Juoksin eilen puolikkaan Pääkaupunkijuoksussa. Aika mäkinen reitti, josta huolimatta sain aikaani muutaman minuutin paremmaksi kuin kaksi viikkoa sitten, hip hei! Vaikka olen päässyt siihen pisteeseen, että 21 kilometrin juokseminen ei tunnu mitenkään supervaativalta, en voi väittää, että se olisi koko ajan pelkästään helppoa ja mukavaa. Vaikka välillä se on sitäkin!

Juoksujen sellaisiin kohtiin, joissa on vaikeampaa, suositellaan käytettäväksi ns. voimalauseita. Lauseet voi keksiä itse, tai käyttää valmiita hokemia, joita mantratyyppisesti toistaa. Itselläni ei ole mitään valmista lausetta. Kun alan väsyä, päähäni vain tulee jotakin ja alkaa luuppaamaan. Eilen siellä oli Madonna.

Tarkalleen ottaen Blond Ambition -kiertueen aikainen Madonna, joka oli hyvin kannustava, vaikka kiroilikin ja lisäksi vielä tupakoi. Mikä ei ollut kauhean kivaa, olin kuitenkin juoksemassa. Koska en käytä musiikkisoittimia juostessani (en vaan selviä niiden kuulokkeiden kanssa) oli oikein mukavaa , että Madonna myös lauloi Spanish Lesson, La Isla Bonita ja Time Stood Still– kappaleet. (En tiedä, miksi se osasi myös uutta tuotantoa. Ei näissä jutuissa ole aina ihan hirveästi järkeä. Aika paljon kuitenkin.)

Vähän  pelotti, että Madonna suuttuu, jos alan velttoilla, joten oli parempi juosta niin kovaa kuin pystyi.

Ei mitään käsitystä, mistä nämä jutut pidempien juoksujen aikana päähän tulevat. India Knightin kirjassaan My Life on A Plate (suomennettuna Elämäni tarjottimella) lanseeraamalla Madonna-tekniikalla saattaa olla jotain tekemistä tämän kyseisen tapahtuman kanssa. Madonna-tekniikkaahan käytetään kiperissä tilanteissa: jos on vaikka vaikeuksia tehdä jokin päätös, lauletaan Express Yourself:iä ja mietitään, mitä Madonna tekisi. (Varoituksen sana: Tekniikka saattaa johtaa vaatteiden radikaaliin vähentämiseen, nuorten miesten kanssa pelehtimisen ja selkkauksiin paavin kanssa.)

Kuka tai mikä sinua kirittää?