Verkkarimeemi eli mitä tein tänään (+mahdolliset ennen-kuvat)

Innostuttiin Verkkari-Ninan tontilla tällaiseen verkkarimeemi-haastehässäkkään, jossa kerrotaan normipäivästä. Haluaisin huijata teitä, että normipäiväni ei ole tällainen vaan paljon tolkullisempi ja seesteisempi, mutta ei se ole. Tällä siis mennään.

Heräsin 7:15. Mikä on liian aikaisin minulle biologisesti ja liian myöhään noin niin kuin aikataulullisesti. Aamupalaksi söin –tai siis join– samat asiat kuin aina: marjasmoothien ja frappen. Samalla luin Hesaria ja istuin naama kiinni kirkasvalolampussa. Olen rakentanut sen itse, enkä ole varma siitä, miten kauas sen teho riittää, joten varmuuden vuoksi liimaannun siihen. Suihkuun jumituin vähän turhan pitkäksi aikaa, ja tuli kiire.

Lähdin töihin noin kello 8:40, minkä pitäisi riittää ajoissa ehtimiseen. Ratikassa meikkasin hiukan, minkä jälkeen keskityin lukemaan Hanne-Vibeke Holstin Mitä he toisilleen tekivät -romaania. Tempauduin niin mukaan, että en olisi halunnut ollenkaan jäädä pois kyydistä.

Ehdin töihin juuri ja juuri ajoissa, 9:13. Avasin koneen hiukan huolestuneena, sillä olin edellisenä päivänä julkaissut uudistamani verkkosivuston. Olisiko sähköpostilaatikko täynnä valitusta, ja menisikö kaikki uusiksi? Korjaukset olivat onneksi aika vähäisiä ja varsin asiallisia. En ehtinyt tehdä niitä juurikaan, kunnes hälytys jo ilmoitti että neukkarissa alkoi edustustilojen ylijäämätavaran kirpputori. Sinne! Palasin parin kukkaruukun ja uunivuoan kanssa, pelkkään tarpeeseen totta kai. Kultakalamalja ei varsinaisesti tullut tarpeeseen. Hhmm, ostin siis tosiaan kultakalamaljan.

Sitten askartelemaan lisää korjauksia. Napunapunapunapu kunnes puoliso soitti ja ilmoitti, ettei esikoisen naamiaisasun olennaista osaa löydy, eikä hän ehdi hakea. Kipaisin kaupoilla, ja nappasin samalla lapselle uimapuvun kahdessa eri koossa. Kumpikin osoittautui vääräksi, toinen liian pieni ja toinen iso. Töiden jälkeen joutuisin uudelleen ostoksille, sillä lähtisimme huomenna kylpylään Tallinnaan ja olin juuri heittänyt edellisen uikkarin menemään. Tiedän, teko oli hyvin hasardi tähän aikaan vuodesta, mutta puku oli niin pieni ettei siinä olisi tohjennut esiintyä edes Ipanemassa.

Habakuvausta vessassa. En vaan osaa. Selitys touhulle löytyy alempaa.

Lounaalle pääsin puoli yhdeltä. Kaalilaatikkoa, ihanaa! Söin ensin lootaa, ja olin ahnehtinut sitä niin että salaatti ei meinannut enää mahtua. Vedin silti lautasen tyhjäksi, vihannekset pitää syödä. Ostin ruokaa myös kotiin vietäväksi, helpottaa älyttömästi ettei tarvitse itse tehdä. Nyt piti enää keksiä, miten veisin kotiin sekä ruoat että ostamani vuoat ja kukkaruukut, sekä sen kalamaljan.

Siirryin naputtelemaan vielä vähäksi aikaa, kunnes tajusin että minun täytyy muuttaa. Aloittaisin uuden projektin maanantaina, joten vaihtaisin myös huonetta. Onneksi tavaraa oli aika vähän. Papereista löytyi muun muassa Hämeenlinnan kaupunkimaratonin osallistumisopas sekä Berliinin maratonilta saatuja pähkinöitä ja suklaanpala. Söin suklaan, mutta säästin pähkinät hätätilanteita varten. Mutta oi voi, miksi täältä löytyy juoksuohjelmia kolme erilaista? Arvaatkaa vaan olenko noudattanut yhtäkään…

Uudet ruukkuni uudessa työhuoneessani.

Kurkkaisen pikaisesti Lilyä ja muistan tämän meemin. Jep, teen tämän tänään. Mietin bloggailua muutenkin. Nythän alkoi Movember, pitäisikö uusia se lihaksenkasvatus viime vuodelta? Ehkä voisin vaihtaa metodia, silloinhan kävi selväksi että kakku ja samppanja eivät tukeneet projektia kovin hyvin.

