Ulkonäkö-teemaviikko: Nainen meikkaa miesten takia
Elättelin toivoa saada tänään ulos lihasasioita pohtivan postaukseni, mutta tulikin niin kiire meikata, että en ehdi. Onnekseni Nyt-liite piti huolta siitä, että saatte ulkonäköaiheista luettavaa myös tänään. Tästä voit klikata (urposti otsikoituun) juttuun, jossa eri alojen asiantuntijat kertovat miksi pidämme tiettyjä piirteitä naisilla suotavina, sekä sen, miksi nainen meikkaa.
Pikku spoileri tähän, evoluutiopsykologiaan perehtynyt dosentti Markus J. Rantalan mukaan Naiset meikkaavat näyttääkseen seksikkäämmältä ja nuoremmalta miesten silmissä. On itsepetosta väittää muuta – -Ellei kyse ole narsismista.
Näissä – kuvassa jo kulahtaneissa – kasarimeikeissä juoksin tämän vuoden Naisten kympin. Voitte olla varmoja, että vetelin lilaa luomeen näyttääkseni nuorelta ja seksyltä satunnaisten mieskatsojien silmissä…
Minä täytin tänä aamuna 33 vuotta, ja kohta liimaan ripsiini jatkeita. Siksi, koska ne ovat i-ha-nat! Aion laittaa myös uutta huulipunaa. Koska se on i-ha-nan väristä.
En tiedä kuulunko Rantalan mukaan itseään pettäviin vai narsisteihin.
Kaari Utrio taas on jutussa sitä mieltä, että nainen meikkaa itsensä ja toisten naisten takia. Lisäisin siihen vielä tärkeimpänä syynä sen, että naiset meikkaavat, koska se on kivaa.
P.S. Ulkonäkö-teemaviikko jatkunee sunnuntaina, sillä poistun juhlimaan ikääntymistäni Tukholmaan.
***
Oh how bored I am with this eternally ongoing topic: why do women wear makeup? I tell you why: Because it’s FUN.
Mun ymmärtääkseni tämä on ihan yleinen käsitys, ja muistelen, että olen lukenut joskus 90-luvun puolivälissä jostain ”antropologiaa yleistajuisesti” tms. -teoksesta näitä samoja juttuja. Sitä en tiedä, miten nuo tarkalleen ottaen tutkitaan.
En tiedä olisiko tuo meikkaaminen ollut joskus tietoisempaakin jäljittelyä, vai sattumaltako on päädytty esimerkiksi tiputtelemaan belladonnaa silmiin, että saataisiin silmät näyttämään rakastuneen silmiltä ja siten viehättäviltä? Nykyisin sanoisin, että vaikka olisi tietoinen näistä jäljittelyistä (jos nyt ajattelee, että ne ko. tarkoituksessa tehdään), meikkaamisella on tässä kulttuurissa niin paljon muitakin tehtäviä, että aika hämäriin tällaiset jäävät.
Sinänsä en kyllä ihmettele, että ihminen tekee ”itsestään” jotain tällaisia juttuja, onhan esimerkiksi se tietynlainen sävy, millä vauvoille puhutaan, muistaakseni jollain tavalla tosi optimaalinen vauvan kuulon takia. Ja mulla se ainakin tulee ihan itsestään, ei mitenkään niin että ”nytpä sopeutan puheeni vauvalle sopivaksi”. Että ehkä sitä samalla tavalla on joku luolanainen joskus ajatellut, että vedänpä tästä tätä hiiltä silmiin, vähän niin kuin jollain luontaisella vaistolla 😀
Tässä sinänsä iänikuisessa keskustelussa ja jossain määrin myös tossa Nytin jutussa minua häiritsee se, että ihmiset puhuvat jotenkin toistensa ohi ja aivan kuin mahdolliset eri syyt olisivat toisensa poissulkevia. Oma henkilökohtainen kokemukseni on, että meikkaan omasta mielestäni lähinnä, koska se on hauskaa, koska on mukava kammata naamansa vähän luonnontilaa somemmaksi ja joskus myös hieman leikkiä naamamaaleilla (vrt. tuo kuvasi). Ei tämä silti se sulje pois selitystä, että tavat joilla ehostan itseäni tulevat ympäröivästä kulttuurista, ja että viime kädessä sille, mitä tässä ajassa ja paikassa pidetään viehättävänä ja korostamisen arvoisena (esim. poskipunalla tai kajalilla) on ainakin jossain määrin evolutiivinen perusta. Toisin sanoen en usko, että ilman minua ympäröivän kulttuurin vaikutusta itse esimerkiksi älyäisin sutia kynää yläluomelle ihan vaan ”huvikseni”, vaikka arkikokemuksena meikatessani en nyt ovulointia ajattelekaan. Tai edes vastakkaisen sukupuolen hurmailua.
