Pumpuissa pohdittiin fitnessiä. Muistin, että luonnostelin aiheesta aiemmin tekstin. Tässä tulee. Juttuun on lisätty fiksu loppupäätelmä*.

Ensiksi varoitus: nyt on luvassa hutkintaa ilman tutkintaa. Tulinpa katsoneeksi toisella silmällä Jutta ja superdieetit -ohjelmaa. En ollut nähnyt ohjelmaa aiemmin, enkä nytkään katsonut keskittyneesti, vaan vilkuilin samalla kun tutkin suihkuverhovalikoimia netistä. Ensimmäinen vaikutelma, juututaan siihen hetkeksi: Aikauheeta, en halua vedellä näitä suklaita, aikakauheeta, millon mä olen viimeksi juossut, miksi mä oon näin laiska. Tämähän kuulostaa ihan hyvälle, vai? No siinä mielessä, että ohjelma tosiaan saattaa innostaa ihmisiä liikkumaan, itsellekin tuli sellainen olo, että jos nyt pari lihaskuntoliikettä edes. Toisaalta iski pieni ahdistus, että minussa on jotakin vikaa, kun nyt istun tässä suklaata syöden. Vika tosiaan saattoi olla minussa, mitä sitä nyt telkkuohjelmista ahdistumaan. Vähän kuitenkin kaiveli, että onko moinen ohjelma hyväksi vai lisääkö se (ulkonäkö-)paineita? Mistä päästäänkin vaikutelmaan kaksi:

En ole hirveän perillä fitnessurheilusta, joten saatan sohia ohi (pikainen kommentti palstani nimeen, minulle termi fitness tarkoittaa yksinkertaisesti liikunnallista ja tervettä elämäntapaa), mutta näiltä osin mitä tiedän, se hiukan vaivaa. En  kiistä, etteikö kyseessä ole urheilu (nimenomaan elämäntavan kannalta), mutta koen ongelmallisena sen, että lajin lopputuloksena on ulkonäkö. Kyllähän fitnessiä treenatessa seuraa mukana muitakin liikunnan (terveys-)vaikutuksia, mutta lopputulos, johon pyritään ja se, millä kilpaillaan, on ulkoinen olemus. Muutkin lajit muokkaavat vartaloa, mutta se ei ole itsetarkoitus. Joissain lajeissa arviointiin vaikuttavat myös ulkoiset seikat, kuten esiintymisasu ja -meikki tai vartalon linjat ja mittasuhteet, mutta pääpaino on kuitenkin suorituksella.

Vilkaisin eri fitnesskisojen tuomarointiperusteita,ja niissä todettiin myös kropan mittasuhteiden vaikuttavan arviointiin. Sekin tuntuu hiukan oudolta, sillä esimerkiksi raajojen pituuteen ei voi vaikuttaa. Urheilukilpailuissa ajattelisi treenimäärien ja kisoissa onnistumisen olevan se ratkaiseva tekijä, ei geenilotossa saatu ulkonäkö. Tietysti muussakin urheilussa synnynnäiset ominaisuudet vaikuttavat todella paljon, mutta tarpeeksi treenaamalla voi esimerkiksi lyhyt ja isolihaksinen henkilö juosta kovempaa kuin pitkä ja sirolihaksinen. Ainakin teoriassa.

On siinä hyvettä kerrakseen. Kuva täältä.

Antiikin Kreikan filosofit ajattelivat, että hyve näkyy ulospäin, joten treenattu kroppa kertoi siis myös sisäisestä kauneudesta. Olen osittain samaa mieltä. Itselleni vartalon ulkonäkö on treenin sivutuote, mutta ajattelen sen kyllä kielivän ihan hyvistä asioista, joskaan en nyt suorastaan hyveellisyydestä! En vastusta vartalon muokkaamista treenaamisella, ja olen kyllä iloinen näkyvästä kehityksestä. Sekin on minulle ihan sama jos jonkun toisen treenitavoitteet liittyvät pelkästään ulkonäköön.  Mutta jokin noissa kilpailuissa vaivaa.

Ei kai vaan se, että en itse pystyisi siihen? Mulla kun on lyhyet jalat ja tykkään syödä.

*Tulin tässä välissä siihen tulokseen, että mua vaivaa se, että fitnessurheilija on objekti, eikä subjekti kuten ”perinteinen” urheilija.

I’m pondering over fitness competitions. Bothered by the fact that an athlete is a subject but a fitness competitioner an object. Still respect their dedication though.