Puoli kuuden jälkeen olin saanut rahdattua tavarani. Söin myslipatukan, jotta jaksaisin mennä salille. En yh-tään olisi halunnut mennä, mutta siellä ei varmaan olisi ketään kuudelta perjantai-iltana! Vielä mitä, ihme torikokous. Treenasin ylä- ja keskikroppaa ja jätin jalat oman onnensa nojaan, kuten yleensäkin. Vielä olisi pitänyt venytellä, mutta aika loppui kesken.

Pukkarissa napsin kuvia, jos vaikka aktivoituisin tehotreenaamaan marraskuun. Saapi nähdä. Itsensä kuvaaminen oli yhtä hankalaa ja pöljää kuin yleensäkin, ja se vei hirveästi aikaa. Poistuttuani salilta huomasin, että minulla oli 10 minuuttia aikaa etsiä ja ostaa uimapuku. Minun piti käydä myös apteekissa ja taidelainaamossa katsomassa varaamaani teosta, mutta en näköjään ehtinyt. Paniikinomaisen säntäilyn lopuksi löysin sopivan uima-asun KappAhlin alerekistä.

Onnistuisiko takaa paremmin? Öö ei.

Suuntasin hakemaan esikoistani halloween-diskosta Meilahden kirkolta. Halloweenin, diskon ja kirkon kombinaatio huvitti minua suuresti. Sisällä kirmasi kymmeniä naamiaisasuisia lapsia, enkä löytänyt omaani. Soittelin vimmaisena, mutta en saanut vastausta. Kipitin hiki päässä edestakaisin kirkon ja pysäkin väliä ja mietin itsekseni, että en todellakaan halua tehdä tätä meemiä tänään. Lopulta lapsi löytyi ratikkapysäkiltä, ja rähjäsin siitä, että hän ei vastannut puhelimeen. Molemmille tuli paha mieli, mikä meni ohi kun kuulin, että hän oli tullut toiseksi limbokisassa, johon oli osallistunut ”suunnilleen kaikki”. Välillä ihmettelen onko hän ylipäätään minun lapseni. Itsehän en olisi uskaltanut edes lähteä kisaamaan.

Kotona sovittelimme uikkareita ja söimme kaalilaatikkoa. Se ei kelvannut jälkeläisilleni, eikä vispipuurokaan ollut suosiossa. Luin hiukan Ylioppilaslehteä ja törmäsin mahtavaan juttuun: Virsispinning! Heti tuonne! Innostuin, mutta jutun loppuun päästyäni petyin: kyseessä oli kertaluontoinen homma. Miksi aina missaan kaiken kivan?!

Uusi yritys. Jos vaikka kokeilisin vähän kurkata täältä takaa?

Laitoin lapset nukkumaan ja kaivoin vimmaisesti mukaan otettavia tavaroita. Ei huvittanut yhtään, haaveilin Ylkkärin lukemisesta loppuun, kirjasta ja pakastimessa odottavasta oluesta. Yritin saada itseäni innostumaan yhtä lailla venyttelyn ajatuksesta, tuloksetta. Pitää ehtiä ajoissa nukkumaan, joten jostain on tingittävä, olkoon ne asiat pyykinpesu ja kehonhuolto. Ovat muuten aika usein. Tajusin, että joudun kirjoittamaan tämän blogiin. Aarrghh.

Heittelin tavarat laukkuun. Lasten passit! Missä ovat lasten passit! En jaksa enää. Haen oluen ja alan kirjoittaa. Muistelen tekemättömiä taitto- ja markkinointihommiani, mutta päätän jättää ne sikseen. Tajuan, että minun piti mennä tällä viikolla Himo Clubille testitunnille, mutta en ehtinyt sitäkään. Kun vellon tekemättömissä asioissa, puoliso muistuttaa että talven matka pitäisi vahvistaa: lähdemmekö tammikuussa ja menemme samalla maratonille, vai helmikuussa ja tyydymme paikan päällä perustreeniin? Aaaaa en pysty päätöksiin!

Vatsalihaksia voisi yrittää jaksaa houkutella esiin. Ehkä.

Samalla kun kirjoitan käyn läpi ottamiani kuvia. Ne ovat kaameita. Tarvitsisin jonkun Näin kuvaat itseäsi -kurssin. Lataan ne sivuille lievästi ahdistuneena ja vaikeillen. Menköön nyt sitten, ja vielä kuvatekstit ja julkaisu. Sitten se onkin nukkumaanmenoaika, aamulla on herätys kuudelta. Kuudelta!!!

***

My day. Use a translator if you must. I’d rather have written about a day that would have been more organized and peaceful but who am I kidding, I don’t have organized and peaceful days. Sadly I can’t blame anyone but myself.