Testissä maidoton ruokavalio

Jos olet vakkarilukijani, tiedät, että en ole mikään ruokavaliotyyppi. Kun en kerran ole saanut ristikseni yhtään mitään allergioita tai vastaavia, en halua ehdoin tahdoin hankaloittaa elämääni vaan syön mitä tarjotaan. Vähän toki nirsoilen: eineksistä en tykkää enkä syö kuin hyviä karkkeja (hyvä ei sitten ole kiertoilmaisu kilohinnaltaan kalliille vaan tarkoittaa puhtaasti mieltymyksiäni vastaavaa makua). Paitsi jos on kovasti makeanhimo, niin syön myös pahoja.

Trainer4you:n personal trainer -koulutuksen ravitsemusta käsittelevässä osiossa meitä kehotettiin testaamaan erilaisia ruokavalioita, jotta tustustuisimme niiden hyviin ja huonoihin puoliin. Ensin olin ihan että no en varmana ala kikkailemaan ruoan kanssa, mutta testasin nyt sitten kuitenkin.

talouskalja.jpg

Kuva täältä.

Maitotuotteiden välttely on minusta yksi pöljimmistä ruokavaliomuutoksista silloin kun ne eivät aiheuta käyttäjälleen mitään erityisiä oireita (ekologisia näkökohtia en tässä huomioi). Testasin siis sitten sitä!

En ole juonut maitoa pelkilteen sitten taaperoiän. Kahvissa käytän maitoa runsaitakin määriä, ja syön juustoja, rahkaa, jugurttia ja tietysti jäätelöä. Testiä varten vaihdoin kahvimaidon soijamaitoon, ja jätin nuo muut tuotteet suurimmaksi osaksi pois. Pari kertaa olen syönyt soijajugurttia, mutta se on aika ikävän makuista.

Turhan tarkaksi en ruvennut. Söin munakasta ja makaroonilaatikkoa, joiden valmistuksessa oli käytetty maitoa. Osallistuin muutamaan tilaisuuteen, joissa en alkanut erikseen kinuamaan soijamaitoa kahviin. (Maidottoman puolestapuhuja pääsee tässä nyt tietysti huutamaan, että nollatoleranssi olisi pitänyt olla!)

Aluksi soijamaito frappessani ei ollut kovin mieltäylentävä kokemus. Sitten keksin, että sitä löytyy myös light-versiona. Sen maku on miedompi, ja kelpasi minulle paremmin. Siihen olen oikeastaan jo aika kiintynyt, enkä välttämättä vaihda takaisin normaalisti käyttämääni luomu-kevytmaitoon.

Syön aika paljon juustoja ja rahkaa (joka kai virallisesti on juusto sekin, tällaista juttua olen joskus kuullut). Näiden korvaaminen tuntui sen verran hankalalta, että jätin mokomat kokonaan pois. Tämän myötä ruokavalioni proteiinipitoisuus laski, enkä oikein keksinyt, mitä olisin tilalle ottanut. Ei innostanut vetää koko ajan lihaa, kalaa tai munia. Pähkinöitä söin sitten aika paljon.

Tuli tosiaan huomattua, että joidenkin aineiden jättäminen ruokavaliosta pois voi todellakin johtaa sen turhaan, ehkä jopa haitalliseen rajoittumiseen. Rajoittumisen lisäksi miinuksena oli soijatuotteiden kalleus verrattuna maitotuotteisiin.

1406966893-naurulokkicom.jpg

Kuva täältä.

Entäs ne hyödyt sitten? Maidottoman puolestapuhujat väittävät, että ruokavalio laihduttaa, parantaa ihon kuntoa, lopettaa vatsan turpoamisen ja muut vatsavaivat, vähentää infektioriskiä, poistaa migreenin ja niin edelleen. Sami Sundvikin blogissa kehotetaan jättämään maitotuotteet pois:

Maitotaloustuotteet ylläpitävät kroonista tulehdustilaa, ja keräävät nestettä elimistöön. Jo pelkästään tätä kohtaa noudattamalla, voi paino pudota muutamassa viikossa 2-3 kg. Eli maito, rahka ja raejuusto pois, kaikilta aterioita. Rahkan ja raejuuston tilalle laadukaampia proteiinin lähteitä. Luomulaatuista lihaa, riistaa, kalkkunaa, (villi)kalaa, kananmunia, laadukasta heraproteiinia (mikäli se sopii elimistöllesi).

Hittolainen kun joudun olemaan tylsä. Vaakaa minulla ei ole, mutta painoni ei varmasti ole pudonnut kolmea kiloa, tuskin kahtakaan. Vatsalihakset näkyvät ehkä aavistuksen enemmän, mutta olen myös ollut juomatta alkoholia ja syönyt tavallista vähemmän hiilareita ennen kuin aloitan tankkauksen, joten hakisin syytä ennemmin sieltä. Vatsani on turvonnut silloin tällöin, suurimman osan ajasta ei, kuten normaalistikin. Kropassani on ollut nesteturvotusta toisina päivinä ja toisina ei, ihan kuten yleensäkin. Jos minulla onkin ollut krooninen tulehdustila, ja se on nyt poistunut, en huomaa mitään eroa.

Entäpä iho? Minulla on akne, ja hetken olin että jopas jopas, tämähän toimii! No se olivat ne kaksi päivää, ja naama palasi normaalitilaansa.

Enemmän energiaa? Ei. Vähemmän päänsärkyjä? Tavallisesta poiketen, minulla ON ollut päänsärkyä. Parempi uni? Valitettavasti ei.

Lopputulemana en huomannut maidottomasta ruokavaliosta olevan yhtään mitään hyötyä. Tämä on hiukan harmillista, sillä totta kai haluaisin tämänkaltaisen pienehkön muutoksen muuttavan koko elämäni paremmaksi!

Olen myös hieman pettynyt siihen, että monien hehkuttamat huikeat tulokset jäävät minulta aina saamatta. Alkoholittomastakaan en huomannut mitään vaikutuksia. Ehkä minun pitäisi vain uskoa enemmän?

***

I tried dairy free diet. They say it makes you feel better, is good for your digestion, helps you lose weight, prevents headaches and so on. So what happened? Nothing. Just nothing. What a pity, I hoped my life to change.

suhteet oma-elama terveys ruoka-ja-juoma
Kommentit (33)
  1. Hyvä. Maito onkin vauvojen ruokaa eikä siitä ole juuri hyötyä aikuisille. Ruokaympyrä on tehty elintarviketeollisuuden ehdoilla eikä ihmisten terveyden.

  2. Ihan loistava teksti!:D
    Jos ruokia pitäisi alkaa karsia, olisivat maitotuotteet niitä viimeisiä, jotka lähtisivät multa (yhdessä kasvisten ja hedelmien kanssa). Jäätelö, rahka ja jogurtti on musta ihan parasta!

    1. Juurikin rahka on semmosta prosessoitua mössöä joka ei ole tarkoitettu ihmisen elimistölle. Jäätelö sen sijaan on ihanaa,

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *