Rullaati rullaati!

Käväisin männä viikonloppuna kylpylässä (jossa oli muuten maailman parhaiten varustettu hotellihuone: siellä oli balettitanko!) ja pääsin tuolloin viimeikin tutustumaan pilatesrullaan eli foam rolleriin. Ja se oli kuulkaa rakkautta ensi rullauksella ja painuinkin heti Helsinkiin palattuani Prismaan ostamaan oman vaahtomuovipötkylän.

Kyseessä on siis tosiaankin napakasta vaahtomuovista tehty pötkö, jonka päällä rullaillaan eestaas kehoa kannatellen. Ai miksi? No rullaus toimii niin kuin hieronta ja venyttää lihaskalvoja. Sattuu järkysti, mutta pitäisi auttaa palautumaan, avata jumeja ja huoltaa lihaksia. Parin rullaati-rullaati-päivän jälkeen ”hieronta” ei tosiaan ole sattunut yhtään niin paljon kuin aluksi, joten taitaa tuosta apuakin olla. Tai sitten olen vain tottunut…

Monet sanovat, että pilatesrullasta on apua erilaisiin juoksuun liittyviin vammoihin ja rasitusoireisiin, kuten penikkatautiin ja juoksijan polveen. Pitänee varmaankin paikkansa, sillä usein noita ongelmia tulee juuri lihasjumien ja kireiden lihaskalvojen takia.

Sen semisti toimivan kameran kadoksissa ollut laturi löytyi, joten tarkoitukseni oli laittaa tähän muutamia kuvia liikkeistä. Valitettavasti kuvaajallani oli muka jotakin paljon kiinnostavampaa tekemistä kuin rullan päällä könyämiseni ikuistaminen (sitä minäkin tässä ihmettelen, että mitä kummaa se voisi olla?!), joten saatte tyytyä kuvaan pelkästä pötköstä. Muutama liikevinkki lisää löytyy esimerkiksi Onnenpäivän postauksesta ja tietystikin internetti on täynnään kuvia ja videoita.

Hieronnan lisäksi rullalla voi tehdä tasapaino- ja lihaskuntoharjoituksia. Testasin hatusta vedettyjä vatsalihasliikkeitä, esimerkiksi tasapainottelua istuen rullan päällä niin, että nostin jalat suoraan ylös ja kädet sivuille. Tästä ei ole kuvaa ennen kaikkea siksi, että en pysynyt tuossa tarpeeksi kauaa, mutta voin sanoa että tehokkaalta tuntui! Käytin pötkylää myös venyttelyapuna. Se olisi kätevä esimerkiksi ylispagaattien venytykseen, ikään kuin nyt sellaista tarvetta sattuisi olemaan…

dscf9685.jpg

Oli pakko saada tämä musta niiden kahden erisävyisen pirteän vihreän sijaan.

Oman rullani hain tosiaan Prismasta. Siellä oli tarjolla paria eri pituutta ja muutamaa mallia, hinnat välillä 10–50 euroa. Itse maksoin älyttömästi enemmän siksi, että sain sisustukseen sopivan värisen pötkön…järkevää.  Hyllystä löytyi myös urapintainen rulla, jonka sai irroitettua kahdeksi puolikkaaksi. Damernas Värld -lehdestä juuri lukaisin, että urapintainen rulla veisi hierontavaikutuksen syvemmälle lihaksiin ja jeesaisi myös selluliittiin, mutta en tiedä noinko on. (Kuvassa oleva rullani on ainoastaan pintakuvioitu, nuo nypyt ovat niin tasaisia, ettei niistä ole mitään lisävaikutusta.) Jos ei huvita maksaa, niin juoksufoorumin porukasta jotkut käyttävät kaulinta. Ja toiset kaljapulloa… Molemmille on paikkansa, mutta se paikka ei kyllä ole etureiteni ja lattian välissä.

Pumpuissa vinkattiin foam rolleria joululahjaksi, mikä on oivallinen ehdotus. Kannattaa ostaa kyllä samalla itselleenkin tai alkaa vielä harmittamaan! (Mulle saa ostaa joululahjaksi leuanvetotangon, vastoin odotuksiani en saanut sellaista synttärilahjaksi. Sainkin ruusuja, viiniä ja suklaata, mitäs peliä tämä tällainen on.)

***

I bought a foam roller to take care of my muscles. It’s supposed to ease tension and pain by massage. Maybe it even prevents and heals injuries. I love it…and boy, how love hurts!