Joo kyllä meikkaamisella on paljon erilaisia kulttuurisia tehtäviä, ei sitä voi kieltää. Mua ärsyttää näissä vaan se, että miehet aina julistaa tuollaisia ”totuuksia”, samoin kuten aina kesäisin jossain iltapäivälehdissä jauhetaan, että ”nyt on taas se aika vuodesta kun naiset alkavat pukeutua ’vain itseään varten'”. Että ei yhtään voida nähdä sitä, että tosi isolle osalle naisista se pukeutuminen ja meikkaaminen on ihan iloja sinällään, ja että ne tehdään siksi koska halutaan, vaan aina ajatellaan, että tärkein ja perimmäisin motiivi naisilla on miesten huomion hakeminen. Ja jos tämän kieltää, pettää itseään tai on narsisti.
Totta kai kulttuurissa vallitsee jotkut käsitykset siitä, mikä on viehättävää, ja harva niitä pyrkii ihan tietoisesti välttämään (ja niihin voi päätyä myös niitä tiedostamatta). Ei se silti tarkoita sitä, että naiset pyrkisivät näyttämään joltakin miesten takia.
Enkä ole ihan satavarma tosta evolutiivisen taustan teoriastakaan. Ehkä sitä kajalia on vedelty silmiin siksi, että silmät näkyisi sieltä päästä paremmin, ja silmät nyt on tärkeä kommunikaatioväline. Sama huulien kanssa. Ei siinä välttämättä ole sen tärkeämpää hedelmällisyysviestiä piilossa. Vaikka musta kuulostaa ihan loogiselta, että olisi. Siltikään siitä ei voi suoraan johtaa sitä, että naiset meikkaisivat miesten takia. Ehkä niin on ollut joskus, mutta nykyään meikillä on niin paljon muitakin tehtäviä.
Voihan sitä miettiä, että jos olisi autiolla saarella, jossa ei olisi ketään muuta, mutta siellä olisi joku heijastava pinta, niin tekisikö sitä itselleen koruja ja piirtelisikö naamaansa hiilellä ja vaikka jollain marjalla? Mä olen aika varma että piirtelisin, ja niitä koruja alkaisin tehdä vaikka ei olisi peiliäkään, molempia ihan huvikseni. Ihmiset nyt vaan ovat aina tykänneet koristautua.
Mua kans vähän epäilyttää aina, jos nykypäivän (kulttuurisia) ilmiöitä perustellaan evoluutiolla ja biologisilla ”tosiasioilla”. Ehostautuminen ja koristautuminen esimerkiksi on tosiaan vaihdellut kovasti pelkästään länsimaisessa kulttuurissa vuosisatojen varrella. Jos meikkaaminen olisi biologisesti määräytynyt naisten tavaksi viehättää miehiä ja saada näin jälkeläisilleen mahdollisen hyvä geeniperimä, kuinka esim klassisminajan ehostautuneet miehet mahtuvat tähän kuvaan? Olen kuullut mahtavan evolutiivisen selityksen, että huulten korostaminen olisi nimenomaan naisten miehille suunnattu muistutus punaisista ja kosteista häpyhuulista, ja että tällä tavalla heidät saa alitajuisesti kiihottumaan kyseisestä naisesta. Kuinka Aurinkokuninkaan hovissa huulipunaa käyttäneet miehet ovat sitten selitettävissä? Tai nykyajan meikkaavat rokkarimiehet? Miespuolisia fanejaanko he haluavat miellyttää? Epäilen.