Ajatuksen tiede, oivalluksen polku
”Toiminnallinen yhdessäolo on oikeasti progressiivista, liian iso osa kohtaamisista keskittyy pelkästään negatiiviseen puheeseen ja juoruiluun”.
Luin satunnaista keskustelua verkossa ja tämä lause herätti huomioni. Olin koiran kanssa metsässä. Koira kiipesi suuren kiven päälle ihmettelemään. Filosofi. Hän tekee näin usein. Lause kummitteli edelleen mielessäni, kiipesin samaiselle kivelle ja istuin. Katsoin tuota lempeäkasvoista filosofiani. Ja koin oivalluksen. Koirani kutsuu minut leikkiin, läsnäoloon, tähän hetkeen toiminnallisen olemisensa kautta. Ja kun luovutan ajatusteni jatkumosta, siitä mitä joku muu on tehnyt jossain muualla. Voin olla tässä ja nyt.
Maailma täyttää meidät melulla, puheella ja kaikenlaisella kakofonialla sekä ristiriidoilla. Tällä hetkellä niin moni asia on rikki maailmassa. Haavat vuotavat, ja mielet ovat hajaannuksessa. Nouseeko sähkö vielä, loppuuko ruoka, asuntolainan korot. Ja mikä juoksee ohi on tämä hetki.
Koira nappaa hanskan, heittää sitä ilmaan, hakee katsekontaktia. Kutsuu leikkiin. Ja menen mukaan, päästän irti. Sillä noita edellä mainittuja en pysty hallitsemaan. Maailma on kontrolloimaton kaaos, jossa meillä todella on vain tämä hetki, sen taika. Myös lapset kutsuvat tähän taikaan aikuisia mukaan.
Tein tänään toisen kävelyn ja kävin samalla somekeskustelua aiheesta tämä aika ja ajattelu. Puhuimme siitä, miten valtiojohtoisuus ei monessakaan asiassa toimi, eikä siihen sidottu rahajärjestelmä. Korruption rakenteet syntyvät aina kun asiat viedään kauas ihmisestä, yhteisöstä, siitä yksiköstä kenen asiaa nämä rakenteet koettavat ratkaista ja ajaa.
Mietin Mishing heimoa, jonka vieraana olin pian parikymmentä vuotta sitten. Yhteisö ja yhteenkuuluvuus. Yhteinen oleminen ja ajatus, joka oli sidoksellinen yhdessä pärjäämiseen, siihen, että kaikki hoituu, kun ajatus on pitää kaikista huolta.
Meillä on aikaa ajatella itsemme vaikka sairaiksi. Vihata, luoda ristiriitoja ja raja -aitoja. Ystävyys on unohtunut, veljeys ja sisaruus. Tulemme yhteen puhuaksemme ongelmaa ulos vailla ratkaisuja. Puhetta vailla päämäärää. Se on ikäänkuin tämän ajan hätä. Että emme kuule toisiamme tuon pintapuolisen ongelman alta. Koska emme kuule itseämme, emme kykene kuulemaan toista. Ajatus ei yllä sinne saakka.
Oivallus syntyy usein hiljaisuuden tilasta. Ratkaisun ajatus ei voi löytyä ongelmassa, vaan se syntyy ikäänkuin päästäessämme kaikesta irti. Hiljainen kävely koirani kanssa luonnossa on minulle usein ja useiden oivallusten, sekä vapaan ajattelun lähde. Kuulen silloin itseni syvemmin. Saan oivalluksia jotka liittyvät tulevaisuuteen. Pääsen oman stressaavilla ajatuksilla rakennetun todellisuuden läpi. Ja yhtäkkiä ratkaisu on läsnä.