Ulkonäkö-teemaviikko: Selfiet ja bikinikuvat netissä – nolouden huipentuma

Selfie, eli itse itsestä otettu valokuva, on päässyt ilmaisuna Oxfordin sanakirjaan. Se ilmiö, että ihmiset räpsivät itsestään otoksia sosiaaliseen mediaan on nyt virallistenkin instituutioiden tunnustama. Sekä useiden tahojen paheksuma: ottaa nyt mahdollisimmat mairitteleva kuva itsestään ja postata se nettiin kehujen ja tykkäysten perässä, miten noloa. Samoilla myötähäpeäasteilla tai ehkä vielä pahempana nähdään sosiaaliseen mediaan postatut bikinikuvat. Tosi noloa, ja vaarallista. Mutta onko ilmiössä kyse mistään muusta kuin uusien teknologioiden mahdollistamasta huvista, jota luddiitit tapoihinsa kuuluen kauhistelevat?

PC040004.jpg

”Mautonta.” Kuva Anna-lehdestä 46/13.

Netissä poseeraamista vastustavat tuskin kertovat mielipidettään suoraan omakuvien julkaisijalle tai bikinikeekoilijalle, mutta esimerkiksi keskustelupalstoilla ilmiötä ruoditaan antaumuksella. Nolouden lisäksi kuvat herättävät jo sitä mainittua myötähäpeää, ja jopa sääliä. Anna-lehden selfie-kulttuuria pohtivassa jutussa (Klik, olen kaunis! 46/13, toim. Riina-Maria Metso) lukija pohtii ”ihmisten saavan kiksejä siitä, että heidän kuvia peukutetaan” ja ihmettelee ”ovatko he niin epävarmoja kehostaan ja omakuvastaan, että on hakemalla haettava hyväksyntää jossain Facebookissa”. Äitien keskustelupalstalla joku menee niin pitkälle, että pitää kokovartalokuvan laittamista naamakirjan profiilikuvaksi nolona touhuna. Siksikö, että hyväkroppaisella kyse olisi pätemisestä ja huonokroppaisen tulisi ymmärtää hävetä itseään, en tiedä?

Kaikkien meidän kaveripiiristä löytynee näitä, jotka vaihtavat profiilikuvaansa viikottain, ja pitävät tarkkaan huolta siitä, että jokainen otos on mahdollisimman mairitteleva ja ehkä seksikäskin. Monet heistä todennäköisesti myös lisäävät omakuviaan jatkuvalla syötöllä Instagramiin. Hir-ve-ää, vai onko? Suoraan sanottuna pidän tällaista toimintaa hiukan hupsuna. Itse en vaihtele kuviani jatkuvasti, enkä julkaise pelkästään edustavia kuvia, vaan olen esiintynyt sekä täällä blogissa että Facebookissa meikittömänä, suoraan treeneistä tulleena ja kärpäsiä naamaan liiskaantuneena.

P9280369.jpg

Kas tässä aito ihminen kuvaa itseään metroasemalla, ehdottoman täysissä pukeissa.

Haluan ajatella, että en ole niin kiinnostunut antamastani vaikutelmasta, ja uskon, että pystyn halutessani pätemään muullakin kuin kauniilla potretilla. Mutta onko sillä, että julkaisee vain täyteenkammattuja otoksia itsestään loppujen lopuksi suurta eroa siihen, että julkaisee hikisiä kärpäset naamassa -kuvia? Molemmilla pyritään antamaan viesti ja vaikuttamaan katsojan käsitykseen itsestä. Miksi olisi jotekin tuomittavampaa haluta näyttää kauniilta kuin haluta esiintyä – millaisena sitten haluankin esiintyä. Fiksuna? Rentona? Riippumattomana?

Koska minähän siis olen näitä asioita oikeasti, mutta poseeraaja on meikannut ja poseerannut, eikä näytä samalta sängystä noustuaan? Sekö pännii, että kuvat eivät ole totuudenmukaisia vaan kaunisteltuja? Ehkä. Mutta voi se olen-juuri-näin-meikitön-ja-rennonletkeä-kuvakin olla kaunisteltu, tai ainakin hiukan totuutta taivuttava. Saatan olla oikeasti hirveä nipo (ja valitettavasti olenkin). Mitä jos kuva ei olekaan siloiteltu, vaan sen postaaja on luonnossakin yhtä upea ilmestys? Se nyt ainakin on väärin: Käyttää ulkonäköään tuolla tavalla huomion saamiseksi! Taas säälittää: Ei ole raukalla muita avuja.

