Älä väheksy kieltämisen voimaa

Itseä voi huijata, mutta vain tiettyyn pisteeseen saakka. Mielestäni ”älä väheksy kieltämisen voimaa”, joka tulee vastaan lauseena yleensä englanniksi kiteyttää asian loistavasti.

Valehtelu alkaa itsestä. Jos ajatellaan mistä tämä valehtelu sitten alkaa. Minulla on teoria, että se syntyy jopa jo vauva -aikana. Vauva ei saa vastinetta katseelle, hymylle, vaatimukselle. Kohta tuo vauva on lapsi ja sama kaava toistuu. Vanhempamme ovat omien rajotteidensa vankeja, mutta vauva tai lapsi ei ymmärrä tätä. Kun hänen liekkinsä sammuu, se kääntyy sisäänpäin. Tarpeesta tulee häpeä. Ja häpeästä kumppani. On häpeällistä tarvita, joten tarve piilotetaan valheen alle. ”Ei sitten, en tarvitse tätä”.

Toki osa meistä tulee tarpeidemme tyydytetymmiksi lapsuudessa. Toisten vanhemmille läsnäolo itsessään on niin vaikea laji, että lapsi jää vaille huomiota. Valehtelu ja kieltäminen sisäisessä todellisuudessa alkaa.

Lapsi haluaa miellyttää vanhempia. Tai paremmin sanottuna, lapsi oppii miellyttämään vanhempia. Osalla toive tietynlaisesta olemisesta tai suoritteista on voimakkaampi. Esimerkkinä lätkäisä, joka treenaa poikaansa NHL:ään. Täyttää omia täyttymättömiä toiveita lapsen kautta. Tai äiti, joka haluaa lapsen tanssivan tai soittavan soitinta täydellisesti, koska olisi itse toivonut noita lahjoja itselleen. Me olemme sokeita siinä, missä oma halumme päättyy ja toisen oma alkaa. Varmasti vanhemmuudessa on näitä sokeita pisteitä eniten. Ja tuo tanssi alkaa. Ja se on suurilta osin tiedostamaton.

Olen itse näiden kohtuuttomien toiveiden ja tavoitteiden lapsi. Minulta vaadittiin suorituksia sekä kotona että koulussa. Ja suoritin niitä kiltisti hyläten toistuvasti sen, mitä itse saatoin haluta. Ja opinkin tuon kaavan elämässä loistavasti. Osaan tulkita mitä minulta halutaan ja toimittaa suorituksen, jota minulta odotetaan hyvin. Tämä on lisännyt suosittuutta esimerkiksi työelämässä, mutta onko se lisännyt onnellisuuttani.

Olen valehdellut itselleni paljon, niin että korvat heiluvat, kuten sanotaan. Olen yrittänyt mukautua ja sopeutua, kunnes ahdistus on kasvanut suunnattomaksi, ja minun on ollut pakko valita itseni. Toisaalta olen kiitollinen tuosta kompassista, mutta elämässä tämä asia on materialisoitunut niin, että olen venynyt ja paukkunut yli omien sopivuuden rajojen, löytänyt itseni stressaavan elämän keskeltä. Minun on ollut pakko räjäyttää tuo elämä kappaleiksi ja vaihtaa suuntaa, jotta olen taas tuntenut vapauden ja sen, että tämä oli minun valintani.

Maailmassa oleminen ja eläminen on vapauden ja vastuun tanssi. Emme voi aina valita sitä mitä haluamme, vaikka toivoisimme että voisimme. Joskus on pakko myöntyä, sillä itsekäs valinta rikkoisi jotakin tärkeää. Mutta elämä on opettanut, älä valehtele itsellesi ydinkysymyksissä liittyen parisuhteeseen, työhön tai elämän tärkeisiin arvovalintoihin. Älä tee niissä itseäsi vastaan tai loukkaat ennen pitkään juuri itseäsi.

Miksi sitten valehtelemme? Haluamme usein, että emme aiheuttaisi kielteisiä tunteita ympäristössämme, ja tämä alkaa siitä vanhempien mellyttämisestä. Siitä, kun lapsi hymyilee vaikka haluaisi itkeä, on reipas, vaikka tarvitsisi syliä. Ja kun tuota mallia jatketaan tarpeeksi kauan, hukkaamme itsemme prosessissa.

