Epämääräistä koikkelehdintaa kalliolla sekä perimmäinen totuus joogasta

Joogaa tässä mietin. Tulen miettineeksi sitä tuon tuostakin, mutta kuinka usein tulen jooganneeksi? Ehkä kerran vuodessa, ja senkin teen vähän sinnepäin, aika huonossa ohjauksessa. Omassani nimittäin.

En ole ollut ohjatulla joogatunnilla herra ties milloin (tai mikälie ommm-voima ties milloin). Tämähän on tietysti paha juttu: itämaisen mystisessä venyttelyssä voi mennä jokin hirvittävästi vikaan, jos sitä tekee yksinään. Länsimaisen epämystisessä venyttelyssä riski on olemassa pääasiassa vain silloin, kun pikku tuiterissa keksii osaavansa spagaatin.

Huolimatta mahdollisesta chakrojen epätasapainosta tai kohdun nesteiden valumisesta muualle kehooni (tämä ei ole vitsi, kaveriani uhattiin tällä astangassa!) tulee harvakseltaan vääntäydyttyä asanoihin – tai sinne päin. Aina kun vähän venkuloin itsekseni, ajattelen, että nyt kyllä aloitan oikeasti joogaamaan, mutta ei sitä sitten tule tehtyä. Haluaisin oikein kovasti kokeilla bikram-joogaa ja aerialjoogaa myös, mutta toistaiseksi ainoa henkinen harjoitukseni on joogakoulun lukujärjestyksen meditatiivinen tuijottaminen.

Niin, mites se henkinen puoli? Välistä tuntuu, että joogaharrastuksen ainoa tehtävä on saada harrastajastaan mageita kuvia sosiaaliseen mediaan. Vähän niin kuin tankotanssin ja kenties myös sukeltamisen. Tämähän on myös oma päämääräni, valaistumisesta viis. Näin Women’s Health -lehdessä kivan näköisen tempun, joka ei ollut yhtään niin helppo miltä se näytti. Päätin kokeilla tätä omituista kyynärvarsilla tasapainottelua, ja päädyin könöttämään seinää vasten ja kähisemään puolisolleni ota mut alas täältä! Alas tullessani löin varpaan sulakekaappiin, karma varmaan…

Mutta hei, esteettinen keekoilu kalliolla, sehän nyt onnistuu. Jotenkuten ainakin.

p7060580_0.jpg

Hmmm ei tuo ehkä näytä ihan oikealta?

Yritin tarkastella internetin vertaisaineiston perusteella sitä, miltä asennon oikeasti pitäisi näyttää, mutta voi mahdoton mitä sieltä tuli vastaan. Käsi lipesi ja google otti kuvahaukseni ”yoga pants” ”yoga posen” sijaan. Vai joogahousuja. Kyllä minun silmiini pääosassa on ihan jokin muu kuin housut.

a_mf9oecyae_vl7.jpg_large.jpg

Esimerkki on viattomimmasta päästä. Guugeltakaa itse jos kun haluatte nähdä enemmän.

Henkinen harjoitus my ass.

***

Yoga is about spirituality they say. I say it’s about being able to pose in fancy pics.

Suhteet Oma elämä Liikunta Höpsöä

Sekoilua selällä eli testissä souturetki

Tänä kesänä olen ehtinyt jo paitsi tietysti uida, niin myös suppailla. Vesiurheiluteemalla jatketaan tänäänkin.

Olemme mökkeilemässä Kirkkonummen rannikolla, ja täällä on soutuvene. Soutuvene! Ehdottomasti soutamaan, mitä siitä, että edellisestä kerrasta on hhmm tuota 17 vuotta? Eikä homma varsinaisesti ollut hanskassa…airossa…hankaimessa silloinkaan. Tarkalleen ottaen en osaa soutaa edes soutulaitteella.

Ilma alkoi enteillä sadetta, tuuli yltyi ja lapset parkuivat etteivät halua laivaan. Mies hyräili Eläkeläisiä: Koko poppoo uitiin rantaan/ koska tappia löytynyt ei./ Aimo upposi santaan/ tai hauki hänet vei. Omassa mielessä soi Viikatteen Motörhead-coveri Rauta-airot: Jos airon pudottaa/ ei pinnalle jää kellumaan/ alle laineiden/ jää airo rautainen.

Lähdimme siis vesille luottavaisin mielin. Mikä oli virhe, sillä heti irroittauduttuamme rannasta tosin meinasi käydä kölpösti: veneen pohjasta alkoi pulputa vettä, mikä nosti lasten parkuvolyymiä eksponentiaalisesti. Ai se tappijuttu ei ole mikään vitsi vaan tänne pitää oikeasti laittaa joku tulppa?!

p7050526.jpg

Kukaan, varsinkaan soutaja itse, ei tiedä mitä tässä tarkalleen ottaen tapahtuu. Saati sitä, mitä tässä pitäisi tapahtua.

Tarkoitus oli, että soutaminen olisi ihan treenituokio. Mielessäni välähtelivät klassisten sivistysyliopistojen soutukisat, veneen nopea ja tasainen kiito veden selällä ja pullistelevat lihakset. Totuus oli joka vedolla yhteen kolahtelevat airot, jatkuva veneen kääntämisen tarve vaativasta aallokosta (kts. kuva) johtuen, ja se, ettei minulla ollut hajuakaan siitä, miten soudetaan oikeaoppisesti, eikä vain käsiä mitenkuten heiluttelemalla. Treeniteho olisi ollut parempi jos olisin osannutkin jotain, ja jatkanut hiukan pidempään. Olin kuitenkin sen verran epävarma taidoistani, että emme lähteneet kovin kauas ulapalle.

No, laiva eteni kuitenkin, pääsimme rantaan, ja toiseenkin. Soutaen tai huovaten, en tiedä. Hauskaa oli joka tapauksessa, ja tänään on luvassa uusi yritys, ehkä se tekniikka vielä löytyy. Ja sitä myötä liito ja pullistelu!

***

I tried rowing. Like usually, I really had no idea what to do, but – like usually – it was fun.

 

Suhteet Oma elämä Liikunta Höpsöä