Noh, oikeasti pidän kateuskortin heiluttelua niin velttona ajatteluna, että en vedä sitä tosissani tähän. Pienen ajatuksen voisi suoda sille, että katsottavaksi asettuminen vaatii pokkaa, ainakin vanhemmissa ikäluokissa. Ehkä osa arvostelijoista haluaisi myös postata viehkeitä otoksia itsestään, mutta ei kehtaa, ja tämä oma nolostuminen projisoidaan sitten niihin, jotka julkeavat. Minullakin koko tämän postauksen idea lähti siitä, että puntaroin voinko laittaa ”Kesä kuvina” -haasteeseen otoksen, jossa makaan rannalla, vai olisiko se tolkuttoman noloa ja typerää.

Vaikka bikinikuvien postaamisen vaarallisuudesta puhutaan paljon, en ole siitä kovin huolissani. Pääasiassa varoitellaan, että kuva voi päätyä pervon ruudulle. Ensinnäkin, voiko se vahingoittaa jos ei siitä tiedä? Toiseksi, miten pervoa oikeastaan on kiinnostua bikiniasuisesta naisesta? Muutenkin pidän suurempana riskinä päätymistä ruotsalaisen peflettipakkauksen kylkeen.

p8041068.jpgJa tässä tyrkky feikki-ihminen on lapsensa kuvaamana rannalla, ehdottomasti liian vähissä vaatteissa.

Silti kuvien laittaminen erityisesti blogiin tuntuu usein hankalalta, ja olen varmasti treenibloggaajista vähiten poseeraavien joukossa. Vaikka sisältöni on muualla kuin viikottaisissa otoksissa eri ruumiinosistani, olisi outoa kirjoittaa tällaista blogia niin, että kroppani ei näkyisi lainkaan. Mahdollista se olisi, mutta olen ottanut linjan jossa bikiniotoksetkin ovat ok. Ylläolevaa lukuunottamatta niillä on ollut minun näkökulmastani muu mielekäs funktio kuin pelkkä poseeraaminen, mutta jälleen tullaan siihen kysymykseen, että miksi olisi pahasta haluta laittaa kuva vain siksi, että haluaa esiintyä edukseen? Miksi monet (ja minäkin vähän) pitävät sitä tuomittavana? Osa ehkä kokee, että se on mautonta tai jopa siveetöntä. Luulen kuitenkin, että edelleen kallistutaan samaan syyhyn:  Noloa, ei yoloa. Huomion hakemista ja kehujen kalastelua, tyrkkyä. Mutta onko se haitallista, vaarallista tai väärin? Kertooko nykyinen kuvakulttuurimme narsistisesta ajattelusta ja ulkonäkökeskeisyydestä, ja pönkittääkö se naisen roolia passiivisena katseen kohteena?

Beautiful body -haasteen kohdalla kirjoitin, että mielestäni naisten ei tarvitse asettua (puoli-)alastomina nettiin katsottavaksi voidakseen a.) hyväksyä itsensä, b.) olla hyväksyttyjä. Olen edelleen samaa mieltä. Kirjoitin myös, että en siltikään pidä uikkariotosten postailemista verkkoon mitenkään moraalisesti vääränä, en edes feministisestä näkökulmasta. If I can’t dance it’s not my revolution, sanoi eräskin Emma Goldman aikoinaan. Olen edelleen tätäkin mieltä. Jokin kuvissa kuitenkin hiertää.

Taidan toivoa, että bikinikuvat tai söpöstelevät selfiet eivät rajoittaisi sitä, mitä naiset ja tytöt kokevat voivansa olla. Jos ajattelemme, että elämässä on hyvin tärkeää olla netissä kaunis, voi jäädä aika paljon muuta tekemättä. Kuvassa viehättävyytensä esitteleminen tuntuu antiikkiselta touhulta, naisilla kun on nykyisin vapautta ja mahdollisuuksia muuhun kuin silmäkarkkina olemiseen. Siltikään ei voida suoralta kädeltä sanoa, että tällainen prinsessaleikin tyyppinen edustaminen sosiaalisessa mediassa olisi typerää, arvotonta tai sisällötöntä.

p5170707_0.jpg

Muistathan kertoa kaikille että olet lomalla? Ehdottomasti kätevin tapa on postata jonnekin someen kuva jaloistasi.

Nyt-liitteen jutussa (Ankkahuulista tuli arkipäivää 29.7.2013, toim. Marko Ylitaloinformaatio- ja viestintäteknologian sosiaalipsykologian professori Niklas Ravaja ei näe omakuvien ahkeraa ottamista ja niiden levittämistä merkkinä narsistisen käyttäytymisen kasvusta, vaan pitää selfieitä pikemminkin yhtenä itsensä ilmaisemisen muotona, jolla haetaan hyväksyntää. Hyväksynnän hakeminen, sehän on hirveää! Tasapainoisen aikuisen ihmisen ei kuuluisi joutua hakemaan hyväksyntää ulkopuolisilta, saati täysin tuntemattomilta ihmisiltä netissä. Kyllä heissä täytyy joku vajaus olla, jos sellainen on tarpeen!

