Vesi- ja perusjuoksukuulumisia

Nyt on  päässyt käymään niin, että joku on mennyt ja laittanut nimeni Ateenan maratonin osallistumislistaan. Ehkä se olin jopa minä itse. Laitoin samalla puolisonkin nimen, tämä oli tämmöinen häälahjajuttu. Minun kanssani on varmasti tosi kiva olla naimisissa, hähää. (Pyysin tästä vierailijapostaustakin, mutta tuskinpa tulee.)

Maraan on nyt aikaa reilu kuukausi, ja vaikka jalkani on kestänyt juoksemista tilanteen muuttumatta mihinkään, en viitsi sitä ihan hirveästi kuormittaa. Siispä olen rohkaissut mieleni ja suunnannut uimahalliin. Muistatteko kun tuossa kesällä jouduin perumaan puheeni vesijuoksusta? Pääni käänsi luonnonvesissä juokseminen, mutta uskoin edelleen että uimahallissa puuha olisi suoraan saatanasta.

Vaan vesijuoksu otti ja yllätti uudelleen! Se ei ole tylsää jumittamista, vaan varsin mukavaa. Vedessä oleminen tuntuu kivalta ja siinä saa olla rauhassa ajatustensa kanssa. Tekniikkaa on aikaa miettiä, eikä treenaaminen tunnu tolkuttoman raskaalta. Askellusta ja käsien liikettä on mahdollista varioida niin, että puuha tuntuu erilaiselta. Lisäksi vedessä lillumisesta tulee raikas olo. Suosittelen todellakin!

Fysioterapeutti analysoi ja minä selitän: Sit tää mun vasen jalka niinku kiertyy tällee. Kuva ASICS / Eventphoto.fi.

Se, millaista hyötyä vesijuoksusta lopulta on maratonin kannalta, jää nähtäväksi. Enemmän turistimatkahan (Myyttinen Kreikka!!! Istun kahvilassa ja vedän frappea minkä kerkeän!!!) siitä on joka tapauksessa tulossa, joten ei sillä niin väliäkään. Edellisessä postauksessa kirjoitin, että minulle ainoa tapa säilyttää motivaatio on tehdä niitä asioita, mitä todella haluan tehdä. Vaikka olen jalkaongelmien jälkeen yrittänyt keksiä kaikenlaista muuta mielekästä puuhaa, eniten haluan juosta pitkiä matkoja. Joten nyt sitten juoksen niitä ja treenaan niille niillä edellytyksillä, mitkä minulla nyt tai kulloinkin on.

Ateenan jälkeen minulla on kiikarissa paitsi paluu jälleen kerran Las Palmasiin tammikuussa (tosin ehkä puolikkaalle) sekä maaliskuussa Rooma. Lisäksi sain kutsun osallistua Asicsin Better Your Best -juoksuhaasteeseen. Sen tavoitteena on HCR toukokuussa, ja meinasin juosta siellä tuntia paremman ajan kuin ensimmäisellä puolikkaallani HCR:illa jokunen vuosi sitten. Näillä näkymin tavoite vaikuttaa kyllä mahdolliselta koska aikaa ei ole paljoa tiputettavana, mutta haastavalta koska eihän se helevettiläinen ole sieltä tippunut vaikka kuinka olen yrittänyt!

Puolikkaan aikani ovat parantuneet vuosi vuodelta, ensin radikaalisti mutta viime kerrat minuutti minuutilta kihnuttaen. Kovempia aikoja saadakseen pitäisi – ainakin teoriassa – tehdä kovempaa treeniä ja mielellään myös hankkia jostain suotuisammat geenit… No nyt on valmennusta ja treeniryhmää sun muuta, joten katsotaan mille lukemille päästään!

Mitäköhän tuosta nyt sitten voisi päätellä? Kuva ASICS / Eventphoto.fi.

Vannoutunut kestävyysjuoksija kun olen, matka on minulle tärkeämpää kuin päämäärä. Kaipa sitä voi soveltaa myös harjoitusprosessiin. Ainakin kaikenlaista tässä ikäänkuin sattumalta oppii. Kuten nyt tämän, että ei pidä tuomita asioita kokeilematta. Sekä sen, että sitä pitää tehdä mistä tykkää.

***

I’m going to Athens Marathon! Can’t wait! And can’t train so much either, so I’m focused on aquarunning now. Try it, it’s great!