Rajojen harha
Rajat on rakkautta, sanoi viisas vanhempi. Ne ovatkin kasvatuksessa. Lapsi ei vielä tiedosta maailman sääntöjä ja rajat ovat ainoa keino osoittaa ne. Jotta lapsi oppisi hyvän ja pahan, oikean ja väärän eron.
Mutta vanhemmat koodaavat meihin paljon paljon muutakin. He siirtävät meihin usein omat rajoitteensa. Rajoitteet, jotka ovat tiedostamattomia jokaisella ihmisellä.
Ajan saatossa näistä rajoista tulee sisäisiä sääntöjärjestelmiä, uskomuksia, jotka ohjaavat meitä ja elämämme suuntaa. Yhtäkkiä ilon ja valon täyteinen lapsi on täynnä ahdistusta, pelkoa ja epäilystä.
Onko tämä sitten vanhemman vika ja saako häntä syyttää? Kokemuksesta voin sanoa, ei kannata. Nämä tasot ohjaavat myös vanhempiamme tiedostamatta. He eivät itsekään tiedä puoliakaan mitä ovat tehneet kasvatuksessa. Alitajuiset ohjaimet ovat autopilotti. He ovat kokeneet tämän täsmälleen saman, kuten heidän vanhempansa, ja heidän vanhemmat ennen heitä.
Huomaatko kaavan joka toistuu? Huomaatko, että siinä on logiikkaa kun puhutaan ylisukupolvisista taakkasiirtymistä? Siitä, että isovanhempiemme kipu voisi olla osin myös meidän.
Vääränlaiset rajat eivät ole aikuiselle hyväksi, jos ne rajoittavat valintoja, onnistumista ja elämäniloa. Näin kuitenkin on. Meistä jokainen tunnistaa ne epämiellyttävät pelot, kun ei uskalla tai kehtaa sanoa ei, suututtaa toista, puolustaa itseä, sanoa rehellinen mielipide. Meillä jokaisella on esteellisyyttä sisäisyydessä joka ehkäisee elämänvirtaa virtaamaan sisästämme suoruudella.
Jos tarkastelet esimerkiksi varhaislapsuuttasi, mikäli sinulla on siitä muistikuvia; Minkälainen lapsi olit? Mikä oli intohimosi ja mitä teit luontaisesti? Saitko tukea ja kannustusta tekemisellesi vai vähäteltiinkö sitä?
Yleensä nuo vähättelyt syntyvät katsojan pelosta ja rajoista käsin. Lapsen ei haluta olevan niin ”vapaa” sillä se nostaa ahdistusta omista sisäisistä rajoitteista. On täysin loogista että lapsi täytyy häkittää siltä osin, että hän ei nosta vanhemmissaan epämiellyttäviä tunteita. Ja se on myös helppoa. Paljon helpompaa kuin se, että vanhempi katsoisi itseään peiliin. Miksi tietty käytös lapsessa triggeröi pahasti? Miksi en osaa olla rauhallinen näissä tilanteissa?
Rajat ja emotionaaliset triggerit liittyvät vahvasti toisiinsa. Jokin lapsen käytöksessä osuu vanhemman sisäiseen tunnesolmuun ja nostaa esimerkiksi vihan tunnetta. Lasta rangaistaan käytöksestä, joka ei välttämättä edes ole vakavaa, mutta jota vanhempi ei kestä. Näin rajoitteet alkavat syntyä lapsen sisäisyyteen.
On hyvä alkaa tutkia sisäistä todellisuuttaan rehellisyydellä. Voin luvata, että kun alat tunnistaa haavojasi ja rajojasi ja tulet niistä tietoisemmaksi, sinulla on mahdollisuus alkaa purkamaan sekä niitä että niiden jättämiä jälkiä.
