Pitääkö liikunnan olla kivaa?

Olen edelleen (ja itsellenikin yllätykseksi) jatkanut telinevoimistelutreenejä. Lintsasin yhden viikon, mutta muuten olen ollut säntillisesti paikalla ja selviytynyt harjoituksista. Nimenomaan selviytynyt, kivaa ei ole ollut. Sitä tässä mietin, että pitäisikö? Pitääkö liikunnan olla kivaa?

Lapsethan usein puoliksi pakotetaan jatkamaan harrastusta vaikka se ei heti tuntuisi omalta. Aikuista ei kukaan pakota, joten ratkaisu pitää tehdä itse. Usein ajatellaan, että totta kai liikunnasta (ja muistakin harrastuksista) pitää nauttia, muun muassa siksi, että motivaatio säilyisi. Totta, lähteminen ei ole kovin innostavaa kun treenejä ei varsinaisesti odota. Tänään lupasin itselleni suklaata palkkioksi. (Harmillisesti olin treenien jälkeen niin väsynyt, että en lähtenyt sitä hakemaan. Kotoa löytyi kaksi appelsiinin makuista Julia-karkkia. En suosittele kenellekään.)

Aikuisten elämässä on myös sellainen puoli, että kurjiakin juttuja on tehtävä. Suurin osa ihmisistä tuskin nauttii siivoamisesta, mutta hoidettava se on. Moni meistä ei hirveästi diggaile töistäänkään, mutta minkäs teet, jostain on rahaa hankittava. Varsinkin, jos elämässä on ikävämpiä velvollisuuksia, ajattelisi helposti, että totta kai harrastuksen on oltava iloista ja hauskaa. Että mitä järkeä on käyttää vapaa-aikaansa johonkin ikävään? Mutta mites se ei kipuu ei hyötyy -juttu? Ehkä silloin kun oikeasti tavoittelee jotain tavoittelemisen arvoista, ja pyrkii kehittymään, ei kaikki voi olla pelkkää ilonpitoa.

Tarvitseeko liikunnasta saadun palkkion siis olla välitön? Ehkä itse treenistä ei tarvitse nauttia, jos harrastuksesta muuten saa jotain?

Tarkalleen ottaen minä en varsinaisesti nauti juoksemisestakaan, olen vain koukussa siihen fiilikseen jonka saan, kun juoksen tarpeeksi pitkään. Treeneistä vain noin yksi kymmenestä on sellainen, jota kutsuisin mukavaksi jo juoksun aikana. Lisäksi pidän juoksutapahtumista, joten kärjistäen voisi sanoa että käyn lenkillä vain voidakseni osallistua niihin… Pidän myös siitä vetristävästä tunteesta, minkä juokseminen antaa jalkoihin sekä siitä, että se mahdollistaa suuremman ruokamäärän syömisen lihomatta. No joo, selvästi saamapuolella.

Tanssiminen on kivaa, ja tankotanssiminen myös. Paitsi että nekin ovat tuskastuttavia ja vaikeita. Mutta tanssimisessa on myös jotakin, mikä resonoi minussa, vaikka suoraan sanottuna olen aika toivoton. Telinevoimistelussa onnistuminen on hyvin kämäisen tason onnistuminen, ja se palkitsee sen sekunnin ajan, kun olen ilmassa jotenkin päin tajuamatta miten sinne päädyin. Sen jälkeen alkaa saman tien pelottaa uudelleen, enkä missään vaiheessa koe, että tekisin ”omaa juttuani”. On toki mahdollista, että olen vain tottunut tanssimiseen.

1234450_737698152910718_951823617_n.jpg

On se nyt vaan kivempaa kun naurattaa.

Onko salillakaan käyminen oikeastaan kivaa? Ehkä. Siellä edistyy niin nopeasti, ja kaiken voi tehdä omien tuntemuksiensa, osaamisensa ja jaksamisensa mukaan. Kukaan ei (toivon mukaan) ryyskää päälle lämmitellessä eikä kukaan ihmettele, jos jätät tänään jonkun jutun välistä. Salitreenaamisen omaehtoisuus ja mahdollisuus tehdä myös muualla kuin äärirajoilla on ehdottomasti kivaa. Sekin on mukavaa, että aika pienessä ajassa saa aikaan myös näkyviä muutoksia. Toisaalta salilla on myös melkoisen tylsää, epäsosiaalista ja aika todennäköisesti sattuukin.

Vaikuttaisi, että minulle riittää jos treeneissä on suurimman osan ajasta kivaa, tai jos niitä muita hyviä puolia löytyy. Tähän mennessä jokainen telinevoimistelutreeni on ollut ikävänpuoleinen, joskin pari kivaa hetkeä mahtuu joukkoon. Siis hetkeä. Yhdenkään treenikerran jälkeen ei ole ollut euforinen olo, enkä juuri ole saanut oppimiskokemuksia. Voi olla, että vika on asenteessani, tai sitten tämä ei vain ole minun lajini. Mutta koska en halua olla luovuttaja, jatkan aiemman päätökseni mukaisesti jouluun asti, ja mietin sitten uudelleen.

