Jogurttietsintäkuulutus + tee itse kreikkalaista jogurttia

Voi miten riemastuin kun huomasin Stockan kesäkuun kuvastossa Fage Total 2% -jogurtin tarjouksen! Pidän kovasti kreikkalaisesta jogurtista, eritoten Fagen tekemästä ja juuri tuo kaksiprosenttinen on kyseisen jugun herkullisin ilmenemismuoto. Sitä ei vain ole saanut Suomesta aiemmin, hyllyistä ovat löytyneet vain 5% rasvaa sisältävä sekä rasvaton versio.

Enkä ole ihan varma, saako tuota 2-prosenttista vieläkään. Kuvastossa se oli, mutta toivioretkilläni Herkkuun olen päätynyt alistuneesti tuijottamaan tyhjänä möllöttävää hyllyä. Ehkä joku muukin on huomannut, miten makoisa tuote on kyseessä. Se on tietysti hyvä, koska mieluusti jaan tätä ilosanomaa, mutta ottaa kyllä kupoliin jos jään itse ilman!

2_main_tab11.jpg

Etsintäkuulutan tämänkaltaisen mutta isomman purnukan. Ostotapahtumaan johtaneista vihjeistä luvassa vuolaita kiitoksia. Tai niin on kyllä ei-ostotapahtumaan johtaneistakin, arvostan yritystä yhtä lailla. Kuva täältä.

Olen säntäillyt myös muihin Helsingin isoihin ruokakauppoihin, tuloksetta. Vimmainen googellukaan ei tuottanut tulosta. Mistä saan jogurttiani? MISTÄ?! Miksi nämä Fage-ihmiset eivät ole Suomen internetissä?

Akuuttiin kreikkailaisen jogurtin kaipuuseen löysin onneksi tämän Kätrini kokkamispäevik -blogin tee-se-itse-ohjeen. Vielä en ole ehtinyt kokeilemaan, mutta luotan tässä sokeasti naapurimaan bloggaajaan ja jaan sen. Ohjetta ei ole kehitelty ainoastaan halutun jogurtin huonon saatavuuden vuoksi, vaan myös siksi että kreikkalaisen jugun hind on soolane. Niinhän se on. Suomennan reseptin tähän tankeroviron taidoillani (joka siis pääasiassa koostuu lauseista Kai sinulla on kotonasi palovaroitin?, Ei ole helppoa olla supermalli. ja En tarvitse apua, kiitos.), toivon mukaan käännöksessä ei katoa mitään olennaista.

Kotitekoinen kreikkalainen jogurtti (1 litra)

1 litra maitoa (Humanistin aivoni päättelevät, että maidon rasvapitoisuus määrää jugun rasvapitoisuuden, mutta en ole varma…itse aion pistää sinistä tai punaista luomumaitoa, riippuen siitä miten hövelillä päällä olen. Tai ketä minä huijaan, punaista sinne hulahtaa.)
3 rkl maustamatonta jugurttia juureksi

Kuumenna uuni 50 asteeseen. Kuumenna maito kattilassa lähes kiehuvaksi, ota heti pois liedeltä kun alkaa kuplia. Anna jäähtyä 40 asteiseksi, testaa sormella: maito tuntuu vielä hieman lämpimältä. Kaada uunivuokaan ja sekoita varovasti 3 rkl maustamatonta jogurttia mukaan. Kääri pyyhkeeseen…mutta älä ravistele (hhhmmm meniköhän tuo oikein). Laita jogurtti kuumaan uuniin ja käännä uuni pois päältä. Jätä niille sijoilleen yön ajaksi ja aamulla, kuin taikaiskusta, siitä on tullut paksua ja kermaista kreikkalaista jogurttia! Tai siis sen tyylistä, ei se Kreikka siihen mistään tule. Kai.

Jogurtti säilyy 3-5 päivää, ja siitä voi ottaa juuren uuteen satsiin samoin 3-5 kertaa.

Jee! Siitä huolimatta että luotan tämän olevan suksee, otan erittäin mieluusti vastaan myös näköhavaintoja Total 2%:sta.

Tässä vielä suora linkki alkuperäiseen ohjeeseen jos sekoilin tuossa jotain. Kannattaa muutenkin tutustua kyseiseen blogiin, vaikutti olevan paljon kiinnostavia ohjeita.

Olen aiemminkin avautunut rakkaudestani kreikkalaiseen jogurttiin.

***

I love greek yoghurt and I found a recipe for home-made greek-style yogurt, check out here (in Estonian).

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Liikunta DIY

Toimisto-ongelmia kuten lounastreenin yllättävät sivuvaikutukset

Luitteko Mariettan avautumiset toimisto-ongelmistaan (ongelma 1, ongelma 2)? Koska olen jotenkin puolikyvytön toimimaan normaalisti ihmisten kanssa, ovat vastaavat tilanteet yllättävästi tuttuja. Mitä nyt onnistun loikkimaan ihan uudelle vaivaannuttavuuden asteelle.

Ensinnäkin minulla on yliluonnollisuutta lähentelevä kyky tulla sairaaksi tai olla sairaana perjantaisin, maanantaisin, juuri ennen loman alkua ja toki myös sen päättyessä. Sama koskee myös juhlapyhiä, enkä kerta kaikkiaan kehtaa soittaa töihin esimerkiksi vappupäivää seuraavana päivänä ja selittää että olen kuumeessa, vaan raahaudun toimistolle krääkkiöimään. Tosin sillä kerralla kun sain etelästä palatessa lennolta vatsataudin, oli vaan soitettava. Aavistuksen verran nolotti ilmoittaa, että en palaakaan vielä lomilta koska hhmm tuota voin hiukan pahoin. Olen toki hankkinut pikku flunssan myös tulevaa juhannusta ajatellen. Toivon mukaan se pysyy pikkuisena, eikä pakota jäämään saikulle – sehän ei lainkaan vaikuttaisi siltä, että minulla on vähän kiire juhlimaan…

p6010207.jpg

Tämä ei liity kuvan aiheeseen.

Mikäli sairastamisajankohtani eivät ole työkavereitteni ja ennen kaikkea pomoni mielestä tarpeeksi epäilyttäviä, olen viimeistellyt homman sillä, että olen alkanut käydä aamupäivästä salilla. Treenin jälkeen yhdessä lounastaessa tulee esiin tervehenkisyyteni hienoinen haittavaikutus, nimittäin käsien tärinä. Eipä kuulosta yhtään selittelyltä kertoa, että justiinsa tuossa jumppasin, sen takia nämä kädet vispaa heh heh.

Vielä kun alan käymään aamuisin uimassa ja ilmestyn konttorille punaisine silmineni, niin hoitoonohjauksen ehdottaminen ei liene kaukana…

***

Some embarrassing moments follow when one has a lunch with colleagues after visiting the gym. I feel the urge to explain I’m not having a hangover, I was at the gym, but how suspicious would that be!

Suhteet Oma elämä Liikunta Työ