Usein meissä on ydinhaava, jonka ympärille on syntynyt kokonainen rajoitteiden uskomusjärjestelmä. Tyypillinen ydinhaava on hylkäämisen pelko, joka syntyy kun lapsi tulee toistuvasti hylätyksi kaikista tärkeimmissä tunnekokemuksissa ja saa pakit kun hänen pitäisi päästä syliin. Lapsi alkaa pian itse hylkäämään itseään kaikista tärkeimmissä asioissa, hän alkaa uskoa, ettei hän ole riittävä, vaikka tekisi mitä. Tuo lapsi voi suorittaa koko elämänsä. Voi olla että hän epäonnistuu lähisuhteissa. Ulkopuolisesta saattaa näyttää että hän sabotoi itse omat parisuhteensa rikki, ja riitauttaa muut ihmissuhteet. Haavat toimivat näin. Aikuinen lapsi ei enää ole tietoinen tuon haavan alkusyystä ja siitä mistä kummallinen kipu lähti liikkeelle. Myöskään terapioissa näitä ei useinkaan tunnisteta.
Esimerkkejä ydinhaavoista voi olla lukuisia. Olen itse taideterapia asiakkaitten kanssa näitä tunnistanut ja purkanut. Olen tehnyt samaa työtä myös itseni kanssa ja havainnut, että näitä ongelmia on etenkin täällä meillä Suomessa paljon. Sillä voisi sanoa, että kulttuurinen tunnehaavamme on häpeä. Ja tuntuu että erilaiset häpeän rakenteet on koodattuna meistä lähes jokaiseen.
Mikä rikkoo tuon häpeän ja mitä itse haluan tehdä yhä voimakkaammin itseni kanssa, läheisteni kanssa, kaikkien ihmisten kanssa, on nostaa heitä omien vahvuuksiensa jalustalle ja kannustaa. Kehoitan myös sinua tekemään näin. Meillä on vahvempi ja voimakkaampi yhteisö, kun sen jäsenet luottavat itseensä terveellä tavalla ja toteuttavat vahvuuksiaan.
Muista että lopulta, vaikka kokemukset ovat vaikeita, nämä tunteet, jotka ovat jääneet kehoosi, ovat ajatuksia. Kun noita ajatuksia toistetaan vuositolkulla, ne rakentavat uskomusten rajoitteet. Samalla tavalla, ajatuksella ja työllä niitä voidaan turvallisesti purkaa. Ne eivät ole ikuisen tuomion leima otsassasi, taakka sydämelläsi. Vaikka pimeimmässä yössä tuntuukin helposti siltä, että toivoa ei ole, ja että rajat ovat tiukassa, sinulla on sekä voimia, apua saatavilla että uskomaton sisäinen vahvuus itseesi koodattuna käydä sitä kaikkea läpi.
Ja mitä tuo elämä tuleekaan olemaan ilman noita omia rajojasi. Se tulee olemaan uskomatonta. Olen tietoisesti tehnyt rajojen rikkomisen työtä itsessäni noin 17-vuotiaasta saakka. Tunnistin silloin itsessäni voimakkaan esiintymisjännityksen, ja ratkaisin sen sillä, että menin teatteriin. Tiesin, että ainoastaan kohtaamalla tuon pelon voin siitä päästä. Ei kannata arastella ottaa ensimmäisiä askeleita omien rajojen rikkomiseksi. Minäkin selvisin tuosta kokemuksesta, vaikka häpeä jumitti aluksi näytöksissä sanat kurkkuun ja naamaa kuumotti. Pelkäsin unohtavani kaiken ja mokaavani koko jutun. Näin ei käynyt vaan pelko alkoi pikkuhiljaa helpottaa.
Tarinan opetus on se, kyllä sinä selviät ja pääset rajoistasi yli. Ja tee se ystävä sillä tavalla, joka on sinulle sopiva. Se voi olla edellä mainittu suora kokemus tai turvallinen terapeutti, jonka kanssa saat käydä kaikkea sitä läpi mitä sinulle on käynyt. Keskeistä on säilyttää toivo ja luottamus paranemisen matkalla.
Ja rajat tulevat rikkoutumaan. Ja sinä tulet parantumaan. Jos otat ensimmäisen askeleen, elämä hoitaa loput tulemalla sinua vastaan.