Sota

24.2.2022

Päivä jää historian kirjoihin. Aivan tavallinen aamu töissä, kunnes avasin uutiset. Ja menin shokkiin.

Meillä on sodan toisen osapuolen kanssa yhteinen raja, ja oma sota 82 vuotta sitten. Isoäitini koti jäi rajan taakse. Meillä on ystävyyksiä Ukrainaan jaVenäjään. Kansat ovat lähellä omaamme moninkin tavoin. Hiljaisuus. Mitä tämä tarkoittaa, mitä tämä tulee tarkoittamaan?

Reilu viikko ja shokin alla on jo toimittu. Tuomittu, autettu, haettu turvaan. Yksi ja ainut rikollinen on tuomittu. Ja silti, Eurooppa on shokissa. Sota on vielä muistissa ja muistoissa.

Nurnbergissa tuomittiin sotarikolliset, jotta tämä ei toistuisi. Yritettiin sinetöidä sopimukset ja hyväksyä häpeä, jotta tämä ei ikinä toistuisi Euroopassa. Historia ei tunne sanaa ikinä. Ei kuule sanoja ”ei koskaan enää”.

Koska meillä on kovat piipussa, viha kiinni historiassa. Ja osaamme syyttää aina vain paremmin kuin antaa anteeksi. Mitä jos voisimme hoitaa haavat ja lopettaa veljeä vastaan kääntymisen.

Kaikki tunnustavat toki sen; Tämä ei ole oikein! ja tämän on loputtava.. mutta miten.

Joka aamu herään ja avaan uutiset ja somen hetkeksi, ja joka aamu tulee itku. Itku tulee niiden ihmisten puolesta jotka nyt joutuvat lähtemään. Kuten isoäitini, karjalan evakko myöskin lähti. Hänen tarinansa kautta sota on tullut lähelle, pommitukset, traumat, ulkopuolisuus, tunne vieraudesta omalla maalla.

Ei koskaan enää on nyt. SE on nyt.

Ja se julmuuden määrä mitä sotien masinaattorit ovat valmiita kohdistamaan viattomien ylle. Lapset erotetaan isistään. Lasten isiä kuolee. Äidit ovat shokissa.

Lämmittävin tarina koko kauheuden keskellä tuli ukrainalaisen lapsen suusta. He matkasivat Puolan läpi turvaan äitinsä kanssa. Hän sanoi äidilleen. Äiti katso, täällä on valtavasti ukrainan lippuja. Äiti he rakastavat meitä täällä. Äiti me saamme tulla ja meidät halutaan tänne.

Se vähin, mitä me voimme, on nyt ojentaa auttava kätemme. Me olemme käyneet tämän läpi, 82 vuotta sitten, joten me tiedämme.

Omamme lukitsivat kaivot Karjalan evakoilta. Se vähäinen haluttiin pitää itsellä sotien jälkeen. Tuli katkeruutta kun maata annettiin sitä tarvitseville. Karjalalaisia kutsuttiin naapurimaan haukkumasanalla, vaikka he olivat suomalaisia.

Ollaan tänään parempia. Ojennetaan käsi, avataan sydän. Ihmisyys on enemmän kuin yhden valtiojohdon kylmä käsi, joka lähettää poikansa sotaan salaa. Jonka hirmuvalta on valmis nousemaan rakkautta vastaan, ihmisyyttä vastaan, totuutta vastaan. Ollaan me enemmän nyt, ollaan ME ja yhdistytään rauhassa sotaa vastaan. Rakkaudessa pelkoa vastaan. Totuudessa valhetta vastaan.

Koska nyt jos koskaan, maailma tarvitsee sekä rakkautta, totuutta, että turvaa. Ei käännetä selkää nyt, ei toimita kuten diktaattorit toimivat. Ylitetään se viha ja pelko. Otetaan ne ihmiset turvaan, jonne he kuuluvat, jonne me kaikki kuulumme.