Kuulin teoriasta, joka jakaa ihmiset karkeasti ottaen kolmeen ryhmään.

Ensimmäinen on sopeutujat. He tekevät kaiken elämässä kuten on määrätty. He ovat jo lapsena oppineet miellyttämään vanhempiaan, tottelemaan sääntöjä ja hymyilemään kun käsketään. Tämä jatkuu koulumaailmassa, miellytetään opettajaa, opiskellaan ahkerasti ja saadaan hyviä numeroita. He oppivat että sopeuttamalla ja myöntymällä siihen, mitä toiset odottavat voi kiivetä ylös yhteiskunnassa. Näinpä he menestyvät työelämässä. Ovat pidettyjä, eivät kyseenalaista esimiestä ja auttavat aina työkaveria. Heillä ei ole ongelmaa noudattaa mitään ulkoa ohjattua; jokaisen alan asiantuntijat päättävät heidän puolestaan mikä on totuus ja mitä kuuluu ajatella. Lääkäri päättää terveydestä, varhaiskasvattaja lapsen kasvatuksesta, asiantuntija alaansa liittyvästä näkemyksestä. He ovat miellyttäviä, he eivät haasta ympäristöään eivätkä aiheuta missään hankaluutta tai konflikteja. Teorian mukaan heitä on 30% väestöstä.

Toinen on kameleontit. Heidän pahin pelkonsa on se, mitä muut heistä ajattelevat. He ailahtelevat sinne ja tänne yleisen mielipiteen vaihtuessa. He ajattelevat ensimmäistä ryhmää itsenäisemmin. Kummalliset säännöt tai pakotteet haastavat heidän mieltään, sillä he ajattelevat paljon. He eivät kuitenkaan uskalla tuoda omia mielipiteitään julki. He istuvat hiljaa vaikka epäilevät. He ymmärtävät pelin säännöt, mutta ymmärtävät että vaikenemalla aivan kaikkea ei tarvitse noudattaa tai paljastaa. He yleensä myöntyvät suuren yleisön tahtoon haluten kuitenkin kulkea kalaparven mukana samassa porukassa. He eivät missään nimessä halua joutua kollektiivin ulkopuolelle vaikka heidän mielensä kollektiivin haastaisikin. Tarkkanäköinen voi havaita tässä ihmistyypissä lipevyyttä. Siinä missä 1 tyyppi on yleensä järkyttävän rehellinen, tietää 2. tyyppi minkä aidan ali kannattaa luikkia ettei jää kiinni. Heitä olisi noin 40%

Sitten on kolmoset. Nuo vapaat itsenäiset sielut ja opettajien inhokit. Ne rääväsuut jotka keskeyttävät auktoriteetit kesken puheen tuodakseen oman vapaan ajattelunsa tulokset julki saman tien kun ne päähän pälkähtävät. Nämä ihmiset eivät ole ulkoa ohjattavissa. Näitä ihmisiä ohjaa heidän oma sydämensä. He eivät voi pettää itseään tai omaa totuuttaan. He alkavat voimaan huonosti jos he eivät avaa suutaan esimerkiksi vääryyden edessä. Näitä tulisieluja, nepsyjä, ADHD -lapsia ja muita uusdiagnosoituja on tässä ajassa yhä enemmän. He kasvattavat itsessään muutoksen siementä, ja heidän elämänsä kertoo tuon muutoksen tarinaa maailmassa. He ovat täysin lahjomattomia, eikä heitä ole rahalla ostettavissa. Nämä ihmiset nähdään usein kollektiivin taholta uhkana sillä he aivan tietoisesti horjuttavat niitä rakenteita, joita yhteiskunta pyrkii pitämään pystyssä. Heidän pelottomuutensa ja rohkeutensa saattaa tuntua jopa radikaalilta. Mutta se on juuri heidän lahjansa maailmalle. Asiat, joista he puhuvat nyt, tulevat usein totuudeksi kymmenen, kahdenkymmenen vuoden sisällä. Näitä visionäärejä on noin 20% väestöstä, ehkä jopa vähemmän.

Mielestäni teoria oli kiinnostava, koen että minussa saattaa olla jotain näistä kaikista kolmesta tyypistä, mutta vahvimmin identifioidun tuohon viimeiseen ryhmään. Ellen luo jotain itsestäni ulos, oli se muodossa missä hyvänsä, tunnen että tukehdun. Mieleni on usein ajatusten ja oivallusten loputon virta, jossa oleminen on välillä rentouttavaa, välillä turhauttavaa ja haluaisin tuon virran sammuttaa. Kun olen harhautunut elämässä väärään suuntaan, koen että minut on pakotettu omituiselle polulle. Elämääni, jota koen, että minun on rakennettava päivä ja hetki kerrallaan. Liika suunnitelmallisuus on aina ahdistanut. En voi rakentaa 10-vuotissuunnitelmia. Maailmani on tulessa, ja se tuli  voi kiskaista minut aina vaan uudelle reitille ja suunnalle, ja minun on oltava valmis, kuunneltava tulta. En voi elää kuten tuo ykkönen tai kakkonen. Vain tämä hetki on totta.

Mihin ryhmään sinä kuulut? Vai kuulutko mihinkään? Onko se mitä olet jotakin ihan muuta?