Sukupuolijako pois koululiikunnasta?

Tämän päivän Hesarissa on huippumielenkiintoinen juttu siitä, että monissa muissa maissa, kuten Espanjassa, Ruotsissa ja Norjassa, tytöt ja pojat ovat samassa ryhmässä koululiikuntatunneilla. Ensimmäinen ajatukseni: hyi kamala! Ikään kuin se ei olisi ollut tarpeeksi hirveää siinä tyttöryhmässä!

Nopeasti juttua lukiessa ajatus kuitenkin muuttui.

Muistelin jälleen omia liikuntatuntikokemuksiani (aiempaa muisteloa täällä). Ensimmäisellä ja toisella luokalla meillä taisi sekaryhmät ollakin. Yritin miettiä miltä se tuntui ja miten sujui, mutta tuolta osin muistot ovat hämärän peitossa. Tuskin siellä siis mitään ihmeellisiä ongelmia ainakaan oli.

Myöhemmin ainoat yhteistunnit olivat ne tanssitunnit, joilla harjoiteltiin poloneesia ja muuta sivistävää. Sekä tietysti uinti. En muista, että olisin ollut erityisen kauhuissani uintitunneista edes teini-iässä, mutta muistan, ettei kukaan meistä tytöistä niitä mitenkään innolla odottanut. Voi olla, että ei pojistakaan, mutta epäilen että heillä olisi silloin 90-luvulla ollut niin kovat ulkonäköpaineet ja siitä johtuvat ahdistukset kuin tytöillä. Tässä asiassa maailma taitaa olla muuttunut tasa-arvoisemmaksi sitten minun nuoruuteni, valitettavasti.

Kuvituksena lapseni harjoittamassa stereotyyppistä tyttöliikuntaa. Kuva Hannu Sipilä.

En usko kovin vahvoihin synnynnäisiin käyttäytymis- tai taipumuseroihin sukupuolen perusteella. Onhan meillä tässä yhteiskunnassa meillä on selvät, näkyvät erot sukupuolten välillä, mutta se johtuu suurelta osin kasvatuksesta, myös tiedostamattomasta sellaisesta. ”Pojille ominaisen käytöksen” (oli tämä sitten pelkkä stereotypia, luontaista tai kasvatuksesta johtuvaa) pohjalta ajatus yhteistunneista tuntui vastenmieliseltä. Huutelua, kommentointia ja puristelua oli ihan tarpeeksi jo lukuaineiden tunneilla ja välitunneilla. Sekä negatiivista että ”positiivista”. Olin muutenkin monin tavoin epämukavuusalueella liikuntatunneilla, ja tuollainen aspekti siihen lisättynä olisi saanut minut todennäköisesti lintsaamaan niiltä kaikilta.

Opetusviraston ylitarkastaja Matti Pietilä perustelee Hesarin jutussa sukupuolijakoa seuraavasti: Lii­kun­ta on toi­min­nal­li­nen ai­ne. Op­pi­lai­den hen­ki­sen ja fyy­si­sen tur­val­li­suu­den ta­kia jos­kus on hy­vä ol­la eril­lään. Allekirjoitan tämän siinä mielessä, että se vastaa omia pelkojani (vaikka Pietilä ehkä tarkoittaa sitä, että pojat ”vahvempina” jyräisivät ”hentoiset” tytöt – jako mikä ainakin lasten ja varhaisnuorten kohdalla on enemmän yksilöstä kuin sukupuolesta riippuvaista). Mutta onko ratkaisu se, että tytöt ja pojat eristetään toisistaan?

Jutun perusteella ei. Kuhmoisten yhteiskoulussa liikuntatunnit vietetään sekaryhmissä. Oppilaat kertovat sen parantaneen yhteishenkeä ja lisänneen sitä, että aikaa vietetään muutenkin enemmän sekaporukoissa. Kuten yhteiskunnassa yleensäkin tehdään, koulun liikunnanopettaja Anna-Maria Nurmi muistuttaa. Oppilaat kiittävät myös lajivalikoiman monipuolistumista. Kun eihän kaikkia tyttöjä kiinnosta tanssi eikä poikia jalkapallo. Sekaryhmässä on mahdollisuus päästä harjoittelemaan niitäkin lajeja, joita ei muuten asenteiden takia ehkä kehtaisi.

Mietin myös, että tarvitseeko esimerkiksi murrosikäinen ”suojaa” vastakkaiselta sukupuolelta herkässä kehitysvaiheessa, vai helpottaisiko yhteisryhmä nuoren kokemia paineita ja epävarmuuksia omasta kropastaan? Ehkä sukupuolijako nimenomaan ylläpitää stereotyyppistä ajattelua ja käyttäytymistä.

Edelleen, ajatteli sukupuolierojen johtuvan biologisista syistä tai kasvatuksesta, meillä on totutut tavat joiden mukaan ajattelemme naisten ja miesten toimivan. Liikuntatuntien sekaryhmä voi purkaa näitä käsityksiä, jutussa kirjoitetaan: Se­ka­ryh­mäs­sä po­jat op­pi­vat, et­tei olen­nais­ta ole vain pe­la­ta ko­vaa. Ty­töt op­pi­vat, et­tei ai­na ole tär­keää teh­dä kau­niis­ti. Paitsi että näin voi päästä tekemään itseä oikeasti kiinnostavia juttuja tai haastamaan omaa toimintatapaansa, huomaa ehkä myös sen, että vastakkaisen sukupuolen edustajat eivät ole yhtenäinen massa, jota kiinnostaa vain yhdenlaiset asiat.

Kuhmoinen on kuitenkin poikkeus. Vaikka Suomessa ei nykyisin ole asetuksellista estettä sekaryhmille, ne ovat harvassa. Hesari kirjoittaa, että Op­pi­laat ha­lua­vat tut­ki­mus­ten mu­kaan pi­tää lii­kun­nas­sa eril­li­set ryh­mät ei­vät­kä he toi­vo se­ka­ryh­miä. Syy­nä voi ol­la, et­tä suu­rin osa on tot­tu­nut eril­li­siin ryh­miin. Varmasti. Jos ryhmät muutettaisiin kaikki sekaporukoiksi, ei sitä kotvan kuluttua enää ihmeteltäisi.

Mitä mieltä olet? Onko liikunnan sekaryhmä hyvä vai huono juttu? Miltä olisi itse tuntunut olla liikuntatunneilla sekaporukassa?

 

P.S. Vielä tänään 6.4. ehdit antaa äänesi Fitness Führerille Indiedays Blog Awards -äänestyksessä! Kiitos kovasti! Äänestämään pääset täällä.

***

In Finland girls and boys have separate P.E. classes. I’m pondering is that a good or bad think. Probably bad, I’d say, as it may reinforce stereotypes about sexes.