Ehkä he eivät ole saaneet hyväksyntää, tällaisia kohtaloita on. Onko silloin väärin ottaa sitä sieltä mistä saa? Tai ottaa lisää, vaikka tuntisikin itsensä hyväksytyksi?

Anna-lehden jutussa mediatutkimuksen professori Susanna Paasonen sanoo, että selfieiden suosioon ei edes kannata hakea syvällistä analyysiä. Monelle katsottavana oleminen itsessään on nautinnollista. Esillä oleminen tuottaa iloa. Hänenkään mukaansa omakuvat eivät selity narsismilla, vaan ne ovat paljon monimutkaisempaa oman viehätyksen peilaamista. Identiteetti määrittyy aina toisten kautta. Joo, totta. Mutta nyt alkoi vaivata uudelleen. Ei ole mitään pahaa siinä, että esillä oleminen tuottaa iloa, mutta mikäli esilläolo on pelkkää ulkonäköä, se on melkoisen latistavaa. Puhumattakaan nyt siitä, jos omakuvakulttuuri ohjaa siihen suuntaan, että identiteetti määräytyy sen varaan, miten ihkulta onnistuu somekuvissa näyttämään. 

On toki muistettava myös se, että kaikki eivät halua esiintyä bikineissä netissä, eikä heidän missään nimessä tarvitsekaan haluta. Mietin sitäkin, että onko somessa esiintyminen jo niin normittavaa, että se alkaa ahdistaa heitä, jotka eivät halua katsottavaksi asettua?

Nykyisin minä on viesti, ja omakuva on välittämässä tätä viestiä. Ilmiö ei sinänsä ole uusi, vaan taiteilijat ovat kautta aikojen tehneet kuvia itsestään. Suurempi yleisö ja suurempi tekijäjoukko kuitenkin mutkistavat tätä: kun puhumme massailmiöstä, puhumme väistämättä yhteiskunnan muutoksista. Onko siis siitä, miten käyttäydymme kameran edessä, tullut tärkeämpää kuin siitä, miten käyttäydymme linssinäkymän ulkopuolella?, kysytään Nytin jutussa. Hyvä kysymys.

***

As selfie is the word of the year, posting photos of oneself online has become normal. But doesn’t the selfies show what an attention seeker you are? Maybe even narcissistic! How embarrasing, eh? Or is it? Maybe it’s just harmless fun made possible by new technologies? After all, everyone wants to be seen…and thinking about painters through time: humans have always made some kind of selfies.

Kommentit (23)
  1. Mun mielestä sellaiset bikinikuvat ovat ok, missä ollaan siellä rannalla tai uima- altaalla, kuva on luonnollisen näköinen ja siinä näkyy mielellään vähän muutakin kuin sinä ja se sinun poseerauksesi esim. istut rantatuolissa tai olet selkeästi uimatouhuissa. Sellaiset bikinikuvat missä selkeästi poseerataan asennoissa esim. haarat levällään on mun mielestä mauttomia, enkä tykkää katsella sellaisia kuvia kenestäkään esim. Facebookissa. Tuosta tulee se tyrkky fiilis. Ei kannata muutenkaan jatkuvalla syötöllä lisäillä omakuvia nettiin, koska niitä tuskin kukaan jatkuvasti odottaa näkevänsä. Maailmassa kun on paljon kauniita ihmisiä, et vain sinä! Kauniita kuvia on toki kiva katsella, mutta on hyvä tiedostaa mikä on liikaa. Rajanveto ei ole kaikille niin helppoa, varsinkaan jos omakuvilla on selkeä tarkoitus/ haluaa hakea niillä jotain esim. suurta ihailua tai itsetunnon kohotusta. Olisi kuitenkin parempi, jos noita asioita voisi saada joillain muilla tavoilla. Ei nuo sosiaaliset mediat kuitenkaan ole siihen se paras mahdollinen paikka.

  2. Taaaas puhetta antava aihe! Totta, niiiin totta. Kaikkia kuvia pitää aina analysoida, sekin ärsyttää. Jos joku laittaa minkätahansa kuvan itsestään, pitää olla epävarma, hakea huomiota, leveillä jne jne. 

    Olet pyöreä niin ajatellaan miten kehtaa kun on noin paksu, ja sitten kun on tosi timmi niin siitä rutistaan että miten kehtaa ruveta pullukoille vinkkailemaan. Jotakuinkin tätä rataa 🙂

    Itse varmaan haen huomiota ja jakaa elämääni sillä laitan kuvia niin eri elämäntilanteista sekä kuvia joissa omasta mielestäni, no.. näytän ihan hyvältä 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *