Mitä kävi nokkosrokon kanssa? (+ muistutus arvonnasta)

Tämä on nyt niitä juttuja, että en tiedä uskaltaako sanoa mitään. Sanon kuitenkin, ei sitä pidä niin taikauskoinen olla!

Tämä on myöskin niitä juttuja, jotka eivät ehkä hirveästi kiinnosta muita kuin niitä, joita asia koskee. Mutta koska aloitin, niin seurataan nyt tapahtumia edelleen!

Muistatte ehkä, kun tuossa keväällä pelkäsin, että olen tuonut matkoilta mukanani luteita tai vähintääkin kirppuja? Jonkin aikaa raaviskeltuani, sängynjalkoja teippailtuani ja patjan alle hengiteltyäni menin lääkäriin ja sain diagnoosiksi urtikarian eli tuttavallisemmin nokkosrokon.

Nokkosrokossa kroppaan tulee kutisevia, hyttysenpiston oloisia paukamia, jotka poistuvat jälkiä jättämättä joidenkin tuntien kuluessa. Ilmaantuakseen jälleen uudelleen, johonkin toiseen paikkaan. Laukaisevana tekijänä voi olla esimerkiksi lämpötila tai ihoon kohdistuva paine.

Ihottuman lisäksi nokkosrokko oireilee angioödeemalla eli turvotuksella. Turvotuksia saattaa tulla esimerkiksi sormiin, huuliin tai silmiin. Pahassa tapauksessa nielu turpoaa.

Itselläni oli molempia mainittuja oireita. Ihottumaa oli yltympäriinsä. Välillä en aamuisin pystynyt kunnolla avaamaan silmiäni, ja välillä näytin siltä, että olin käynyt pahemmanlaatuisella puoskarilla täyttämässä huuliani. Vihkisormustani en pystynyt käyttämään moneen kuukauteen.

Tarkimmat ehkä huomasivat, että puhun menneessä aikamuodossa. Jostain syystä, jota en todellakaan tiedä, nokkosrokko on ollut poissa reilun kuukauden.

Laukaisevaksi tekijäksi huomasin ainakin paineen. Näppylöitä tuli muun muassa tankotanssitangon alle paineeseen jääviin kohtiin ja housujen vyötärönauhan tienoille. Huulet turposivat heti, jos satuin miettiessäni painamaan sormella huuliani, ja silmiä ei voinut hieroa kuin hyvin kevyesti. Kaikki sellaiset tankoliikkeet oli jätettävä pois, joissa tankoa painetaan jalkapohjalla, sillä ne turposivat siitä ihan kuperiksi.

Mitä ilmeisimmin riesa on nyt kuitenkin poistunut, ja ehkä poissa pysyykin. Tämä lohduksi kaikille niille, jotka paikalle googlailevat: Urtikaria siis usein poistuu itsekseen. Minun vieraanani se viipyi ehkä seitsemisen kuukautta, josta kunnolla aktiivisena reilut neljä. Tänä aikana käytin pelkästään kutinaa hillitseviä allergialääkkeitä. Minulle määrättiin jotain muutakin, mutta sivuvaikutukset luettuani päätin, että kutina on vähäisempi ongelma kuin psykoosi. Mitään laukaisijaa en nokkosrokolle keksinyt, enkä osaa selittää miksi kutina kaikkosi. Mutta samapa tuo tässä vaiheessa enää!

 

Sitten vielä muistutus! Vielä ehdit osallitua I Love Me -messulippujen arvontaan. Arvonta jatkuu 5.10. klo 24 asti! Osallistu arvontaan täällä.

***

I was diagnosed with urticaria, but now it’s gone (at least I hope so). I’m happy!

Kauneus Oma elämä Terveys Iho

Vesi- ja perusjuoksukuulumisia

Nyt on  päässyt käymään niin, että joku on mennyt ja laittanut nimeni Ateenan maratonin osallistumislistaan. Ehkä se olin jopa minä itse. Laitoin samalla puolisonkin nimen, tämä oli tämmöinen häälahjajuttu. Minun kanssani on varmasti tosi kiva olla naimisissa, hähää. (Pyysin tästä vierailijapostaustakin, mutta tuskinpa tulee.)

