Omaan voimaan nouseminen

Olin 21-vuotias kun koin eräänlaisen heräämisen. Maailmankuvani avautui, ja ymmärsin, että kaikki mitä minulle on tästä maailmasta kerrottu ja opetettu, on rajallista. Havaitsin, kuinka vanhempani ovat rajallisia, opettajat. Kuinka uskonnollinen näkökulma rajaa sisäänsä vaan tietyn totuuden, ja näin myös tieteellinen maailmankuva. Näin, miten tämä kaikki mitä minulle on kerrottu ja uskoteltu maailmasta on omalla tavallaan illuusio. Rajallinen totuus, sillä rajallinen mielemme ei voi vastaanottaa tästä todellisuudesta kuin palan kakkua. Tuota aikaa edelsi muutto kauemmas kotipaikkakunnalta ja kaikkien ympärillä olevien ihmisten vaihtuminen. Opiskelin tuolloin kansalaisopistossa ja tentin sisään Jyväskylän avoimeen yliopistoon taidekasvatuksen ja psykologian kursseja.

Nuo kurssit olivat minulle määrätty polku, tavallaan helppo valinta, sillä menestyin koulussa aina helposti, koska olin kiinnostunut erilaisista asioista ja tottunut lukemaan paljon. Kaikissa aineissa paitsi ne matemaattiset, joissa kompuroin alusta asti. Identiteettini oli vahvasti sidoksissa koulumenestykseen ja tuloksiin. Meillä oli sopimus äitini kanssa, että sain tietyn määrän rahaa tietystä koetuloksesta, rakensin taulukon tuota varten. Kympistä sai luonnollisesti paljon enemmän, joten sitä tavoittelin. Olin vahvasti suorittajaluonne, ja pyrin tekemään kaikki niinkuin on käsketty ja oikein. Vietinkin valtavasti aikaa juuri lukien ja opiskellen, siinä missä muut kaverit ryyppäsivät ja pyörivät kaupungilla. Halusin menestyä. Ja halusin että tuo menestys on osa elämääni vahvasti.

Tuosta on 19 vuotta. Ja oikeastaan tuo hetki, kun kaikki mureni, merkitsi tietyn lakipisteen muutosta. Aloin havaita syvätasoja tästä todellisuudesta ja sitä kautta itsestäni. Näin sen suorittaja -pikkutytyön, joka haluaa saada hyväksyntää hyvillä suoritteilla, ja näin miten paljon hän on raatanut. Miten hän ei väittänyt vastaan ja kantoi vastuuta. Äitini huomasi tämän ja antoi vastuuta myös muista asioista, kotitöistä ja siskosta. Tämä ei miellyttänyt, mutta olin oppinut siihen että vastuu kannetaan. Että töitä tehdään ja niitä tehdään paljon.

Tämä kaikki mureni kuin tuhka tuuleen. Heräilin yöllä ja maailmankuvani murtui sirpaleiksi. Menin kirjastoon ja lainasin self helpiä, Castanedaa, Reikikirjoja ja aloin havaita, että minä itse rakennan omilla ajatuksillani todellisuutta ympärilleni. Ja omilla peloillani sitä murennan. Aloin käymään systemaattisesti pelkojani läpi ja päästin irti. Näin, että kaikki mitä tavoittelin, oli osin pelon vuoksi. Näin että tuo valtava suorittaminen oli seurausta siitä, että halusin pärjätä ja kuulua joukkoon. Ja pelkäsin epäonnistumista todella paljon. Havaitsin, miten pelko epäonnistumisesta oli ohjaillut elämääni viimeisinä vuosina. Ja se rikkoi monta onnistumista.

Huomasin, että sisälläni on kriitikko, joka sättii minua itseäni, jos suoritukset eivät ole täydellisiä. Että aina voi parantaa suoritusta, ja aina pitää pyrkiä parantamaan suoritusta. Vaatia itseltä todella paljon.

Tuo kaikki oli todella uuvuttavaa. Ja se onkin. Moni meistä elää tuossa pärjäämisen ja onnistumisen loopissa, hyväksyntää hakien.

Kului noin 6 kuukautta tässä hajoamisen tilassa, silloin 21-vuotiaana. Muistan että tämä alkoi noin joulun maissa ja päättyi kesäkuussa. Jotain oli särkynyt ja jotain muuta oli rakentumassa. Aloin ajatella, mikä olisi totuus, jos se olisi vapaa kaikista ennakkoasenteista, kaikista maailmankuvallisista filttereistä. Ja aloin kiinnostua tuosta ajatuksesta yhä enemmän.

Castanedan kirjoissa hän tapaa Yaqui -intiaani opettajan, joka murtaa hänen todellisuutensa harhan. Castaneda on meksikolainen, kaliforniassa asuva antropologi, joka palaa synnyinmaahansa tutkimaan lääkekasveja. Jostain syystä juuri intiaaninen kulttuuri on kiehtonut minua lapsesta saakka. Muistan leikkineeni intiaania, tökin saamiani värikkäitä sulkia hiuksiin, istuin lampaantaljalla ja isä rakensi minulle useamman tiipiin. Tuosta toki oli aikaa siihen, kun 21-vuotiaana aloin pohtia todellisuuden syväkerroksia.