Hyvinvointi Liikunta Terveys Suosittelen

Mutku eli miksi jään sohvalle

Pälisin tuossa antaumuksella miksi liikun. Aina en kuitenkaan saa itseäni treenaamaan asti, ja olihan haasteenkin toinen puoli kertoa, miksi en liiku. Mulla on kyllä mutkuja ja tekosyitä joka lähtöön: olen liian väsynyt; liikunta piristää niin, etten saa nukuttua; en ole syönyt hyvin; olen syönyt liikaa, mulla on menoja; mulla ei ole menoja vaan kerrankin mahdollisuus olla kotona; mulla on kylmä; ulkona on kylmä; taidan olla tulossa kipeäksi; kyllä mä tästä kohta lähden; en vaan jaksa tänään; en löydä mun trikoita; mä en ehdi enää; ulkona sataa; ulkona on liian aurinkoista; mä en ole palautunut; mulla on joku vamma jalassa ehkä; menen huomenna…

(Teko-)syitä riittää, mutta oikeastaan aika harva näistä saa minut jäämään kotiin. Kunhan lämpimikseni valittelen ensin hiukan (sanoinhan, että mulla on kylmä!) ja menen sitten kuitenkin. Toki osalla kerroista jään kotiin, mutta eihän se syy oikeasti mikään noista ole. Vaan se syy on vaikeilu.

Vaikeilu on se tunne, mikä iskee kun on lähdössä. Emmä haluakaan. Emmä voikaan. Emmä jotakin. Ja sitten keksii jonkun tekosyyn, tuntee vähän niin kuin nousevaa kuumetta tai syvää uupumusta, ei löydä puhdasta treenitoppia mistään. Vaikka on suunnitellut menevänsä jos useampaa päivää aiemmin ja vaikka pitää treenaamisesta. En tiedä, vaikeileeko kukaan muu (mutta musta tuntuu, että Saara puhui samasta jutusta). Enkä todellakaan tiedä, mistä se johtuu.

Luulen, että kyseessä on psykologinen ilmiö nimeltä itsesabotaasi, joka ilmeisesti liittyy sekä epäonnistumisen että onnistumisen pelkoon. Ensimmäisessä sählätään jollain tavalla, jotta on (teko-)syy jota syyttää, jos ei onnistuta. Jälkimmäisessä myöskin sählätään jollain tavalla jotta ei onnistuttaisi, ilmeisesti siksi, että ei uskota että ollaan sen onnistumisen arvoisia. Tai jotain. Kaiketi se liittyy myös muutoksen pelkoon. Treenatessahan pyritään yleensä muutokseen: parempaan aikaan, tulokseen tai kroppaan. Ja myös positiiviset muutokset tuppaavat aiheuttamaan henkistä vastustusta, sillä psyyke tykkää siitä, että kaikki pysyy koko ajan samanlaisena. (Mulla ei ole lähteitä tähän, eikä Googlekaan suomeksi hyvää tiivistystä löytänyt, mutta esimerkiksi Johdatus sosiaalipsykologiaan -kirjassa oli aiheesta jotain. Ymmärrän muuten nyt lopultakin, mitä graduohjaajani tarkoitti kommentoidessaan valitustani ilmaisulla ”Asiaankuuluvaa vastustelua!”)

Harmillisesti en osaa myöskään kertoa, että mikä auttaisi. Muu kuin se, että vain menee. En tiedä loppuuko vaikeilu joskus, toivottavasti.

236439049157315959_x2dqcmz4_c.jpg

Vain täydellisen tuloksen kelpuuttaminen johtanee vaikeiluun. Kuva täältä.

Vaikeilun lisäksi jään sohvalle jos olen kuolemanväsynyt, krapulassa tai oikeasti kipeänä. Joskus harvoin jätän treenit väliin jonkin menon takia. Yleensä kuitenkin yritän ehtiä sekä treenata että mennä menooni, mutta usein siinä käy niin, että juoksen kymmenen minuutin paniikkihilpaisun ja painun myöhässä suihkuun ja sen jälkeen hiukset märkinä ratikkaan. Tai sitten menen juhlista treenaamaan, niin kuin kerrankin pikkuhuppelissa venyttelytunnille. Kummasti oli spagaatit alempana, hik! (En kyllä suosittele tuota kellekään, mutta kun tarjolla oli aitoa samppanjaa niin en voinut sanoa ei.)

Joskus jään kotiin ihan käytännön syistä: miehellä on menoa eikä lapsille ole hoitajaa. Näinäkin kertoina teen yleensä jotakin kotijumppaa, jollei nyt ihan hirveästi laiskota. Niin, joskus tosiaan myös vain laiskottaa ilman mitään psykologisia vetkuiluja!

Ja jo aiemmassa osassa haastoin mukaan kertomaan miksi liikun ja miksi en Steffin sekä Runner’s High:n Katin.

***

I don’t always hit to the trails or gym. Why? Sometimes I’m just lazy, super tired or sick. But sometimes I want to skip exercise because underneath all my excuses I feel like I can’t. Can’t exercise, can’t be fit, can’t do this or that. I think it’s called self sabotage – I ensure that there’s something to blame if I actually do fail. I don’t like this but I really do not know how to deal with it…

Hyvinvointi Liikunta Mieli Syvällistä