Lahjattomat harjoittelee

Puuduttaako harjoittelu? Jurppiiko treenit ja haluaisit pelkästään kisata tai esiintyä? No lopeta ihmeessä moinen joutavuus. Harjoittelu on todellakin lahjattomille ja muutenkin vähän nysville kuuluu maailmalta.

Harjoittelu on aliarvostettua nykyään. Sunnuntain (19.5.) Hesarissa kerrottiin, että Helsinki City Runin osallistujapalautteen mukaan kolmannes juoksutapahtumiin osallistuvista lähtee mukaan lähes kylmiltään, vain parilla hassulla treenilenkillä valmistautuneena. Ex-jalkapalloilija Aki Riihilahti selvitti viime vuonna Ironmanin (3,8 km uintia, 180 kilometriä pyöräilyä ja päälle maraton eli 42 kilometriä juoksua) omien sanojensa mukaan harjoittelematta, aikaan 13:21:34. Ihan ongelmitta reissu ei tosin sujunut, Riihilahti kirjoitti kokemuksestaan kolumnin, jossa avautui suolistonsa loppuosan ongelmista matkan aikana. (Valitettavasti en löytänyt netin uumenista.) Nytin Suomen kiinnostavin ihminen -kisassa oli ehdolla Taisto Miettinen, joka on maailmanmestari useammassakin oudossa lajissa ja kilpaillut myös juoksun pikamatkoilla. Turhia hikoilematta: ”Viime kesänä kävin enintään kymmenen kertaa lenkillä.” Sama en mä mitään treenaa -ilmiö on tuttu myös taiteen piiristä: jokainen lienee lukenut menestyneen muusikon haastattelun, jossa tämä kertoo ettei osaa edes nuotteja, ja hittibiisikin on syntynyt tuossa vain tyhjänjauhannan ohessa kitaraa näppäillessä. Jostain syystä pitää antaa kuva, että synnynnäinen suvereenius on menestyksen taustalla eikä suinkaan kova treeni.

Mitäpä jos asia onkin niin? Yle uutisoi, että Michigan State Universityn professori Zach Hambrick oli metatutkimuksessaan saanut selville, että harjoittelu selittää vain noin kolmanneksen yksilöiden eroista monimutkaisissa tehtävissä. Metatutkimuksen aineistossa oli tutkittu shakkia ja musiikkia, ja todettu että huipputasolle pääseminen vaatii myös harjoittelua, mutta ”Jotkut pääsevät huipulle ilman runsasta harjoittelua, jotkut taas eivät runsaasta harjoittelusta huolimatta.”. Sitähän on väitetty, että menestyksen takana ovat ainoastaan sen eteen uhratut tunnit, mutta Hambrickin mukaan lisäksi tarvitaan älykkyyttä ja lahjakkuutta. Myös sillä on väliä, minkä ikäisenä harjoittelu alkaa. Oliko tämä nyt oikeastaan kenellekään uutinen? Totta kai taipumuksilla ja muilla geneettisillä ominaisuuksilla on vaikutusta, mutta eri asia sitten on, että missä määrin? Myös motivaatio ja sitkeys ovat taipumuksia, joita toisilta löytyy enemmän kuin toisilta.

p5140395.jpgOnko syynä räpeltävään uimiseeni harjoituksen vai lahjakkuuden puutteessa? (Öö molemmissa kröhöm.)

Onhan se tietysti vähän kurja ajatus, että joillain on syntymälahjana paremmat taipumukset ja geenikoodaus tulla vaikka huippu-urheilijaksi tai mestarisäveltäjäksi. Jotenkin tosi epäreilua! Ja kaikenhan piti olla on vain itsestä kiinni, oikeasta asenteesta ja siitä, että paiskii hommia tavoitteensa eteen.

Mielenkiintoista onkin, kuinka esimerkiksi taloudessa menestyneet ihmiset korostavat aina kuinka he ovat tehneet niin kovasti työtä, ihan hirveästi työtä, lapsesta saakka, koko ajan enemmän kuin muut. Miksi taiteen, harrastusten ja joskus urheilunkin piirissä väite on päinvastainen?

