Näin laihdut, tulet onnelliseksi tai kateelliseksi ja opit puhumaan espanjaa

Luin juuri jostain, että tutkimuksen mukaan pelkkä lomakuvien katselu saa ihmisen tuntemaan itsensä onnelliseksi. Vaikutus perustui ilmeisesti siihen, että kuvia katsomalla lomamuistot aktivoituivat, tai sitten niin, että aivot luulivat että lomallahan tässä sitä ollaan. En muista tarkalleen, enkä raivokkaasta googlaamisesta huolimatta onnistunut tuota tutkimusta löytämään.

DSCF9548.JPG

Tässä onnellistava ja tyynnyttävä hiekkarantamaisema.

Tutkimusta etsiessäni löytyi kaikkea muuta kiintoisaa. Kuten se, että esimerkiksi Facebookissa nähdyt räpsyt paratiisirannoilta voivat aiheuttaa kateutta ja masentuneita fiiliksiä. Voin hyvin uskoa. Erityisesti, jos itse ei ole aikoihin ollut lomalla saati matkalla, eikä jostain syystä pysty lähtemäänkään, niin kyllä riepoo. Toisaalta kolmasosa suomalaisista sanoo, että kurkkii muiden Fb-kuvista mieluiten lomakuvia. Ja mikäli loma on jo varattuna, kelpaavat vieraidenkin kuvat aikaansaamaan fyysisesti mitattavan innostuksen. Ei kun Instaa kaivamaan kaikki ne onnelliset, joilla on matka plakkarissa!

Mutta mitä ihmettä, eikö tämä juttu olekaan ihan näin yksinkertainen? On nimittäin käynyt ilmi, että Instagramissa jaettujen ruokakuvien katselu voi vaikuttaa ruokahaluun. Eikä suinkaan niin päin kuin olettaisi, vaan ruokaa esittävien otosten katsomisen jälkeen ruokahalu väheni. Irvileuat ehdottivat kuvien selailua jo laihdutuskeinoksikin! Tekniikka & Talouden jutussa ilmiötä avataan näin: Tutkijat selittävät tulosta sillä, että jo ruoan näkeminen aloittaa nautintokokemuksen. Tapahtuu psykologisesti vähän samoin kuin jos olisi aloittanut syömisen jo aiemmin. Ensimmäinen pala suklaakakkua tuntuu yleensä herkullisemmalta kuin viides, ja ruokakuvia nähneestä tuntuu ikään kuin hän olisi jo syönyt ensimmäiset, parhaat suupalat.

Kuvien (ja liikkuvan kuvan) vaikuttavuus ihmiseen on jo ennalta tuttu asia. Esimerkiksi luontokuvien katselun on todettu esimerkiksi laskevan verenpainetta, sykettä ja hengitystiheyttä (selittäisikö luonnon vaikutus myös sen, miksi juoksumatolla on niin paljon raskaampaa juosta kuin ulkona?) ja tekevän ihmisistä mukavampia. Uusien tutkimusten myötä löytyy kuitenkin lisää mielenkiintoisia ja hauskoja vaikutuksia. Kuten se, että urheilun katseleminen voi parantaa kuntoa. (Miksi en tajunnut tätä kun lojuin flunssassa!) Kauhuelokuvien kaloreita polttava vaikutus on monille jo tuttu.

P5170668.JPG

Tässä taas rauhoittava ja positiivisuutta lisäävä kuva vesiputoksesta!

Moni tuntee syyllisyyttä katsoessaan kisavideoita kesken työpäivän. Mahdollisesti turhaan, sillä Harvardin yliopiston tekemässä tutkimuksessa selvisi, että koehenkilöt suoriutuivat hienomotorisista toiminnoista paremmin sen jälkeen, kun he olivat katsoneet kuvia koiran- ja kissanpennuista. Hiroshiman yliopiston tutkimuksessa todettiin parannusta myös muissa taidoissa. Vaan ei tässä vielä kaikki! Kissimirrien avulla voi myös opetella puhumaan espanjaa, sillä kattien katselu ilmeisesti parantaa muistia.

