Here we go…

Olen jo vuosia pohtinut blogin aloittamista. Aina on kuitenkin tullut jonkinlainen este: liian kiire koulussa, liikaa töitä tai sitten ei yksinkertaisesti ole vaan ollut mitään mistä blogata. Tuo viimeisin ei ole kuitenkaan koskaan pitänyt paikkaansa, sillä välillä mulla on vähän liikaakin asiaa. Tai no, oikeastaan mikään noista ei ole pitänyt paikkaansa, sillä kummasti mulla on aina ollut aikaa roikkua mm. YouTubessa sen sijaan, että olisin tehnyt jotain järkevää.

 

Keväällä sitten tutustuin Grantland-nimiseen sivustoon. Grantland on amerikkalaisen urheilutoimittajan Bill Simmonsin urheiluun ja populaarikulttuuriin keskittyvä blogisivusto, joka on ainakin minut hurmannut totaalisesti. ”Täähän on ihan kuin mulle tehty”, muistan miettineeni. Tuolloin rupesin tosissani pohtimaan, että pitäisikö sitä perustaa blogi. Mielenkiinnon kohteeni kun ovat aika all over the place, aina jääkiekosta muotiviikkoihin asti. No, pikakelauksella pari kuukautta ja tässä sitä ollaan, opiskelijayksiössä naputtelemassa ekaa postausta. En tiedä, mitä tulen kirjoittamaan ja tuleeko tätä lukemaan kukaan muu kuin äiti, mutta who gives a shit.

Ja nyt kun vauhtiin päästiin, niin voisin naputella pari sanaa Rakkautta ja Anarkiaa -festareilla juuri näkemästäni The Skeleton Twins -elokuvasta. Tärkeä asia tietää minusta: rakastan elokuvia. Ja kun sanon, että rakastan, niin todellakin tarkoitan sitä. Kävin ensimmäisen kerran yksin elokuvissa 15-vuotiaana ja kaikki kaverit katsoivat minua kuin hullua. ”Siis… sää vaan menit sinne niinku yksin?” he kysyivät. Ihmiset, käykää yksin leffassa! Tunnen edelleen ihan liikaa ihmisiä, jotka eivät ole koskaan katsoneet elokuvaa yksin ja täysillä uppoutuneet siihen.

Mutta siis takaisin asiaan: The Skeleton Twins. Huh mikä elokuva. Tiesin, että leffa tulee olemaan Little Miss Sunshine – ja The Way Way Back -tyylinen, katkeransuloinen ja hieman surullinen jenkki-indie. Luulin, että tässä itse määrittelemässäni genressä mikään ei tulisi ohittamaan Little Miss Sunshinea, mutta The Skeleton Twins kyllä ryösti ykköspaikan itselleen. Elokuva siis alkaa tilanteesta, jossa kaksoset Maggie ja Milo ovat toisistaan tietämättä yrittämässä itsemurhaa tuhansien kilometrien päässä toisistaan. Kaksoset eivät ole nähneet toisiaan 10 vuoteen, ja vanhoja haavoja joudutaan avaamaan. Saturday Night Live -kamujen Bill Haderin ja Kristen Wiigin kemiat toimivat (vähemmän yllättäen) kuin unelma, mutta erityisesti Bill Haderin roolisuoritus liikutti syvältä. Toivottavasti mies huomioidaan ensi vuoden palkintogaaloissa. The Skeleton Twins on hyvin hauska, elämänmakuinen ja surullinen elokuva synkästä aiheesta. Muutaman kyyneleenkin taisin vierittää alas poskelta.

Että semmosta. Seuraava postaus voikin olla sitten mitä vaan maan ja taivaan väliltä. EXCITING!