En osaa vastata. Lohdutuksena kuitenkin kaltaisilleni lahjattomille: on noiden ihmetapaustenkin takana selittäviä tekijöitä. Aki Riihilahti on entinen ammattilaisurheilija, joten treenaamattakin on lähtötilanne aivan eri kuin vaikka kaltaisellani toimistotädillä. HCR:n harjoittelematta selvittäneiden aikoja ei kerrottu, mutta tuskin ne aivan huippuja olivat, ja heilläkin saattaa olla taustana vaikka mitä muuta liikuntaa vaikka kuinka paljon. Lisäksi on aina se mahdollisuus että joku hiukan kaunistelee totuutta, ehkäpä vaikuttaakseen hiukan luonnostaan lahjakkaammalta tai jostain muusta syystä.

Itsekin lähden tässä muuten harjoittelematta Naisten kympille. Se on totuus, mutta ei koko sellainen. On minulla jokunen kilometri jo takanani, ja on tänäkin keväänä muutama lenkki tullut juostua. Sairasteluista johtuen tosiaankin muutama, joten itsestä se tuntuu siltä kuin en olisi harjoitellut lainkaan. Toisin kuin joillain onnekkaammilla yksilöillä tämä tulee näkymään tuloksessa, sillä jos on niin lahjaton kuin minä, on pakko harjoitella.

***

Practice may not make perfect says new research. Nowadays I can’t help wondering why it’s not cool to say that you’ve trained hard.

Puheenaiheet Ajattelin tänään

Täydellinen nainen vuonna 1912

Olen palannut ja näköjään Lilykin. Onhan tämä vielä hiukan sekaisin, mutta täytyy sanoa, että olohuoneeni on kyllä paljon hirveämmässä kunnossa (matkalaukkuräjähdys). Koska tulin kotiin keskellä yötä ja palasin aamulla sorvin ääreen, olen liian uninen kirjoittaakseni mitään tolkullista, joten pistän ulos yhden näistä jutuista, joita olin loman ajaksi ajastanut. Toivotaan, ettei tule tuplana!

Olette ehkä törmänneetkin tähän sosiaalisessa mediassa suosittuun juttuun, mutta linkkaan silti. Nyt kun on taas lehdet täynnä vinkkejä siitä, miten saavuttaa pikapikaa se täydellinen bikinikroppa ja vuodenajasta riippumatta tulee ympäröivän kulttuurin joka tuutista vaatimuksia, oletuksia ja näkemyksiä siitä, millainen naisen tulee olla, niin on hyvä muistaa, että keksittyähän se kaikki on. Ei ole olemassa mitään absoluuttista täydellisen naisen mallia tai mittaria, vaan se muoti vaihtelee tämänkin asian suhteen. 

article-0-169db5cd000005dc-231_634x843.jpg

Kivat analyysit siinä. Kuva täältä.

Muun muassa Huffington Postissa on julkaistu juttu siitä, millainen oli täydellinen nainen vuonna 1912. Aika erilainen mitä nykyään ajatellaan. Elsie Scheel valikoitui edustamaan lähes täydellistä fyysistä esitystä naiseudesta 400  joukosta. 24-vuotias sinisilmäinen blondiini painoi noin 77 kiloa ja oli noin 176 senttiä pitkä. Mittasuhteet olivat kuulemma samat kuin Milon Venuksella: rinnanympärys 89 senttiä, vyötärö 76 ja lantio noin 102. Painoindeksillä 26.8 Scheel olisi nykyisin ylipainoinen, mutta vuonna 1912 hänen sanottiin näyttävän terveyden perikuvalta.

wenuszmf.jpg

Milon Venus. Kuva Wikipedia.

Ulkonäön lisäksi Scheelillä oli muitakin avuja. Hän oli kiinnostunut autoista, ei tuntenut pelkoa, ei juonut kahvia eikä teetä saati sairastanut koskaan, ja rakasti pihvejä. Daily Mail kertoo, että ihannekropan salaisuus oli se, että Scheel söi mitä halusi ja milloin halusi. Ihan niin kuin missit ja mallit nykyäänkin…!

Kirjoitetaankohan tästä nykyisestä naisihanteesta vastaavia ihmettyneenhuvittuneita juttuja sadan vuoden kuluttua?

***

Elsie Scheel was choosed to present the perfect woman in 1912. Today we would consider her overweight, but 100 years earlier her 5ft 7in height, 171 pounds weight and 35-30-40 inch measurements were ”the most nearly perfect physical specimen of womanhood”.

Muoti Liikunta Suosittelen Trendit