Sitten saman tien valinnaisia kuvia tuijottelemaan. Jos haluat elää vaarallisesti ja kokea jotakin tutkimatonta, katso näitä ”rumia kuvia Porista”!

***

I found out that according to a reseach looking at your own holiday photos may make you feel happy, but other people’s vacation piccies on Facebook may make you sad. Instagram food pictures may make you thin as they reduce the pleasure you get from food. Photos presenting nature makes one calm and nice and watching horror movies makes one horrified (apparently), leading to high pulse that burns calories. Same effect happens when watching sports. Looking at kitten piccies can improve fine motoric and even other skills and those furrballs can also learn you some spanish. You can also look at these ugly pictures of Finnish town Pori. I don’t know what’s going to happen if you do.

Hyvinvointi Mieli Suosittelen Ajattelin tänään

Voimatreeniä vain laihoille – julkkisten kuntovalmentajan ohjeet kropan muokkaukseen

Jaahas vuosi vaihtui, ja nyt sitä pitäisi tehdä elämänmuutos. Treenaamaan pitää ainakin ryhtyä, että on sitten bikinikunnossa kesällä. Mutta se treenaaminen on kauhean vaikeaa. Mistä sitä tavallinen ihminen tietää, mitä oikein tekisi? Onneksi on julkkisten kuntovalmentajat, jotka ystävällisesti laatumedian välityksellä kertovat!

Törkeästi lainaan suurimman osan suoraan The Voicen nettisivuilta: Personal Trainerin mukaan oma vartalotyyppi vaikuttaa suuresti siihen, miten kannattaa kuntoilla. Tässä vaiheessa nyökytän. Kyllä, esimerkiksi minulla on pääasiassa hitaita lihassoluja, joten kestävyysjuoksu on lajivalintana pikamatkoja parempi. Mutta juttu jatkuu:

Julkisuudenhenkilöiden personal trainerina toimivan Matt Robertsin mukaan oman vartalotyypin tunteminen on erittäin tärkeää tulosten saamisen kannalta. Tässä vaiheessa alan hieman epäillä, että jutussa tarkoitettava ”tulos” on sellainen, miten minä sen ymmärrän.

1. Tiimalasi

Tiimalasivartalon omaavat naiset ovat tunnettuja muodoistaan. Jos olet vartaloltasi tiimalasi, kannattaa sinun keskittyä erityisesti vatsaan ja suunnata pitkälle juoksulenkille tai pyörälenkille, jotta saat itsesi näyttämään kevyemmältä. Loistavaa! Olenkin aina halunnut NÄYTTÄÄ kevyeltä! Ole kuitenkin ylpeä muodoistasi, äläkä yritä päästä niistä eroon. Sen sijaan treenaa niistä kiinteämpiä. Hyviä uutisia painovoiman kanssa kamppaileville: ilmeisesti rinnoista on mahdollista treenata kiinteämmät.

2. Suora

Suoran vartalotyypin omaavalla naisella on kapea rintakehä sekä takapuoli. Sellainen nainen, jolla on suora vartalotyyppi, mutta leveä rintakehä ja takapuoli, jää nyt omien neuvojensa varaan. Tämän mallisen naisen kannattaa keskittyä lihasvoiman lisäämiseen painonpudottamisen sijaan. Toisilla sitä käy tuuri. Kurvikkaat kun eivät saa treenata voimaa.

3. Päärynä

Päärynämallisella naisella pääpaino on jaloissa ja takapuolessa. Päärynämallisen naisen kannattaakin keskittyä treenaamaan jalkojen sijaan käsien lihaksia. Yksipuolinen harjoittelu on aina hyvästä. Yksi hyvä vaihtoehto on myös kokeilla intervalliharjoituksia, kuten mäkijuoksua. Mäkijuoksu kannattaa aina. Miksi sitä pitäisi tehdä, onkin sitten eri asia. Alavartaloon keskittyvä painoharjoittelu sen sijaan saattaa helposti lisätä massaa niille alueille, joista yrität sitä vähentää. Tämä treenari ei ilmeisesti ole vain PT, hän on myös meedio, joka tietää mistä kukakin haluaa vähentää ja mitä.