Haluaisin haluta harrastaa telinevoimistelua. Uskon, että se kehittää voimatasojani, liikkuvuuttani ja koordinaatiotani todella hyvin. Riittävätkö nämä syiksi jatkaa pidemmälle vaikka treenit ovat kurjia, vai onko parempi lopettaa jos iloa ei löydy? En tiedä.

***

Gymnastics & me. Still not a match made in heaven. But I’m not taking no as an answer. Maybe someday we’ll get along just fine even though I haven’t found the joy of training yet.

Suhteet Oma elämä Liikunta Ajattelin tänään

Miten seurata Fitness Führeria?

Nyt kun kerran olet täällä, niin haluatko seurata Führeria? Se on helppoa, eikä vaadi kuin muutaman klikkauksen. Tai osassa tapauksia hankalia nimimerkin keksimisiä ja sellaista, mutta ei nyt lannistuta alkuunsa.

Rekisteröidy Lilyyn

Tämä on näppärä ja kiva tapa, mutta saattaa johtaa riippuvuuteen, palvelun ulkopuolisten blogien lukemisen laiminlyöntiin ja vastaavaan. Lisäksi tässä on se nimimerkkiongelma. Näistä huolimatta suosittelen, että rekisteröidyt Lilyyn. Sitten voit kliksutella seuraamislistallesi muitakin blogeja ja saada niiden uusimmat päivitykset seuratut-feediisi. Kommentoiminen muuttuu kätsämmäksi, ja samallakos sitä perustaa tänne omankin blogin. Ohjeet löytyvät täältä.

Tykkää Fitness Führerista Facebookissa

Postaan uusimmat päivitykset myös Facebookiin. Niiden lisäksi päivitän sinne linkkejä, kuvia ja muuta ekstrasälää, joiden takia kannattaa ehdottomasti tulla lurkkimaan paikalle. Tällä hetkellä on menossa joulukalenteri! Facebookiin ilmestyvät myös ensimmäisenä tilannekatsaukset juoksutapahtumista ja muista, joten jos et saa unta miettiessäsi olenko päässyt maaliin vai en, kannattaa rynniä mestoille. Kuten mainosmaakari sanoo, klikkaa ja tykkää!

Mikäli haluat varmistaa, että yksikään Rockyvideo tai hikinen kuva (siis kirjaimellisesti hikinen, ei merkityksessä ”kämäinen”. Tai noh.) ei mene ohi, vie tykättyäsi kursori tykkäysnapin päälle klikkaamatta sitä. Näkyviin ilmestyy pudotusvalikko, jossa sanotaan suunnilleen niin, että ”Saa kaikki päivitykset”. Napsauta sitä, ja ”saat kaikki päivitykset”!

Kuva 1.png

Bloglovin’ & Blogilista

Kumpikin näistä palveluista kerää feediin seuraamiksesi klikkaamiesi blogien paivitykset. FF löytyy sekä Blogilistalta että Bloglovin’ista. Näistä kumpikin toimii samalla tsydeemillä, jota voit käyttää pelkiteenkin:

RSS-syöte

Vanha kunnon Really Simple Syndication on edelleen voimissaan. Napsauta hiirellä tuolta oikeasta yläkulmasta löytyvää RSS-namiskaa ja nauti uusimmista päivityksistä helposti. Lisätietoa löytyy esimerkiksi tästä jutusta, mutta älä peljästy, homma ei ole yhtään noin hankala miltä se kuulostaa.

Feedly

Modernimpaa seurantaa edustaa Feedly, joka on sekin RSS-syötteiden lukija. Palvelua pidetään näpsäkkänä käytettävyyden kannalta, ja se on synkattavissa mobiililaitteeseen ja peruskoneelle, joten et mene sekaisin siinä, mikä on jo luettu ja mikä ei. Tutustu ja lataa täältä.

Tallenna suosikkeihin (/sivuhistoria)

Mikäli haluat ihan itse klikata kurkkaamaan, joko on uusi päivitys ilmestynyt, tallenna osoite suosikkeihisi. Mikäli sekin on liiallinen toimenpide, pysyt mukana tietysti myös seuraamalla sivuhistoriaasi (muista mennä blogin pääsivulle).

Missä et voi seurata Fitness Führeria?

Toistaiseksi pysyttelen poissa Instagramista laitteiston teknisten ominaisuuksien puutteelisuuden takia. Toivon tähän asiaan muutosta joko 13.12. jolloin on syntymäpäiväni, 24.12. jolloin on jouluaatto tai 27.12. jolloin ilmeisesti alkavat alennusmyynnit. Oikein mieluusti voit suositella kommenteissa hyvää älypuhelinta (nykyiseni on useamman vuoden ikäinen HTC), ja senkin, että kannattaako Lilyssä roikkumista ja muualla somessa roikkumista varten hommata a.) tabletti, b.) hybridi, c.) käyttää ko. palveluja kännyllä ja kannettavalla?

En hengaa myöskään Twitterissä, mutta tähänkin voipi tulla tulevaisuudessa muutos. Jää nähtäväksi.

Unohdinko jonkun? Enkö tiedä jostain superista systeemistä? Pitäisikö tulla vielä jonnekin? Vinkkaa kommenteissa!

***

You can follow my blog in several ways. For foreign readers I recommend Facebook, RSS (in the right corner) & Feedly.

Suhteet Oma elämä Suosittelen Ajattelin tänään