Tekosyitä, tekosyitä

Ajattelin, että en lähde mukaan tähän someveuhkaan, jonka Maria Kangin tekosyy-kuva taas vaihteeksi on saanut aikaan. Mutta äh, en kestä. Lähden kuitenkin.

Lilyssä on kirjoitettu jo aiheesta puolesta ja vastaan. Minä olen ylläripylläri vastaan. Kyseessähän on siis kuva, jossa Maria Kang poseeraa pikkutopissa ja sortseissa, kolme pikkupoikaansa vierellään. Kang on niin sanotusti timmissä kunnossa, ja pienin pojista vain kahdeksan kuukauden ikäinen (kuvan ottohetkellä, josta on jo aikaa). Mikä on sinun tekosyysi?, kuvateksti lällättää.

*puistatus*

Kuvan tarkoituksena saattaa olla ihan puhtaasti halu motivoida muita äitejä liikkumaan, mutta tapa jolla se on toteutettu on vahingollinen. Voidaanhan sitä vänkyttää, että on tulkinnasta kiinni, mitä kuva viestii. Selvästikin osa kokee tämän ainoastaan tsemppaavana, ja se varmasti oli Kangin tarkoitus. Mutta se, että kuva on nimenomaan kroppaa esittelevä ja objektisoiva toiminnallisuuden sijaan, ja se että tekstissä haastetaan tekosyy-oletuksella torppaavat tämän. Kuva esittää väitteen, että kaikkien äitien tulisi näyttää samalta kuin Maria Kang. Kyllä, sitä se väittää, se ei ole tulkintakysymys: Jos et näytä tältä, kerro mikä on tekosyysi sille. Ja huomaathan, että mikäli lopettaisit tekosyyt ja alkaisit treenata, näyttäisit fitnesskissalta. Mitä p*skanjauhantaa!

Ihan ensinnä, helkutistihan on kiinni geeneistä. Osa naisista tai äideistä voi saada timmin kropan paljon vähemmällä treenaamisella kuin toiset. Jos itsellä riittää vaikka neljä tuntia viikossa, niin homma on aivan eri, kuin se, että pitäisi saada irtoamaan jostain kahdeksan tuntia. Osa raskaana olleista todennäköisesti joutuisi piipahtamaan kirurgin kautta jotta näyttäisi samalta. Tällainen on totaalisen turhaa paineiden luontia, erityisesti siinä elämänvaiheessa kun naisihminen muutenkin tuntee riipivää syyllisyyttä suunnilleen kaikesta minkä tekee ja mitä jättää tekemättä.

Sitä paitsi, vaikka mediassa ja vertaisympyröissä niin ehkä väitetäänkin, kenenkään ei tarvitse näyttää fitnessmallilta, oli sitten äiti, isä, mies tai nainen. Siihen totta kai saa pyrkiä, mutta mikään kansallisvelvollisuus sikspäkki, terhakat pakarat ja pyöreät olkapäät eivät ole.

Jäin vaiheilemaan pitkäksi aikaa, postaanko tämän kuvan vai en, ensinnäkin näiden velloneiden tekijänoikeiuskeskustelujen ansiosta sekä kuvan sanoman vuoksi. Postaan nyt kuitenkin, koska on hiukan hankala kirjoittaa kuvasta näyttämättä sitä. Kuva on täältä, ja nähdäkseni tarkoitettu meemi-tyyppisesti leviämään netissä.

Monet meistä motivoituvat ulkonäöllisistä tavoitteista, mutta tällaisissa kuvissa ulkonäön korostaminen on huono juttu. Mikäli kuva olisi otettu jossain liikunnallisessa tilanteessa, se antaisi paljon paremman viestin. Esimerkiksi maratonin tai Ironmanin maalissa tai jalkapallopelin loputtua äitiään onnittelevat lapset toimisivat niin paljon paremmin: syyllistävä ulkonäköaspekti jäisi pois ja korvautuisi liikkumisen ilolla ja sillä esimerkillä, mitä äiti antaa lapsilleen. Itse ainakin toivon, että omat pikkuiseni muistelisivat aikuisina mieluummin että ”äiti juoksi maratoneja” kuin että ”äiti oli aina tosi timmi”.

Kaikki äidit eivät myöskään juokse maratoneja, ja se on sallittua. Toki liikunta on hyvästä ja auttaa jaksamaan arjessa, ja  vanhempien olisi hyvä antaa lapsille malli liikunnallisesta elämäntavasta, on liikkuminen silti täysin vapaaehtoista. Täysin. Siitä, että liikkumattomat sairastuvat ja tuhlaavat yhteisiä verorahoja, ei kannata lähteä jauhamaan, sillä treenaaminen valitettavasti ole mikään takuu siitä, että sairautta tai  työkyvyttömyyttä ei osu kohdalle.