Itselläni kävi niin, että oli pakko lakata valehtelemasta. Ja puolisoni pitää huolen siitä, että pakko lopettaa myös valkoiset valheet. Hän vaatii minulta ehdotonta rehellisyyttä, vaikka totuus olisi epämiellyttävä. Olen tottunut elämässäni siihen, että epämiellyttävä totuus repii jotain kappaleiksi. Olen kasvanut ympäristössä, jossa se ei ollut sallittua. Mutta totuus on totuus, vaikka kuinka inhottava. Meillä on monia keskusteluja kotona, jotka koen todella kiusallisiksi, kun toinen näkee kun lipsauttelen valheita vanhasta tottumuksesta. En toki suurissa asioissa, mutta mieleni on ohjelmoitu kotona siihen, että totuus täytyy silotella vähän miellyttävämmäksi, että kukaan ei suutu. Ja tästä poisoppiminen on sekä kivuliasta, että vaikeaa. Totuus -speksattu puolisoni on tässä asiassa täydellinen kouluttaja ja uskonkin, että ne parhaat auttavat sinua yli omissa esteissäsi elämässä.

Hän kohtaa ihmiset suoraan ja rehellisyydellä, ja vaikka ihmiset välillä loukkaantuvat, olen huomannut että he myös arvostavat. En saa itsekään häneltä sitä miellyttävää totuutta, ja myös minä olen pakotettu totuuden äärelle vahvemmin kuin koskaan ennen elämässä. Ja tämä onkin saanut minut pohtimaan koko itselle valehtelemisen kuviota ja ennen kaikkea haitallisuutta.

Jos huijaat itseäsi elämässä, alat helposti huijata myös muita. Olivatpa asiat kuinka pieniä ja mitättömiä tahansa, pienistä puroista kasvaa suurempia jokia. Ja pian huomaat uivasi suossa.

Sanotaan, totuus ei pala tulessakaan. Ja sen olen saanut monesti elämässäni todistaa. Vale tulee aina esiin, reitin tai toisen kautta. Suoraan tai välillisesti.

Olen myös huomannut, että valheen takana on usein pelko. Pelätään, mitä totuus toisessa herättää. Pelätään mitä se hajottaa. Pelätään jopa sitä, että totuus pakottaisi meidät itsemme tekemään toisia valintoja ja suuntaamaan elämässä toisille reiteille.

Muistan monta itselleni rehellistä valinnan paikkaa elämässä. Yksi niistä oli jättää yliopisto ja vaihtaa se tekniseen taidekouluun, koska minusta tuntui siltä. Äitini akateeminen suku ei pitänyt ajatuksesta ollenkaan. Mummoni sisko, pappi, loukkaantui syvästi. Ihmettelin noita reaktioita. Toki tämä oli se polku, joka nosti heidän statustaan. Ensimmäinen akateeminen lapsenlapsi. Mutta tuo akateemisuus oli minun pinnalleni liimattu kuori, kuten niin moni muukin ajatus siitä, mitä minun tulisi olla.

Intermediataiteen AMK tutkintoni aikana tutustuin niin suuriin ja ystävällisiin sieluihin, että he ovat ystäviä vielä tänäkin päivänä. Löysin heimoni. Löysin jotain syvempää sen sijasta, että harhailin yksinäisenä ja eksyneenä Jyväskylän yliopiston käytävillä.

Tässä kiteytyy oman valinnan ja ulkoisen valinnan ero. Kun valitset omasta sydämestäsi, todellisuus ikäänkuin muuttuu. Kompassi olet sinä itse. Johdattaja sinä itse. Ja tulet löytämään syvempiä merkityksiä omasta totuudesta käsin tehdyistä valinnoista vs. ulkoistettuihin valintoihin. Tulet löytämään asioita ja ihmisiä, jotka antavat sinulle syväsisältöä pinnan sijaan. Näin olen asian itse kokenut.

Ja sekin myytti murtui, että taiteilija on köyhä ja kerjuri. Olen tehnyt töitä valmistumisen jälkeen, ja olen aivan toisella alalla nyt. Taiteilijuus oli pätkä matkalla, joka oli merkityksellinen, ja ehkä palaan myös sen pariin joskus taas. Toisin sanoen, elämä myös todisti, että mikään valinta ei sulje toista pois. Elämä ei ole putki, johon mennään sisään, ja tullaan toisesta päästä ulos. Jos tarkastelet omaa elämääsi, voit varmaankin havaita sen olevan näin. Joku upea sattuma, joka on syössyt sinut reitiltä, onkin ollut uskomaton siunaus, ja niin edelleen. Näin se tuntuu menevän.

Totuus on sinun voimasi, vaikka se hajottaisi jotain ympärilläsi, se ohjaa sinua itseäsi, sillä on merkitystä. Monesti vaatii työtä päästä sen äärelle, karsimista elämän asioista, jotta pääset käsiksi siihen, mikä on sinulle merkityksellisintä. Sinä päätät, avaimet ovat kädessäsi.