4. Omena

Omenavartaloisella naisella on yleensä pieni takapuoli. Hyvänen aika! Sen sijaan käsissä on enemmän rasvaa. Johan nyt on! Omenavartaloisen kannattaa suosia pitkäkestoisia ja rasvaa polttavia treenejä. Tai sitten voi laskea sen rasvan käsistään? Myös jalkojen vahvistamiseen kannattaa panostaa. Yläkropan painoharjoittelua sen sijaan kannattaa välttää. Ne yksipuoliset treenit, kuten jo todettiin, ovat ihan huippuja!

Tässä, niin kuin aivan älyttömän monessa muussakin treenijutussa, unohtuu se, että ihmisillä on paljon muitakin syitä treenata kuin kropan muokkaaminen. Ilokseen liikkuvan ihmisen korvaan nämä ohjeet vaikuttavat naurettavilta, eikä ole ihme jos näitä noudattamalla into lopahtaa äkkiä. Lisäksi, mikäli muokkaus on se tavoite, lienee itsestäänselvää, että siinä pyritään korostamaan hyviä puolia ja parantamaan ”huonompia”. Noh, ymmärrän toki, että tällaisia juttuja kirjoitetaan jotta saataisiin nettisivuille kävijöitä, eikä kirjoittajaa (eikä ehkä lukijoitakaan) kiinnosta, mitä siinä oikeasti sanotaan. Oli vaan niin pöljää, että en voinut olla vähän törkkimättä.

Ai mutta se alkuperäinen Daily Mailin juttu?

Toisin kuin oletin, se on huomattavasti parempi. Otsikkokin on erilainen, kerrotaan suoraan että tämä on laihdutusjuttu, eikä aleta horisemaan ”kuntoilusta”. Paitsi että ohjeet ovat täsmällisempiä, jutussa on muutama oikein hyvä pointti. PT Matt Roberts sanoo, että tavoitteiden tulee olla realistisia ja oman vartalotyypin mukaisia. Kuulostaa itsestäänselvältä, mutta on oikeastaan paras mahdollinen kehonmuokkaukseen liittyvä ohje, minkä voi saada. Jos on kurvikkaampi ja tavoittelee langanohutta olemusta, siitä harvemmin seuraa muuta kuin epäonnistumista ja itseensä pettymistä.

Toiseksi hän neuvoo luopumaan sokerista, maitotuotteista ja alkoholista tammikuun ajaksi. Itse en osaa pitää maitotuotteita minään peikkona, mutta alkoholin jättämisestä vähäksi aikaa ei ole kenellekään mitään muuta kuin hyötyä. Roberts perustelee alkoholin jättämistä sillä, että se on depressantti (pitää paikkansa), ja jos käyttää alkoholia, johtaa se siihen, että kaipaa jotakin piristävää. Useinhan se on esimerkiksi sokeria. Ja niin kivaa kuin sokerin syöminen onkin, ei varmasti tee pahaa vähentää sitäkin joksikin aikaa. Todennäköisesti jo pelkällä alkoholin ja sokerin poisjättämisellä saa aikaan sekä tuloksia, niin fyysisiä, henkisiä kuin ulkonäöllisiäkin. Ja on muuten käytännön tasolla huomattavasti helpompaa kuin alkaa syödä pussijauheita tai noudattaa erikoisia ruokavalioita puolikkaine greippeineen.

article-2532407-1a60909700000578-951_964x600.jpg

Sitä vaan tässä mietin, että eivätkö kaikki nuo naiset ole aika X:n muotoisia? Esmes tuo omena ei ole pallomaista pyöreyttä nähnytkään? Kuva jutusta.

Treeni-intoa sekä niille, jotka harrastustaan vasta aloittelevat, että niille, joille se on jo vanhoiltakin vuosilta tuttua – sekä tervettä kriittisyyttä kaikille!

***

I’m wondering how odd can articles about weight loss be. Actually this by Daily Mail was quite ok, but the same article in Finnish was totally pointless.

Hyvinvointi Liikunta Suosittelen Ajattelin tänään