Olin muutama päivä sitten kosmetiikkamerkin tilaisuudessa, jossa esiteltiin syksyn luomivärit. Paikalla oli meikkaaja, joka suti tilaisuuden osallistujille uutuussävyjä luomiin. Istuksin siinä latkimassa skumppaa ja katselemassa, miten meikkaaja laittaa luomiväriä, josko itsekin oppisi. Tuoliin istahti kaikin puolin normaalin näköinen kaksi-kolmekymppinen nainen. Ja meikkaajan pakeilla kun oltiin, hän kysyi tietysti vinkkejä.

Sano mulle miten mä meikkaan nää mun luomet kun ne roikkuu jo niin pahasti. Että miten häivytän niitä siihen asti kun menen leikkauttamaan ne, sitten nelikymppisenä.

Tuota olisi voinut ehkä vähän hätkähtää. Vaan ei, ajattelin että nytpä pitää kuunnella, tiedän sitten mitä teen omillenikin, ennen kuin menen leikkauttamaan ne sitten nelikymppisenä.

Näinkö on, Elle?

Kesällä olin toisessa tilaisuudessa. Kutsutut olivat liikunnan parissa pyöriviä nuoria (tai ei-ihan-vielä keski-ikäisiä kröhöm) naisia, meitä oli paikalla kymmenisen kappaletta. Oli lämmin ja päällä kittanaa, joten luonteva reaktioni oli tuijotella muiden osallistujien tissejä. Näppituntumaa en voi sanoa, mutta silmämääräisesti kahdeksalla kymmenestä oli silikonit. Toki osan muodot saattoivat olla luonnollisiakin: onhan niitäkin joilla rasvaa ei juuri löydy muualta kropasta, mutta pyöreät rinnat kuitenkin. Joka tapauksessa luontoa oli avittanut ainakin puolet.

Seuraan Instagramissa muutamia amerikkalaisneitoja. Jossain vaiheessa kiinnitin huomiota heidän neniinsä. Ovatko kuvissa esiintyvät naiset sisaruksia, vai miksi kaikilla on samanlainen nenä? Sitten tajusin, nehän ovat leikattuja jokainen klyyvari!

Mitäpä sitten? Ei mitään, liittyen näiden naisten aikeisiin käydä kauneusleikkauksissa tai siihen, että ovat sen jo tehneet. Vaan siihen, että on aika hätkähdyttävää huomata, miten käsityksemme kauneusleikkauksista on muuttunut. Ja miten yleisiä ne todella tuntuvat olevan.

Toisaalta olen sitä mieltä, että on hyvä, että ulkonäköään voi muuttaa jos sen kokee ongelmalliseksi. Ikään liittyvissä, kuten silmäluomileikkauksissa, puhutaan usein siitä, että peilikuva ei vastaa sisintä. Itse kokee olevansa edelleen se nuori tyttö, mutta peilistä katsoo väsähtänyt akka. Kukapa haluaisi näyttää uupuneelta, surulliselta tai vihaiselta, jos asian voi helpolla ja melko riskittömästi korjata.

Silti on pakko miettiä, että onko tämä toivottava kehitys? Onko hyvä juttu, että kauneusleikkaus on arkinen asia, kuten Elle-lehti kannessaan julisti?

Kauneuskirurgiaa tekevät korostavat sitä puolta, että ihmiset saavat leikkauksista apua ja voivat parantaa elämänlaatuaan. Mutta nämä pyyteettömät hyväntekijät eivät mainitse sitä, miten paljon ihmisten epävarmuudella rahastaminen parantaa heidän elämänlaatuaan. Kauneuskirurgia on iso ja koko ajan kasvava bisnes. Kuten bisnekset monesti muulloinkin, se pyörii sillä, että ihmisille luodaan tarpeita. Usein tyhjästä.

Jos me emme uskoisi, että meidän on leikattava luomemme sitten nelikymppisinä, olisi kauneuskirurgialle paljon vähemmän kysyntää. Jos emme kokisi, että kroppamme on aivan epätasapainoinen jos hoikassa varressa ei ole suuria rintoja, koko ajatus silikoneista tuntuisi pöhköltä. Mikäli emme uskoisi, että ilmejuonteet tekevät meistä muiden silmissä kärttyisiä akkoja, emme tuhlaisi aikaa sen miettimiseen, mistä pitäisi nostaa ja mistä kiristää.

Tältä kannalta kauneuskirurgian yleistyminen ja normalisoituminen on huono juttu. Mitä vähemmän roikkuvia luomia, juonteisia kasvoja ja pieniä rintoja näemme ympärillämme, sitä epäluonnollisimmiksi ne mielessämme muuttuvat. Leikkauksista tulee yhtä arkisia kuin kampaajakäynneistä. Mutta on aivan eri asia leikataanko hiuksia vai silmäluomia.

Rannalle on hyvä ottaa kinnas, jotta sillä voi tarvittaessa viitata ulkonäköoletuksille, -käsityksille ja -paineille.

Tietenkään ei voi sanoa, että kenelläkään ei olisi oikeutta turvautua kauneuskirurgiaan niin halutessaan. Uskon myös, että lähes jokainen leikkauksiin päätyvä on miettinyt asiaa pitkään ja hartaasti. Mutta voi olla, että ympäristön ja kulttuuri vaikutukset jäävät vähemmälle huomiolle. Kun jokin asia on kulttuurissamme tavallista, harva sitä enää kyseenalaistaa. Välillä kyllä pitäisi.

Niin. Onko kauneusleikkaus arkinen asia? Pitäisikö sen olla sitä? Kuka operaatioista hyötyy eniten, ulkonäköään ”korjaava” henkilö vai se, joka käärii rahat toimenpiteestä? Missä määrin ulkonäössämme ylipäätään on korjattavaa, ja kuka sen korjaustarpeen määrittää?

Mitäpä jos emme ollenkaan hyväksyisi sitä näkemystä, että ulkonäössämme on jotakin vikaa? Mitä siitä seuraisi?

***

Nose jobs, boob jobs, all kind of surgery is nowadays done and we reckon it normal. But is it? What if there’s actually nothing wrong with your body or face? Nothing. Think about it!