Puhumattakaan nyt ravinnosta, väsyneenä ja kiireisenäkin voi syödä terveellisesti, mutta se voi olla melkoisten ponnistelujen takana. Olisi hienoa, jos uupunut ihminen saisi ravittua itseään mahdollisimman laadukkaasti, mutta joskus eteen voi tulla tilanne, jossa mikropitsaa ei jaksa edes työntää mikroon asti. Sen verran lisääntyneen ihmisen on toki itsestään huolehdittava, että pystyy huolehtimaan jälkeläisistään, mutta siihenkin riittää ihan normaali oleminen, superterveyteen ei ole mitään velvollisuutta pyrkiä.

Niin, ne tekosyyt. Kauhean hauskaa ja näppärää väittää, että jos joku ei tee sitä mitä minä, hän on laiska tekosyiden tiputtelija. On täysin turhaa lähteä väittämään minkä verran kenelläkin on aikaa tai voimavaroja. Se, että minulla on aikaa käydä kokopäivätöissä, tehdä osa-aikatöitä, hoitaa kahta lasta, kirjoittaa blogia ja muun muassa juosta maratoneja, ei tarkoita sitä, että jokaisella muullakin on oltava. Tavoitteellinen treenaaminen vie aikaa, ja se on usein jostain muusta pois. Meillä kotona ei ole koskaan siistiä, sillä en ehdi tai enkä ennen kaikkea jaksa siivota. En tapaa ystäviäni kuin hyvin harvoin, koska en ehdi tai jaksa. Nämä eivät ehkä ole sellaisia valintoja, joita kovin moni haluaa tehdä.

Totta kai monella meistä menee aikaa, ja voimiakin, ties mihin turhuuteen, kuten netissä roikkumiseen ja vastaavaan. Ehkä useat voisivat jättää vaikka telkkarin tuijottelun, pelien pelaamisen, keskustelupalstoilla jankkaamisen ja sen siivouksenkin vähemmälle, ja saada siten enemmän aikaa liikunnalle. Hyötyliikuntaa pystynee joka ikiseen aikatauluun ujuttamaan, mutta pakko se ei siltikään ole. Jos sitä ei halua tehdä, on ihmisellä yleensä syy. Meille muille sen syyn on kelvattava sellaisenaan, ilman etuliitteitä.

Kaikilla äideillä ei myöskään ole samanlaisia mahdollisuuksia. Mikäli ei ole puolisoa, tukiverkkoja tai rahaa, on treenaamisen järjestäminen hankalaa. Ei tietenkään mahdotonta, mutta jokainen voi itse miettiä, kuinka paljon voimia riittäisi esimerkiksi vaunulenkkeihin ja kotijumppaamiseen, jos olisi valvomisesta väsynyt, paljon huomiota kaipaavan pienen vauvan yksihuoltajaäiti. Helppohan se on huutaa, että kyllä minulla on tai olisi, mutta käytäntö voi olla eri juttu.

Mikäli lähiympäristössäsi on äiti (tai isä, tai lapseton ihminen) joka mielestäsi luettelee tekosyitä, etkä vaan voi hyväksyä sitä että asia ei koske sinua: tarjoa apuasi. Enemmän hyötyä siitä on kuin hänen tekojensa tai tekemättä jättämistensä arvottamisesta.

Totta kai on hienoa, jos Maria Kangin esimerkki innostaa ihmisiä treenaamaan*. Mutta on todella kurjaa, että se tapahtuu tällaisen syyllistämisen ja paineiden asettamisen kautta. Muitakin vaihtoehtoja on.

 

*Huomiona vielä, että kritisoin väitettä oletetusta tekosyystä ja tapaa, jolla kuva on toteutettu, sekä yleistä diskurssia tästä aihepiiristä. Kangin nettisivut ovat kiinnostavat ja niissä on paljon positiivista ja miettimään pistävää asiaa. Monet saavat hänestä varmasti paljon inspiraatiota ylipäätään muuttaa elämäänsä ja elää terveellisemmin, mikä on loistojuttu. Hän kirjoittaa mm. siitä, että tavoitteiden tulee olla sellaisia, mihin kussakin elämäntilanteessa kykenee, ja että hänkin tuntee itsensä plösöksi verratessaan itseään netissä näkemiinsä kuviin.

 

P.S. Äidit tekevät aina kaiken väärin. He ovat itsekkäitä ja ulkonäkökeskeisiä (tässä jutussa sivusin Kangin kuvaa aiemmin). Eikun läskejä, laiskoja ja itsekkäitä.

***

Maria Kang’s What’s your excuse? -picture is hot in Finnish social media now. And I don’t like it. Even though I recommend exercising to everyone I hate this excuse-talk. If a mom doesn’t exercise, it’s her business.