Miten tästä yli?

Resilienssi. Aika vaatii sitä. Jaksamista kaiken yli. Niinsanottua psykologista kantokykyä ja visiota jolla päästä yli vaikeiden aikojen.

Ajat ovat olleet vaikeita. ”Tämä ei ole normaalia, eikä tätä kuulukaan loputtomiin kestää” Totesin juuri erään ulkolenkin päätteeksi työkaverilleni. On kohtuutonta omaa mieltä ja jaksamista kohtaan ajatella jatkuvasti ja toistuvasti toisin. On epänormaalia piiskata itseään jaksamaan jatkuvaa epänormaaliin sopeutumista, ympärillä näkyviä hajoamisia ja toivottomuutta. Se ei ole mielelle normaalia, ja on vahingollista uskotella muuta.

Meille on myyty eristäytyminen suojeluna, ja mielemme ymmärtää kyllä faktiset syyt. Mutta mielemme on silti samalla kovilla jäädessään yksin, pelätessään tulevaa, pelätessä tautia ja taudinaiheuttajaa -toista ihmistä- joka paradoksaalisesti on myös se tekijä, joka yksinäisyydeltä ja pelolta voi pelastaa.

Jokainen tietää mielen oikut ihmisen jäädessä yksin. Ei ole tavatonta, että mieli masentuu. Jos ei ole toista, joka auttaisi dialogin avuin löytämään oikeat perspektiivit mielen kertomuksille, ne muuttuvat helposti alavireisiksi. Se on tavallista, se on normaalia. Mutta sitä harvempi muistaa kenellekään kertoa.

Tämän ajan vaara on se, että kun ”kaikki ovat kovilla”, unohdetaan välittää toisesta. Unohdetaan kysyä yksinasujalta, miten voit? Jos tunnet heitä, haastan kysymään, soittamaan välillä, ottamaan ajan siihen. Pitämään huolta toisesta, jotta yhdessä jaksaisimme tämän ajan yli.

Omassa työyhteisössäni on menehtynyt yksi nuori henkilö. Monta muutakin kuolemaa tänä vuonna eri syistä. Tämä kaikki on saanut minut heräämään ja pitämään huolta. Mutta toisaalta mietin, näinkö pitkälle pitää asioiden mennä, että heräämme.

Jälleen läntisen hyvinvointikuplamme paradoksi; sen sisään piiloutuu paljon pahoinvointia, jonka merkit eivät näy kaduilla, ne ovat piilossa kotona. Introverttisessa kulttuurissamme ei tuoda kipuja julki, niistä ei puhuta ja ne jäävät usein siksi huomaamatta. Tässä ajassa varmasti suomalainen osaa eristyä, mutta on aivan toinen asia, onko se suomalaiselle hyväksi?

Tai onko tällainen tilanne pitkittyessään kenellekkään hyväksi? Ovatko tilanteen seuraukset jo suurempi pahoinvoinnin pommi kuin itse tilanne?

Kaikilla ei ole samaa resilienssiä, kestävyyttä ja jaksamisen tunnetta vaikeiden aikojen yli. Osa kompastuu helpommin, ja se ei ole kompastujan syy.Ehkä voisimme herätä yhteisvastuullisuuteen siinä kohti, missä voimme toisiamme tukea juuri nyt. Tänään.

Eräs ihana laulajanainen sanoi Instagramissaan; eriytymisen ja maalittamisen sijaan (joka syntyy varmasti ajan aiheuttamasta pahoinvoinnista johtuen) voisimme leipoa ekstra -annoksen pullaa ja viedä oven taakse sille yksinäiselle vanhukselle, soittaa yksinäiselle, tarjota seuraa ulkoiluun ja samalla keskustella ihan tavallisista asioista. Oma mielikin saattaa avartua kuplansa ulkopuolella.

Media kertoo lukuja ja kauhukuvia. Ihmiset helposti vahtivat toisiaan ja kääntyvät toisiaan vastaan. Tappelevat eri alustoilla rokotteiden vaaroista tai hyödyistä. Samalla kuitenkin tosiasiat ovat tosia; yksinäiset ovat yksin, ja kaikki pelkäävät; vastustajat, kriitikot ja vaikuttajat. Tilanne ei säästele ketään. Käden ojennus ja jaksamaan auttaminen sen sijaan on pääomaa tilanteesta selviämiselle.