…

Mutta jotta pääsen mukaan farkkuviikkoon näin viimeisinä tunteina, otetaan katsaus siihen, että minkälaisessa ulkonäöllisessä kondiksessa tämän maratonin edellä olen. Noin niinkuin mittatikullisesti painoindeksini on siinä 22 ja rasvaprosentti varmaan pari pykälää korkeampi. Farkkujen kannalta ongelmallisin juttu on se, että alakropassani on mutkaa joka suuntaan (siis todellakin joka suuntaan, esimerkiksi polvista sivuille), joten on todella hankalaa löytää sopivaa ja mukavaa paria. Sekin tuo oman haasteensa, että vyötäröni on 30 senttiä kapeampi kuin lantio: kaikki mikä sopisi sieltä, jää jumiin suunnilleen nilkkoihin.

Siksi en noin 15 vuoteen käyttänytkään kyseisiä housuja, ennen kuin löysin nämä Henkkamaukan jeggins-tyyppiset ratkaisut. En yhtään tiedä mitä niille tehdään, mutta ne ovat superjoustavat ja hämmentävän mukavat. Lisäksi niissä on tarpeeksi tilaa laaksoille ja kukkuloille, mikä ei ole asianlaita kaikissa vastaavissa pöksyissä. Esimerkiksi Dr. Denimin pillilahkeisiin pohkeeni saa survottua vain työllä ja tuskalla, ja sitten onkin verenkierto kaput.

Kas tässä sivusta. Farkut H&M, mallia en tiedä, mutta venyttelen niitä kaupassa ja huolin vain kaikkein joustavimmat.

Tässä sitten täsmentävä lähikuva pohkeista. Näitä farkkuja olen onnistuneesti löytänyt useammassa värityksessä, myös pelkästään mustina.

Mitä ilmeisimmin myös takamus pitää esitellä? Hintaa pögillä on noin kaksikymppiä.

Sitten vielä tällaista perusposetusta. Pahoittelen, että nämä ovat tällaisia ällöjä vessakuvia. Ja ihmeellisen värisiä, nyt on kiire tämän haasteen kanssa ja PhotoShop jäi läppärivainajan vangiksi.

Minulla oli sellaisiakin kuvia, joissa hauis näytti paljon isommalta, mutta ne ovat nyt sen läppärin sisällä, nyyh. Mutta se on siis isompi livenä, uskokaa pois.

Ja takaa vielä!

Onhan tuossa turhaa kannettavaa kestävyysjuoksua ajatellen, mutta näillä mennään ainakin toistaiseksi.

Ehdinpäs!

***

I often ponder on the tought that I would be a faster runner if I would be lighter. Then I reach out for my beer and chocolate, and this is the result: the only jeans I can wear are super stretchy jeggins.