Maraan on nyt aikaa reilu kuukausi, ja vaikka jalkani on kestänyt juoksemista tilanteen muuttumatta mihinkään, en viitsi sitä ihan hirveästi kuormittaa. Siispä olen rohkaissut mieleni ja suunnannut uimahalliin. Muistatteko kun tuossa kesällä jouduin perumaan puheeni vesijuoksusta? Pääni käänsi luonnonvesissä juokseminen, mutta uskoin edelleen että uimahallissa puuha olisi suoraan saatanasta.

Vaan vesijuoksu otti ja yllätti uudelleen! Se ei ole tylsää jumittamista, vaan varsin mukavaa. Vedessä oleminen tuntuu kivalta ja siinä saa olla rauhassa ajatustensa kanssa. Tekniikkaa on aikaa miettiä, eikä treenaaminen tunnu tolkuttoman raskaalta. Askellusta ja käsien liikettä on mahdollista varioida niin, että puuha tuntuu erilaiselta. Lisäksi vedessä lillumisesta tulee raikas olo. Suosittelen todellakin!

_5D32323_eventphoto-fi.jpg

Fysioterapeutti analysoi ja minä selitän: Sit tää mun vasen jalka niinku kiertyy tällee. Kuva ASICS / Eventphoto.fi.

Se, millaista hyötyä vesijuoksusta lopulta on maratonin kannalta, jää nähtäväksi. Enemmän turistimatkahan (Myyttinen Kreikka!!! Istun kahvilassa ja vedän frappea minkä kerkeän!!!) siitä on joka tapauksessa tulossa, joten ei sillä niin väliäkään. Edellisessä postauksessa kirjoitin, että minulle ainoa tapa säilyttää motivaatio on tehdä niitä asioita, mitä todella haluan tehdä. Vaikka olen jalkaongelmien jälkeen yrittänyt keksiä kaikenlaista muuta mielekästä puuhaa, eniten haluan juosta pitkiä matkoja. Joten nyt sitten juoksen niitä ja treenaan niille niillä edellytyksillä, mitkä minulla nyt tai kulloinkin on.

Ateenan jälkeen minulla on kiikarissa paitsi paluu jälleen kerran Las Palmasiin tammikuussa (tosin ehkä puolikkaalle) sekä maaliskuussa Rooma. Lisäksi sain kutsun osallistua Asicsin Better Your Best -juoksuhaasteeseen. Sen tavoitteena on HCR toukokuussa, ja meinasin juosta siellä tuntia paremman ajan kuin ensimmäisellä puolikkaallani HCR:illa jokunen vuosi sitten. Näillä näkymin tavoite vaikuttaa kyllä mahdolliselta koska aikaa ei ole paljoa tiputettavana, mutta haastavalta koska eihän se helevettiläinen ole sieltä tippunut vaikka kuinka olen yrittänyt!

Puolikkaan aikani ovat parantuneet vuosi vuodelta, ensin radikaalisti mutta viime kerrat minuutti minuutilta kihnuttaen. Kovempia aikoja saadakseen pitäisi – ainakin teoriassa – tehdä kovempaa treeniä ja mielellään myös hankkia jostain suotuisammat geenit… No nyt on valmennusta ja treeniryhmää sun muuta, joten katsotaan mille lukemille päästään!

_45O9381_eventphoto-fi.jpg

Mitäköhän tuosta nyt sitten voisi päätellä? Kuva ASICS / Eventphoto.fi.

Vannoutunut kestävyysjuoksija kun olen, matka on minulle tärkeämpää kuin päämäärä. Kaipa sitä voi soveltaa myös harjoitusprosessiin. Ainakin kaikenlaista tässä ikäänkuin sattumalta oppii. Kuten nyt tämän, että ei pidä tuomita asioita kokeilematta. Sekä sen, että sitä pitää tehdä mistä tykkää.

***

I’m going to Athens Marathon! Can’t wait! And can’t train so much either, so I’m focused on aquarunning now. Try it, it’s great!

Suhteet Oma elämä Liikunta Matkat