Tuo Yaqui, nimeltään Don Juan puhuu Castanedalle ihmisen omasta voimasta. Kun aloin lukea asiasta, oli se minulle täysin tuntematon käsite. Itse Castaneda on kontroversiaali hahmo, asiantuntijat taistelevat ovatko nuo kirjoitukset totta vai eivät. Minulle sillä ei oikeastaan ollut väliä, keskityin tarinaan ja keskityin sen opetukseen.

Don Juan kertoi Castanedalle, miten itsetärkeys on länsimaalaisen ihmisen suuri kompastuskivi. Miten elämän magia ja tämän hetken voima murtuu, kun ihminen yrittää niin kovasti kontrolloida todellisuutta, mikä on täysin mahdotonta. Sillä elämme mystisessä maailmassa.

Kaikkien kokemusten kautta Don Juan ohjaa lempeästi ja räävittömästi Castanedan läpi hänen omien pelkojensa ja rajoitteidensa. Hän kertoo niiden ohjaavan ihmisen hänen omaa voimaansa kohti.

Meillä kaikilla on tuo voima sisällä. Ja nyt jos koskaan se on tärkeä. On tärkeää ja erittäin kriittistä, että ihmisellä olisi voimaa löytää oman elämänsä syvempi tarkoitus. Itse uskon, että synnymme jotakin tarkoitusta varten tänne. Ja tuon tarkoituksen löytäminen generoi merkitystä meistä jokaisen elämään. Voit tunnistaa tuon tarkoituksen siitä, että kun teet sitä, mikä edustaa omaa voimaasi ja tarkoitustasi täällä, sinä tunnet hyvinvointia, kiitollisuutta ja laajentumisen tunnetta. Näet, miten myös todellisuus ympärilläsi muuttuu. Oma heimosi vaeltaa sinun luoksesi tukien tuota tarkoitustasi ja tavoitettasi. Meillä jokaisella on oma heimo. Se ei lyttää ja tuomitse, vaan se seisoo myös sinulle tärkeiden arvojen takana. Tukien ja kannustaen. Tämä heimo ei petä sinua koskaan.

Olen itse kokenut juuri näin. Tuo murtumapiste 19-vuotta sitten alkoi johdattaa minua hyvin toisenlaista elämää kohti, kuin se pelkopohjainen olisi johdattanut. Löysin useita kutsumuksia matkalla, ja melkein menetin henkeni toisella mantereella. Tämä kaikki on ollut opiksi. Ylhäältä katsottuna, ikäänkuin suurempi voima olisi ottanut ohjakset haltuun elämäni suhteen, ja olisin astunut sille reitille, jolla minun on tarkoitus olla.

Oma voima on kirkkaus pelkoa vastaan. Se on totuus sinun sisälläsi. Kukaan toinen ei voi sitä sinulle antaa. Vain sinä yksin voit sen itsestäsi löytää. Ja siihen noustessasi alat löytää merkitystä syvemmin omasta elämästäsi.

Itselleni kävi niin, että suurin osa ihmisistä hävisi, ja tilalle tuli sellaisia ihmisiä, jotka tuntuivat ymmärtävän paremmin. Pelkoon käpertymisen tilalle tuli vaikeita opetuksia, joista jokaisen arvon olen tajunnut myöhemmin. Me kestämme yllättävän paljon kun seisomme voimassamme. Taivumme tuulessa mutta emme katkea.

Nyt jos koska tämä on tärkeä muistutus. Pelko on tässä ajassa kaikkialla. Mutta älä anna sen olla sinua ohjaava voima. Kuuntele ääntä sisälläsi, kuuntele sydämesi ääntä. Se ohjaa sinua sinne, missä juuri sinun kuuluu olla. Se neuvoo tekemään juuri sitä mitä sinun kuuluu tehdä. Se voi olla jotain hyvin muuta, mitä muut ympärilläsi tekevät, mitä sinulta odotetaan ja toivotaan. Mitä ihmiset ovat tottuneet näkevänsä sinun tekevän. Mutta se on tie, joka täyttää päiväsi ilolla.

Ehkä elämässä jopa usein käy niin että me kadotamme reitin, ja löydämme sen uudelleen, taas kadotamme ja löydämme. Mutta myös nuo sivupolut vahvistavat meitä, opettavat meille jotain mitä emme muuten oppisi. Ne ovat reittiä sitä kohti, että löytäisimme sisäiselle reitillemme.

Kompassi on kokemukseni mukaan elämässä hyvä pitää sisällä. Kuunnella mitä intuitio sanoo, eikä tehdä sitä vastaan. Toisinsanoen, ei tehdä itseään vastaan elämässä. Koska jos unohdat ja mitätöit itsesi, voit nähdä miten muutkin tekevät niin. Me voimme omassa voimassamme kohottaa myös muita kohti heidän omaa tarkoitustamme. Voimme elämästä voimasta käsin inspiroida myös muita. Ja tuo voima on valtava, ja se on meistä jokaisessa. Se on paljon enemmän kuin yksikään pelon narratiivi voi sinulle kertoa. Kehotan rikkomaan ne sisältä ja ulkoa. Kulkemaa noiden illuusioiden läpi. Tulet näkemään, että kaikki, mikä ikinä estikään sinua onnistumasta ja saaavuttamasta sitä, mitä haluat, on vain kuvajainen. Ajatus, joka virheellisesti muodostui todellisuudeksi. Oma voimasi korjaa nämä vääristymät ja asettaa sinut omalle polullesi.